Kun tuhat ihmistä uskoo keksittyä tarinaa, kyseessä on valeuutinen, kun miljardi ihmistä uskoo sellaiseen tuhat vuotta, kyseessä on uskonto. Uskonto on ihmisen keksintöä niin kuin raha. Raamattu on vaikuttava teos niin kuin Harry Potter -kirjat. Uskonnot ovat steroideja vetäneitä jalkapallojoukkueita.
Näin kohuttu tietokirjailija Yuval Noah Harari kirjoitti hiljattain brittilehti The Guardianissa. Lehdessä julkaistu teksti on katkelma hänen uudesta kirjastaan 21 oppituntia maailman tilasta. Harari käsittelee katkelmassa valeuutisiin liittyvää puhetta ja pohtii samalla sitä, mitä pidämme uskontona ja mitä totena.
***
Harari on tunnettu provosoivista väitteistään. Alun perin vuonna 2011 julkaistussa Sapiens-teoksessaan Harari toteaa yhdeksi ihmiskunnan suurimmista virheistä siirtymisen maanviljelykseen. Hän myös ennustaa ihmislajin väistyvän ennen pitkää teknologisen kehityksen, kuten geenien muokkauksen tai ei-inhimillisen elämän kehittymisen, mahdollistaman lajin tieltä.
Tekstissään Ihminen on totuudenjälkeinen laji Harari kutsuu uskontoa ihmisten keksimäksi myytiksi, jota voi verrata moniin muihin ihmisen keksimiin asioihin. Hänen mukaansa on uskomuksia, joiden kyseenalaistaminen on yleistä ja hyväksyttyä, kuten uskonnolliset uskomukset. Ja sitten on uskomuksia, joiden kyseenalaistaminen olisi suoranaista hulluutta, kuten rahan tai talouden valta. Eikä se, että ihmiset ovat keksineet nämä ajatukset, vie niiltä niiden arvoa.
***
Jos sivuuttaa sen, että Harari ohittaa kädenheilautuksella uskonnon monisyisen tarkastelun, hänellä on kiehtova väite uskomusten voimasta.
Uskomuksiin sisältyy yleisesti tunnettu ominaisuus: ne yhdistävät ihmisiä. Harari käyttää esimerkkinä jalkapalloa. Kentällä on kaikkiaan 22 pelaajaa, jotka noudattavat sääntöjä, jotka tuomari ja katsojatkin tuntevat. Jalkapalloseurojen ympärille on muodostunut muitakin ihmisiä yhdistäviä tekijöitä, kuten harrastusmahdollisuuksia ja hyväntekeväisyysprojekteja.
Jalkapalloseurat muuttavat asioita ja monien elämien kulun. Niihin verrattuna Harari näkee uskonnoissa valtavasti enemmän voimaa muuttaa maailmaa. Tätä voimaa kirkko ei näytä käyttävän riittävästi. Lajin merkityksestä kohisi vähintään puoli maailmaa viime kesän jalkapallon MM-kilpailujen takia. Miksei samaa keskustelua käydä luterilaisuudesta saati kristinuskosta.
Kirkko puhuu tällä hetkellä ilmastonmuutoksesta muistuttaen ihmisen asemasta viljelijänä ja varjelijana. Saisiko uskosta enemmän irti kuin vain muutaman raamattusitaatin tuolloin tällöin. Voisiko usko itsessään olla vääntövoima, jota työ ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitsisi?
***
Toinen Hararin mielenkiintoinen väite on se, että siinä missä uskomukset tuovat ihmisille valtaa, totuus riisuu sen meiltä pois. Totuus saattaa suututtaa liittolaiset, karkottaa seuraajat ja luoda epäsopua yhteisöön, hän teoretisoi. Hararin mukaan niin papit kuin kommunismin ideologit ovat valinneet vallan totuuden sijaan.
Tässäkin on järkevää sivuuttaa Hararin härnäys ja keskittyä itse viestiin. Totuudessa pitäytyminen luo epäsopua, siitä luopuminen lisää yhteyttä.
Harari tee erittele tarkkaan sitä, mitkä ovat totuuden eri kriteerit. Jos ajattelemme totuutta väljästi ja puhumme vakaumukseen ja tulkintoihin liittyvistä asioista totuuksina, Hararin väite asettaa mielenkiintoiseen valoon kirkon pitkään velloneen kiista-aiheen eli samaa sukupuolta olevien avioliittojen vihkimisen. Olisiko kirkkososiologian professori emerita Eila Helanderin sopuehdotus sellainen uskomus, joka loisi yhteyttä? Siinä molemmat osapuolet luopuisivat jostakin saavuttaakseen yhteyden.
Vai onko Hararin viesti totuuden hajottavuudesta sielunvihollisen supsutusta herkkäuskoisten liberaalien korviin? Onko tietynlainen raamatuntulkinta – kuten kirkko kirkon sisällä -ajattelu – totuus, joka yhdistää kaikki oikeat kristityt yhteen nimikristittyjen joukosta?
Oli miten oli, Harari kehottaa etsimään totuutta varsinkin niissä aiheissa, jotka ovat sydäntä lähinnä. Hänelle totuus löytyy viime kädessä perehtymällä tieteellisesti vertaisarvioituun tietoon. Jos tämänkin ymmärtää väljästi ja soveltaa kirkkoon, monen raamatuntulkinnan olisi hyvä pohjautua johonkin syvempään kuin jakeiden irrotteluun asiayhteydestään tai yhden karismaattisen raamattuopettajan tulkintaan.
Viileä ja analyyttinen pyrkimys yhteisen nimittäjän löytämiseen saattaisi kuroa siltaa kuumien kirkkokeskustelujen ylitse.
Kuva: Olli Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.