Kolumni: Lopetetaan puhe klassisesta kristinuskosta – sehän on naiivin eurosentristä

Jyri Komulainen kuvattuna 16.12.2021

Kirkollisessa keskustelussa saattaa törmätä termiin ”klassinen kristinusko”. Ilmaisulla alleviivataan sen perinnön pysyvyyttä, joka syntyi hellenistisessä kulttuuripiirissä varhaisina vuosisatoina. Keskiöön nousee Nikean uskontunnustus ja laajemminkin traditio, joka on muodostanut intellektuaalisen perustan eurooppalaiselle kristikunnalle.

Viime aikoina termi on esiintynyt toisenlaisessakin merkityksessä. Tällöin klassisen kristinuskon tuntomerkiksi määrittyy miehen ja naisen pysyvä avioliitto. Näin käsitettä ovat käyttäneet Päivi Räsänen ja Timo Soini.

* * *

Vaikka aksenttieroja onkin, käsite korostaa kristinuskon muuttumattomuutta.

Klassisesta kristinuskosta puhumisessa ainakin minua häiritsee se, että koko kristinusko tulee samastetuksi yhteen ainoaan historialliseen tulkintalinjaan. Tämä uhkaa johtaa siihen, että evankeliumi jää eurooppalaisen aatehistorian vangiksi ja kirkko ghettoutuu eilispäivän sosiaalisiin instituutioihin.

Totta on, että kristinuskossa on tiettyjä pysyviä ideoita – sellaisia kuten Jumalan kolminaisuus tai ajatus, että Jeesuksessa on Jumala tullut jollain perustavanlaatuisella tavalla osalliseksi meidän todellisuudestamme. Sanaa ”klassinen” ei tämän toteamiseen silti tarvita, etenkin jos sen käyttö palvelee muita tarkoituksia kuin uskollisuutta Uuden testamentin eteenpäin suuntautuvalle dynamiikalle.

* * *

Erityisen ongelmallista on, että klassisen kristinuskon ajatus paljastuu naiivin eurosentriseksi.

Ei saa unohtaa, että kristinusko levisi varhain myös Aasiaan ja sai siellä omintakeisia muotoja. Vuoropuhelu hellenismin kanssa, joka huipentui Nikean ja Khalkedonin kirkolliskokousten dogmeihin, on vain osa varhaisen kirkon historiaa.

Omana aikanamme enemmän kuin kaksi kolmasosaa kristityistä asuu Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa, Aasiassa ja Oseaniassa. Kristinuskon maantieteellinen muutos paljastaa viimeistään klassisen kristinuskon onttouden, sillä enemmistömaailman teologit tekevät teologiaa omista lähtökohdistaan käsin.

Lähes poikkeuksetta etelän kristityt elävät yhteiskunnissa, joiden historiaa leimaa länsimainen kolonialismi. Siksi teologiasta tulee tavalla tai toisella postkoloniaalista.

Teologinen riippuvuussuhde länsimaiseen traditioon halutaan katkaista ja kreikkalaiset käsitteet korvata vaikkapa swahililla tai sanskritilla. Eikä kyse ole vain termien kääntämisestä vaan myös Raamatun lukemisesta paikallista todellisuutta vasten.

Kristinusko ei ole enää tuontitavaraa ”klassisuudessaan” vaan paikallisuudessaan elävää ja sitä myötä aidosti ekumeenista.

Kirjoittaja toimii johtavana asiantuntijana Kirkon tutkimus- ja koulutusyksikössä.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKuusi kirjaa tavoittelee Vuoden kristillinen kirja -palkintoa – uutisankkuri Keijo Leppänen tekee valinnan
Seuraava artikkeliHattulan Pyhän Ristin kirkon suosio tiekirkkokävijöiden keskuudessa nousi huimasti

Ei näytettäviä viestejä