Kansainvälinen tutkimus ja suomalaiset perusoikeusjuristit katsovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon aseman olevan yksiselitteisesti valtiokirkollinen, kirjoittaa tutkija Leena Sorsa. Kirkon tutkimuskeskus julkaisi tänään selvityksen kirkon ja valtion suhteiden muutospaineista.
Kirkossa on pitkään vähintäänkin puolivirallisesti uskottu, että Suomessa ei ole valtiokirkkoa, sillä sen merkistöä on purettu pala kerrallaan. Viimeisimpänä piispojen nimitysoikeus ja tuomiokapitulien ylläpito siirtyi kirkolle ja kirkon yhteisövero-osuus muutettiin budjettiharkintaiseksi.
Leena Sorsan mukaan julkista keskustelua on leimannut valtiokirkko -termin monitulkinnallisuus. Kirkollisissa piireissä sen käyttö tulkitaan usein asenteellisena ja kirkon itsenäisyyttä vähättelevänä.
– Vaikka valtiokirkko-termin sisältö ja tulkinta eivät olekaan yksiselitteisiä, on huomattava, että sekä kansainvälinen tutkimuskenttä että esimerkiksi suomalaiset perusoikeusjuristit katsovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon aseman olevan yksiselitteisesti valtiokirkollinen. Kirkossa valtiokirkko-termiä ei käytetä, vaan tilalla käytetään kansankirkon termiä. Kysymys kuitenkin on, piilotetaanko kirkossa kansankirkko-termin alle valtiokirkon kielteiseksi ja epäkorrektiksi koettua sisältöä, Sorsa kirjoittaa huomenna torstaina 12. helmikuuta Kotimassa julkaistavassa kirjoituksessaan.
Sorsan tutkimuksen mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon valtiosuhteeseen kohdistuu tällä hetkellä muutospaineita. Muutospaineet kohdistuvat erityisesti lainsäädäntöön ja talouteen heijastuvaan erityisasemaan, jota on perusteltu ennen kaikkea kirkon kulttuurisella ja historiallisella vaikutuksella yhteiskuntaan sekä kirkon enemmistöasemalla.
– Suomalainen yhteiskunta on viimeisten vuosien aikana moniarvoistunut nopeasti. Yhteiskunnan uskonnollisiin toimintatapoihin kohdistuvat muutostoiveet ovat nousseet esiin. Samanaikaisesti kirkon jäsenmäärä laskee. Muutokset nostavat keskusteluun myös uskonto- ja kirkkopoliittiset ratkaisut, Leena Sorsa toteaa.
Hänen mukaansa on nähtävissä, että niin valtiokirkollinen järjestely kuin sekularistinen yhteiskuntanäkemyskin ovat ongelmallisia uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
Valtion yhdenvertaisuutta korostava ja myönteinen asenne uskontoihin ja katsomuksiin taas edistää myös vuoropuhelua, millä on merkittävä uskonnonvapautta ja yhteiskuntarauhaa tukeva vaikutus.