Kolumni: Eurooppalainen kristinusko on tienhaarassa – paineista huolimatta evankeliumia ei pidä vesittää

Brittiläisen The Guardian -lehden välittämän uutisen mukaan kristinusko on katoamassa monien Euroopan kansojen nuorten polvien mielistä.

Erityisesti jälkikommunistisissa Tšekissä ja Virossa 16–29-vuotiaiden itsensä uskonnottomaksi tai uskonnollisesti välinpitämättömäksi arvioiminen on erittäin yleistä (91 ja 81 prosenttia). Kärkeen sijoittuvat myös Ruotsi (75 prosenttia) ja Alankomaat (72 prosenttia).

Toisaalta jälkikommunistinen katolinen Puola on Euroopan kärkeä nuorten uskonnollisuudessa: 83 prosenttia pitää itseään kristittyinä ja Liettua tulee lähellä perässä. Katolinen kirkko on siis sekä kestänyt ateistista diktatuuria että ollut sen uhri.

Kyselyssä on mitattu muun muassa kirkossa käymistä ja sitä, kuinka usein rukoillaan. Suomi sijoittuu maavertailussa keskivaiheille.

***

Monet itsensä uskonnollisesti välinpitämättömiksi arvioivat nuoret eurooppalaiset lienevät kastettuja.

Tilanne on erittäin vakava. Brittiuutisessa tutkimusraportin julkaissut lontoolainen uskontososiologi arvioi, että kristinusko ”oletusarvona” on katoamassa, joko lopullisesti tai ”ainakin sadaksi vuodeksi”.

Eikös Jeesus kiinnosta? kysyi entinen rippikoulupastori.

Tässä tilanteessa kirkoissa pitäisi pinnallisuutta välttäen teologisesti kysyä, mitä usko kolmiyhteiseen ja salattuun Jumalaan oikeastaan on. Sen luotettava mittaaminen on mahdotonta.

Mutta on myös liian helppoa tuhahdella kyselytutkimuksille tai toistella, että kyllä kaste kantaa. Niin se tietysti kantaakin ja elämän eri kurimuksissa tai selittämättömyyksissä ihminen voi olla uskovampi kuin hän luuleekaan.

Silti eurooppalainen kristinusko on tienhaarassa. Alkaako nousu, jyrkkä syöksy vai muuttuminen joksikin muuksi?

***

Jos kirkkojen hermot pettävät, ne ehkä ryntäävät hädissään tekemään kristinuskosta vain sosiaalityötä, kulttuurirelativismia, politikointia, kaiken ymmärtämistä ja jonkinlaista hyvän elämän takaajaa. Siis sitä, mitä moni muukin taho jo tekee.

Tällöin kristinuskon kompromissiton, radikaali ja maailmaa muuttava evankeliumikin vesittyy joksikin muuksi. Pääsiäisen synnin, kuoleman ja perkeleen kahleet murtanut sanomakaan ei silloin puhuttele. Lisäksi tyhjiöt täyttyvät aina jollakin muulla.

Maallistumisen keskellä kirkon sanoman on kaikkina aikoina oltava totinen ja häpeilemätön ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti”.

Silloin viimeinen pääsiäinen on kuin se ensimmäinenkin.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Monissa Euroopan maissa vain pieni osa nuorista pitää itseään kristittynä – joukossa Viro ja Ruotsi

Edellinen artikkeliPitkäperjantai – surun ja ahdistuksen aika
Seuraava artikkeliPääsiäinen – valo voittaa ja elämä alkaa

Ei näytettäviä viestejä