Nainen nostaa molemmat kätensä ylös. Hän huojuttaa niitä hiljaa musiikin soidessa ja sulkee silmänsä.
Musiikki on hengellistä, yhteislauluksi taipuvaa, ja siinä toistetaan samoja lauseita ja ajatuksia: Kiitos Kuninkaan, Jeesus on Herrani mun, kiitos haavojesi, kiitos…
Oikeastaan sanoilla ei ole viime kädessä merkitystä. Tunnelmalla on, ja suunnalla, johon musiikki seurakuntaa vie. Ylistysmusiikki vie kohti tunnetta Pyhän Hengen läsnäolosta, taivaan kosketuksesta.
Nainen ei huojuta käsiään yksin. Hänen kanssaan samassa salissa on kymmeniä rukoilevia sisaria ja veljiä. Jotkut heistä heiluttavat värikkäitä ylistyslippuja.
Kyse voisi olla karismaattisen liikkeen tilaisuudesta missä päin Suomea tahansa. Nyt ollaan Lohjalla, Hengen uudistus kirkossamme ry:n kesäjuhlilla.
Ylistysmusiikkia ja rukouspalvelua
Sana karismaattisuus tulee kreikan kielen sanasta kharismata, joka tarkoittaa armolahjaa. Raamatussa kerrotaan erityisistä kyvyistä, joita Pyhä Henki lahjoittaa seurakunnalle. Näitä kykyjä ovat esimerkiksi kielillä puhuminen, profetoiminen ja sairaiden puolesta rukoileminen.
Nykyisin näkyvin tai ainakin kuuluvin karismaattisen liikkeen tunnuksista on kuitenkin ylistysmusiikki, vaikka sitä ei Raamatussa mainitakaan. Toinen tunnusmerkki ovat rukoukseen kohotetut kädet.
Tyypillisiin karismaattisiin piirteisiin voi laskea myös opetuksen, jossa korostetaan Jeesusta ja Pyhän Hengen merkitystä. Karismaattisten piirien opetustapahtuma on perinteistä raamattutuntia leppeämpi, jutustelevampi. Mukana on myös huumoria.
Siellä, missä karismaatikot kokoontuvat, järjestetään usein myös rukouspalvelua. Sen yhteydessä tapahtuvat kaatumiset hätkähdyttävät niihin tottumattomia.
Uuskarismaattisuuskin alkoi Amerikasta
Puhe karismaattisesta liikkeestä voi merkitä kahta eri asiaa. Ensinnäkin voidaan tarkoittaa 1900-luvun alussa syntynyttä vanhaa helluntailaisuutta, johon kuuluivat kielillä puhumiset ja profetiat.
Toiseksi voidaan puhua uudesta karismaattisuudesta eli uuskarismaattisuudesta, jonka alku sijoittuu 1950- ja 60-lukujen taitteeseen, niin ikään Yhdysvaltoihin. Tämä liikehdintä alkoi vaikuttaa myös perinteisten kirkkojen ja kirkkokuntien sisällä.
Suomen luterilaiseen kirkkoon karismaattisuus rantautui 1970-luvun lopulla. Yhden sysäyksen muutokselle antoi Ruotsissa pidetty Karisma 72 -konferenssi.
Karjaalainen hammaslääkäri Liisa Weckström törmäsi karismaattisuuteen ensimmäisen kerran tuohon aikaan. Hän kuului Kristillisen Hammaslääkäriseuran hallitukseen – kuten myös Helsingin yliopiston dogmatiikan professorin Osmo Tiililän vaimo Inger Tiililä.
Osmo Tiililän piti tulla kertomaan hammaslääkäreille terveisiä karismaatikkojen kokouksesta Ruotsista, mutta hän sairastui, ja vaimo puhui miehensä puolesta.
– Muistan sanat vieläkin, sillä Tiililä on tunnettu ja arvostettu teologi. Inger Tiililä välitti miehensä viestin: Tukholman konferenssissa löysin sen, mitä olin etsinyt koko ikäni – tervettä opetusta, rakkaudellisen ilmapiirin ja Pyhän Hengen läsnäolon.
Sanan ja rukouksen illat
Vuonna 1978 Suomeen perustettiin Hengen uudistus kirkossamme -niminen yhdistys. Sen tehtävänä oli ja on levittää karismaattisuutta luterilaisessa kirkossa.
Pari viikkoa sitten, elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, yhdistys piti 29:nnen kesäjuhlansa, tällä kertaa Lohjalla. Tapahtuma oli menestys. Yhteen tilaisuuteen osallistui kerralla enimmillään hieman yli tuhat ihmistä.
Nykyään yhdistys on keskeisin luterilaisen kirkon sisällä vaikuttava karismaattinen yhteisö. Sen piiristä ovat lähtöisin muun muassa suositut Sanan ja rukouksen illat, joita järjestetään useissa seurakunnissa.
Vaarana henkilökeskeisyys
Hengen uudistus kirkossamme ry:ssä toimi aikoinaan myös entinen Nokian seurakunnan kirkkoherra Markku Koivisto. Sittemmin kirkon ulkopuolelle ajautuneen Koiviston toiminta on monelle edelleen varoittava esimerkki karismaattisuuden varjopuolista. Rukouksella parantamisella, kaatumisilla ja profetioilla mellastaminen johtaa helposti henkilökeskeisyyteen ja eriseuraisuuteen.
Kun Koivisto ja Tampereen silloinen piispa Juha Pihkala selvittelivät tuomiokapitulissa välejään 2000-luvun alussa, Hengen uudistus yritti olla asiassa välittäjänä, mutta turhaan.
Rukoustoimintaa ja karismaattisia seurakuntia
Kirkon piirissä olevat karismaattiset ilmiöt eivät kuitenkaan tyhjene Hengen uudistukseen. Seppo Juntusen ja Pirkko Jalovaaran rukoustoiminta oli osa samaa ilmiötä, samoin Ulla-Christina Sjömanin rukoustilaisuudet, Tampereella toimiva Palatsiseurakunta ja Helsingissä vaikuttava Verkostoseurakunta. Karismaattisuuden säie on myös anglikaanitaustainen New Wine -verkosto.
Oman ilmeensä karismaattiselle uskontulkinnalle on antanut luterilaisen kirkon tiloissa 1970-luvulta lähtien kiertänyt Leo Meller. Niilo Yli-Vainion tausta oli helluntailiikkeessä, mutta hän ylitti toiminnallaan kirkkokuntarajoja ja esitteli suomalaisille niin sanotun kaatumisilmiön.
1990-luvun puolivälissä Suomessakin kohistiin Toronton herätyksestä eli nauruherätyksestä, joka oli yksi uuden karismaattisen liikkeen aalloista.
Pyhän Hengen voimassa
Hengen uudistus kirkossamme ry:n näky on seuraava: ”Tukea ja rakentaa Pyhän Hengen voimassa eläviä yhteisöjä ja lähettää niiden jäseniä maailmaan.”
Liike korostaa, että se on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa toimiva uudistusliike. Yhdistyksen tarkoituksena on rohkaista kirkkoa, seurakuntia sekä kirkon piirissä toimivia herätysliikkeitä ja yhdistyksiä jatkuvaan hengelliseen uudistumiseen.
– Meidän toimintamme lähtökohdat ovat Raamattu, luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ja piispojen helluntaijulistus, linjaa Hengen uudistuksen puolipäivätoiminen toiminnanjohtaja Marko Huhtala.
Julistus, johon Huhtala viittaa, on peräisin vuodelta 2007. Se on kirkon ilmoitus siitä, että kokemuksellinen uskon ilmaisu kuuluu luterilaiseen hengelliseen elämään.
Helluntaijulistuksen allekirjoitti koko silloinen piispakunta: Jukka Paarma, Eero Huovinen, Voitto Huotari, Juha Pihkala, Mikko Heikka, Kari Mäkinen, Wille Riekkinen, Samuel Salmi, Simo Peura ja Gustav Björkstrand.
Piispat linjasivat NokiaMission esiin nostamien kysymysten edessä, että karismaattisuudella tarkoitetaan kokemuksellista kristillisyyttä: ”Siihen voi liittyä esimerkiksi parantumista, liikutusta, profetoimista ja kielillä puhumista. Tällainen kristillisyys on osa seurakuntiemme elämää.”
Piispojen julistuksessa sanotaan myös, että kirkon usko ja yksityisen kristityn kokemus tarvitsevat ja tukevat toisiaan, ja että ilman kokemusta usko menettää innon ja on vaarassa kaventua.
Kirkonrakentajien Foorum
Lapuan entinen piispa Jorma Laulaja ei ollut virassa enää helluntaijulistuksen allekirjoittamisen aikaan. Hengen uudistuksen kesäjuhlilla Lohjalla hän kuitenkin käyskentelee.
Laulajan edessä joukko naisia kohottaa kätensä rukouksen ja ylistyksen merkiksi.
– Ei tämä minua häiritse, kyllä tällaiselle täytyy olla tilaa myös kirkossa. Ja eivätkös ne körtitkin taivu polvirukoukseen, Laulaja sanoo.
Laulaja on toiminut puheenjohtajana Kirkonrakentajien Foorumissa, joka on Hengen uudistus kirkossamme -liikkeen sisarjärjestö – tai oikeammin sen työrukkanen.
Vuonna 2007 perustetun Kirkonrakentajien Foorumin jäsenistö koostuu useista piispoista, kirkkoherroista ja järjestövaikuttajista. Verkoston jäsenet saavat tehtävään kutsun. Tällä hetkellä Foorumin 49 jäsenestä vain kolme on naisia. Piispoista puheenjohtajia ovat Laulajan ohella olleet John Vikström ja nykyinen puheenjohtaja, Espoon piispa Tapio Luoma.
Kirkonrakentajien Foorumin sihteeri ja yksi perustajista on Kotimaa-yhtiöiden entinen toimitusjohtaja Reijo Telaranta. Hänen mukaansa Kirkonrakentajat on eräänlainen selkänoja, johon voi vedota, kun puhuu karismaattisuudesta luterilaisessa kirkossa.
– Peruskysymys kuuluu, onko karismaattisuus kirkolle uhka vai mahdollisuus. Jos vastaus on, että mahdollisuus, niin pitää seuraavaksi kysyä, mitä se voisi tarkoittaa käytännössä, Reijo Telaranta kuvailee metodia, jolla Foorumin seurakuntien työntekijöille ja luottamushenkilöille suunnattu koulutus etenee.
Vastakkainasettelut kyllästyttävät
Luterilainen karismaattisuus vetää väkeä erityisesti viidennen herätysliikkeen piiristä, kertoo Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtaja Marko Huhtala. Näissä piireissä viihtyvät ihmiset ovat kyllästyneet kirkon arvostelemiseen ja vastakkainasettelujen hakemiseen.
– Mukana on Kansanlähetyksessä liikkunutta porukkaa, Sanansaattajia lähellä olevaa joukkoa ja Kansan Raamattuseuran toimintaan osallistuneita. Tilaisuuksiimme tulee ihmisiä myös vapaista suunnista.
Marko Huhtala arvioi, että Hengen uudistuksen kirkkoa kohtaan esittämä arvostelu on rakentavampaa kuin esimerkiksi monet viidesläiset äänenpainot. Lohjalla pitämässään saarnassa Huhtala linjasi, että Hengen uudistuksen kritiikki on rakkautta kirkkoa kohtaan.
– Jos arvostelee, pitää olla valmis myös korjaamaan ja rakentamaan. Keskitymme Pyhän Hengen työhön. Jumala muuttaa ihmisiä, jos muuttaa, me emme siihen pysty sanoilla emmekä adresseilla.
Kirkko asettaa raamit elämöinnille
Entä karismaattisuuden vauhdikkaat puolet, kuten rukouslippujen heiluttaminen, kaatumiset ja profetiat?
Marko Huhtala korostaa, että ilmiöt eivät saa nousta itsetarkoitukseksi.
– Tilaisuuksissamme ei esimerkiksi tuoda esiin profetioita ennen kuin ne on etukäteen arvioitu. Ei ole mielekästä kuulla niin sanottuja sanomalehtiprofetioita vaikkapa huononevasta taloustilanteesta.
Huhtala korostaa, että luterilainen kirkko tarjoaa karismaattisuudelle ikään kuin raamit eli sakramentit ja liturgian, jotka suitsivat liiallista hengellistä elämöintiä.
– Me emme ole olemassa itseämme, vaan kirkkoa ja sen uudistumista varten. Olemme rukoileva liike.
Uuskarismaattisuuden toimintakulttuuriin kuuluu usein pienryhmämalli. Hengen uudistuksen piirissä puhutaan innokkaasti henkilöseurakunnan puolesta.
Raamattua karismaattisessa liikkeessä luetaan perinteisellä otteella, ja liike edustaa monessa asiassa konservatiivisia näkemyksiä. Naispappeus ei kuitenkaan ole Huhtalan mukaan Hengen uudistukselle ongelma.
– Sukupuolineutraaliin avioliittolakiin kukaan ei ole kysynyt virallista kantaamme, eikä meillä yhdistyksenä sellaista olekaan. Olemme yrittäneet viisaasti pidättäytyä aiheen ympärillä käydyn kirkollisen keskustelun ulkopuolella ja keskittyä omaan työhömme.
Huumoria ja rehellisyyttä
Urheiluhalli Lohjalla. Lauantai-iltana sali täyttyy, on vuorossa ”Iloinen ilta Sanan, sävelten ja seurustelun äärellä”. Ylistysryhmä Symbaali kapuaa esiintymislavalle.
Yksi puhujista on turkulainen pappi Pasi Jaakkola. Hänen puheensa on suomalaisittain epätyypillinen, sillä hän naurattaa yleisöä. Hän myös puhuu sumeilematta kristillisyyden muodosta, jonka moni tuntee, mutta jota harva kutsuu oikealla nimellä läskipersekristillisyys.
Jaakkola tarkoittaa itsetyytyväistä, rahapussin päällä märehtivää nirppanokkaista hyvinvointikristittyä.
Toki Jaakkola puhuu myös armosta ja laulattaa körttivirren. Muutkin puhujat osaavat ottaa yleisön tavallista irtonaisemmin.
Monille illan kohokohta on sen päättävä rukouspalvelu. Osa porukasta lähtee kotiin, mutta parisataa ihmistä jää saliin ja asettuu keskikäytävälle jonoon.
Yksitellen ihmiset menevät rukosavustajien luokse. Moni kaatuu horjahtaen selälleen.
Kuka mistäkin syystä.
Tuttua myös vanhoissa herätysliikkeissä
Suomalaiseen peruskirkollisuuteen on kuulunut pidättyvyys uskon tunteenomaista ilmaisemista kohtaan. Rajanveto vapaisiin suuntiin ja kaikenlaiseen hihhulointiin on ollut tiukkaa.
Poikkeuksen tekevät herätysliikkeet, joiden syntyyn ja alkuvaiheisiin liittyy karismaattista liikehdintää. Esimerkiksi herännäisyyden alkuna pidetään vuonna 1796 sattunutta Telppäsniityn ihmettä, jossa joukko heinänteossa olleita ihmisiä koki tuulenhenkäyksessä Pyhän Hengen kosketuksen ja alkoi muun muassa puhua kielillä.
Lestadiolaiseen liikkeeseen on yhdistynyt alusta saakka liikutuksia ja hurmahenkisyyttä. Nykykielessä läpiuskovaista tarkoittava sana hihhuli on peräisin lestadiolaisten haukkumanimestä. Hihhuli kuvaa huudahduksia ja hihkumista, joita seuroissa kuultiin.
Uukuniemeläisyyden alkuaikoina vaikuttanut Helena Konttinen tunnetaan puolestaan horrossaarnoistaan.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä