Tiedän, mistä seurakuntavaalien alhainen äänestysprosentti ei johdu. Viime vaalien alle 15 prosentin äänestyslaimeutta ei selitä jäsenistön välinpitämättömyys kirkon toimintaa kohtaan.
Jäsenmäärän laskusta huolimatta evankelis-luterilainen kirkko on yhä merkittävä yhteiskunnallinen toimija Suomessa, ja sillä on keskeinen paikkansa ihmisten elämänkäänteissä. Tottahan kirkko kiinnostaa kaikkia niitä, jotka kuukaudesta toiseen rahoittavat sen toimintaa.
Vähäinen mielenkiinto seurakuntavaaleja kohtaan johtuu yksinkertaisesti siitä, että äänestäjät eivät tiedä, mitä he äänillään saavat. Eikä tilannetta helpota se, että äänioikeutettujen on vaikea löytää tietoa siitä, ketkä ehdokkaista ajavat heidän kannattamiaan asioita.
Ehdokkaat ovat järjestäytyneet ryhmiksi, joiden kirkkopoliittiset tavoitteet peittyvät ympäripyöreiden tunnusten alle. Jos äänestän naapurin mukavaksi tiedettyä tyyppiä, mistä voin tietää, ettei ääneni mene paremman äänisaaliin saavalle saman ryhmän ehdokkaalle, jonka arvot ovat kaukana omistani.
Äänestäjän onkin nähtävä vaivaa löytääkseen tietoa valitsijayhdistysten yhteisistä linjauksista – jos sellaisia on. Mutta se kannattaa.
* * *
Uskonto ja demokratia eivät ole luontaisesti yhdessä viihtyvä sanapari. Toisaalta on absoluuttisena pidetty totuus ja siihen liittyvät arvot ja toimintamallit. Toisaalta olemme me epätäydelliset ihmiset, joiden toilailua täällä ajallisessa maailmassa pitäisi yksissä tuumin ohjata ja säädellä.
Perusongelma on kirkon hallintorakenteen liikakasvu ja demokratian vinous. Tunnen syvää myötätuntoa toimittajia ja muita viestijöitä kohtaan, jotka joutuvat selittämään kirkollisen demokratian koukeroita suurelle yleisölle.
Kuka tahansa voi miettiä omaa viestintästrategiaansa, jos tehtävänä olisi vastata seurakuntavaaleissa äänioikeutetulle 16-vuotiaalle nuorelle seuraavaan kysymykseen: miten valitaan sen toimielimen kokoonpano, joka päättää kirkon kannan esimerkiksi sukupuolineutraaliin avioliittoon?
Ja kun tämän on saanut selitettyä, onkin aika valistaa tuota kirkkomme tulevaisuudentoivoa päätöksentekoprosessin vaiheista, valiokuntatyöskentelystä ja määräenemmistösäännöistä. Onnea yleistajuistamiseen!
* * *
Kirkon demokratia, samoin kuin sen toimintaa ohjaileva hallinto, ovat kaikeksi onneksi ihmisen tekosia, eivät Jumalan luomuksia, ja siksi ne voidaan purkaa palasiksi ja rakentaa kokonaan uusiksi.
Demokratian paradoksi on se, että järjestelmän kannattamiseen ja kritisoimiseen on sama keino: äänestäminen.
Kirjoittaja on tutkija ja tietokirjailija.