Kolumni: Ihmisten uskonnollisuutta säätelevät tietyt lainalaisuudet – ja sekös ahdistaa uskovia

Kun ensimmäisen kerran kuulin jonkun viisaan sanovan, että uskonnon merkitys yhteiskunnassa kasvaa, kommentti oli helppo ohittaa toiveajatteluna. Suomessa oli vallalla vielä voimakas yhtenäiskulttuuri, jossa ainoalta uskontokentän muutokselta vaikutti valtakirkon merkityksen hitaahko väheneminen.

Vuodet kuluivat. Enää kukaan ei voi kiistää, ettei uskonto olisi vyörynyt julkiseen tilaan. Maailmankuulu uskontososiologi José Casanova sanoi viime viikolla Kotimaan haastattelussa, että islam pakottaa eurooppalaiset yhteiskunnat ajattelemaan uskontoa vielä kerran. Se ei välttämättä tarkoita, että kristityt heräisivät huomaamaan oman perintönsä merkityksen. Se voi tarkoittaa myös islamin toiseuttamista, kristinuskosta erkaantumista ja yhä kauemmas maallistuneen valtion ihanteeseen pakenemista. Yhtä kaikki: uskontoon täytyy ottaa kantaa.

***

Joka kerta, kun kuuntelen José Casanovan kaltaisia ihmisiä, mieleni asettuu järjestykseen. Heidän tutkijankatseensa saa asiat mittasuhteisiin. Jose Casanovan haastattelun voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Uskonnolliset yhdyskunnat, Suomessa ennen kaikkea evankelis-luterilainen kirkko, kokevat omasta näkökulmastaan epätoivottavat muutokset hallitsemattomina. Pelko on luonnollinen reaktio kirkolle, joka haluaa levittää sanomaansa.

Mutta eivät muutokset ole hallitsemattomia. Uskontojen ilmeneminen ihmisten maailmassa on sidoksissa ihmisten toimintaan, ja ihmisten toimintaa säätelevät tietyt lainalaisuudet. Uskonnollisuus kehittyy Euroopassa eri suuntaan kuin muualla maailmassa. Se ei kerro Euroopan saatanallisuudesta vaan sen historiasta.

***

Sosiologia tutkii ihmistä yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Uskontososiologiassa ihmistä tarkastellaan uskonnollisen yhteisön jäsenenä ja uskonnollisia yhteisöjä yhteiskunnan toimijoina.

Uskontososiologian paikka on hankala. Uskovia ahdistaa myöntää, että ihmisten uskonnollinen toiminta olisi ennustettavaa. Jos niin tehdään, missä on uskon ydin: ihmeet ja herätyksen mahdollisuus? Yhteiskuntatieteet taas lähtevät liikkeelle sekulaarista ihmiskuvasta. Länsimainen ihminen on äänestäjä tai kuluttaja, mutta ei uskonnollinen toimija. Uskontososiologia on siis marginaalia sekä teologiassa että yhteiskuntatieteissä. Niin ei pitäisi olla.

José Casanova muistuttaa, että yhteiskuntatieteet ovat huonoja ennustajia. Historiasta voi silti ottaa opikseen, samoin siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Ainakin sen voi oppia, että kannattaa katsoa kauempaa ja ymmärtää, että uskontojen maailma ei ole seisovaa vettä. Ja tämä on kaunista.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Uskontososiologi José Casanova kävi Suomessa kertomassa, miksi Eurooppa on ainoa maailmankolkka, joka ei usko

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTuija Tiihonen ja parantumaton syöpä: ”Mitä väliä, jos en näe ensi kevättä, näen sentään tämän”
Seuraava artikkeliIsku kirkkoon Keski-Afrikan tasavallassa – ainakin 15 kuoli

Ei näytettäviä viestejä