Eevu Heikura on Kymenlaakson tyttö, joka on kasvanut kahden heimon vaikutuspiirissä. Isä on kotoisin Peräpohjolasta Tornionjokilaaksosta. Perinnöksi häneltä Eevun sieluun on syöpynyt jäyhää periaatteellisuutta ja karuja vaaramaisemia. Äidin suku tulee rajantakaisesta Karjalasta, Vahvialan pitäjästä. Äidin puolelta mukaan on tarttunut välittömyyttä ja evakkolapsen identiteetti.

– Molemmat mielenmaisemat ovat minulle tosi rakkaita, ja Kymenlaakso on ollut erinomainen sulatusuuni.

Kouluterveydenhoitajana työskennellyt äiti, agrologi-isä, Eevu, isosisko ja pikkuveli elivät Kouvolassa ja Valkealassa perhe- ja sukukeskeistä elämää. Perusluterilaisessa lapsuudenkodissa kannustettiin luottamaan hyvään Jumalaan, joka johdattaa ihmisiä niin kuin parhaaksi näkee.

Suvussa oli myös herätysliikkeisiin kuuluvia ja vapaakirkollisia. Erilaiset tavat uskoa olivat luonnollisia.

– Minulle on ollut pienestä asti selvää, että Jumala on suuri, hän tietää kaiken ja me ihmiset olemme turvallisesti hänen suojassaan. Usko oli osa arkea, iltarukous luettiin ja kirkossa käytiin. Muiden uskoa vanhempani eivät koskaan arvioineet tai arvostelleet.

Minulle on ollut pienestä asti selvää, että Jumala on suuri

Nuoren Eevun vuoropuhelu Jumalan kanssa oli niin välitöntä, että hän muistaa huikanneensa esimerkiksi kiihkeän Monopoli-pelin tuoksinassa noppaa heittäessään ääneen rukouksen: Anna mulle kutonen!

Erityisen syvän jäljen Eevu Heikuraan jätti hänen mumminsa. Äidinäiti asui joitakin vuosia viikot lastenlasten kanssa, kun äiti opiskeli ja isä oli paljon matkahtöissä. Muutenkin aikaa vietettiin paljon yhdessä.

Mummi sanoi aina erikoisemmista ihmisistä: Hää on laiseesee.

– Mummi siis ajatteli, että ihmisillä on erilaiset taustat ja jokainen saa olla omanlaisensa. Kun vaan sitkeästi yritämme ymmärtää toisiamme ja etsimme yhteyttä, se löytyy kyllä. Tätä diplomaattista viisautta olen yrittänyt vaalia elämässäni. Aina en toki ole siinä onnistunut, ja rajatkin ovat joskus tarpeen.

ÄIDILTÄÄN HEIKURA ON omaksunut ratkaisukeskeisyyden. Kun naapurustossa pyöri tihutöistä epäilty poikajoukko, äiti kutsui koko porukan kaakaolle ja sitten asiat puhuttiin selväksi.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää tilanteita, joissa puhuminen ja ratkaisujen etsiminen lopetetaan.

– Olen suorastaan ratkaisuaddikti. Minun on hyvin vaikea ymmärtää tilanteita, joissa puhuminen ja ratkaisujen etsiminen lopetetaan.

Isä toimi lähes kaksi vuosikymmentä seurakunnan luottamushenkilönä. Häneltä Heikura on omaksunut oikeudenmukaisuuden ja reiluuden periaatteita. Kun naispappeuskysymys hiersi aikanaan vanhempien kotiseurakunnassa pitkään, se ratkesi lopulta niin kuin kirkossa on yhteisesti päätetty.

Koulunkäyntiä Eevu Heikura rakasti. Hän kuvaa itseään perheen hikipinkoksi, joka pänttäsi ilokseen. Tavoitteellisuus kiehtoi ja kokeissa sinnikkyys palkittiin. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1985.

– Kun tapasimme lukioluokan kanssa vuonna 2015, oli kiva tajuta, että minulla oli onnellinen nuoruus. Totta kai tunsin myös tuskaa kylmän sodan ja energiakriisin keskellä ja kannoin ydinaseita vastustavaa rintanappia. Silti muistan nuoruuden ensisijaisesti hyvänä aikana.

OLENNAINEN OSA Eevu Heikuran elämää on ollut lapsesta saakka partio. Luonto ja siellä pärjääminen, aktiivinen toiminta sekä nuorille annettu vastuu kiehtoivat. Partiossa olivat myös ystävät.

Huikeimpana partiomuistona Heikuran mieleen on jäänyt Suomen ensimmäinen kansainvälinen partiolaisten suurleiri Karelia Kolin maisemissa vuonna 1979. Koolla oli tuhansia nuoria eri puolilta maailmaa.

Partio oli Heikuran nuoruudessa osa seurakunnan toimintaa ja lippukunnan johtajana toimi seurakunnan nuorisotyönohjaaja. Rukoukset, hartaudet ja virret kuuluivat asiaan.

Myös rippileiriltä jäi Heikuralle hyvät muistot, vaikka vahva kannustus uskonratkaisuun herättikin hämmennystä. Uskohan oli hänelle jo tärkeä osa elämää.

Ylioppilaskirjoitusten ja Porvoossa ruotsinkielisessä kansanopistossa vietetyn vuoden jälkeen Eevu Heikura muutti Helsinkiin opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta.

Usko ja messussa käyminen olivat hänelle tärkeitä asioita, mutta omaa hengellistä kotia ei vuosiin tahtonut löytyä.

Osakunnasta sen sijaan löytyi jo parikymppisenä puoliso Seppo Heikura, jonka kanssa Eevu meni kihloihin vain neljän kuukauden seurustelun jälkeen. Seuraavana vuonna juhlittiin häitä.

– Hän oli elämäni puuttuva palanen. Kaikki vain loksahti paikoilleen. Itse olin runotyttö humanisti ja hän oli tietojenkäsittelijä, mutta meitä yhdisti ja yhdistää perhekeskeisyys ja monet muut arvot.

VUONNA 1996 PERHEESEEN syntyi esikoistytär Emmi-Elina ja vuonna 2000 Essi-Maria. Essi syntyi kolme kuukautta etuajassa. Koko perhe vietti paljon aikaa teho-osastolla, jossa pienet keskoset taistelivat elämästään.

– Essi oli kuin linnunpoikanen. Emme tienneet, miten hänen käy. Se oli todella pelottavaa ja outoa aikaa. Elämä oli yhtä rukousta ja jonkinlaista kaupankäyntiä Jumalan kanssa.

Heikuran muistot Essin ensimmäisistä elinkuukausista ovat sumuisia.

– Eräs terapeutti totesi minulle jälkeenpäin, että olin elänyt ennen Essin syntymää kiiltokuvaelämää ja sitten kiiltokuvat rypistyivät. Kyllä tuollainen kokemus muuttaa ajattelua ja parisuhdetta.

Eevu ja Seppo Heikuraa se hitsasi entistä enemmän yhteen.

– Olemme matkan varrella vuorotellen uupuneet ja kannatelleet toisiamme.

Vähitellen linnunpoikanen kuitenkin voimistui, viihtyi kenguruhoidossa äidin ja isän ihoa vasten ja pääsi lopulta kotiin lasketun ajan tienoilla. Aivoverenvuoto, jonka Essi sai pian syntymänsä jälkeen, aiheutti vaikean vammaisuuden.

Essi kuitenkin pärjäsi koulussa sisulla ja sinnikkyydellä ja suoritti päälle vielä merkonomitutkinnon varsin itsenäisesti. Nyt hän asuu omassa asunnossaan henkilökohtaisten avustajien tukemana.

Perheelle on käynyt selväksi, että Suomen yhteiskunta ei ole vielä täysin valmis siihen, että kaikenlaisilla ihmisillä on oikeus tavoitella unelmiaan ja elää turvallista, täysipainoista elämää. Tilapäishoidon laatuun liittyen Heikuran perhe on käynyt aikanaan isoja taisteluja, eikä oikeus tarvittaviin apuvälineisiinkään ole aina ollut itsestäänselvyys. Lopulta asiat ovat kuitenkin järjestyneet.

Vammaisia ihmisiä itseään pitäisi kuulla enemmän sekä yhteiskunnassa että kirkossa

– Vammaisia ihmisiä itseään pitäisi kuulla enemmän sekä yhteiskunnassa että kirkossa. Heidät voisi pyytää avuksi esimerkiksi tilaratkaisuja koskevaan päätöksentekoon kokemusasiantuntijoina.

Essin itsenäinen asuminen huoletti aluksi Eevu Heikuraa, vaikka nuori nainen on itse ollut koko ajan luottavainen.

– Luovutan murheeni Jumalalle ja kannan lapsia rukouksissa. Se on yksi keino selvitä. Hoen itselleni: päästä irti, anna mennä, luota!

Lasten ollessa pieniä oma kotiseurakunta Helsingin Pakilassa alkoi vähitellen muodostua Eevu Heikuralle kauan kaivatuksi hengelliseksi kodiksi. Emmi kävi seurakunnan iltapäiväkerhoa, ja myöhemmin Eevu hakeutui ehtoollisavustajaksi.

NUORENA PAPPEUS EI käynyt Heikuralla mielessäkään, vaikka hän tutki suomen kielen gradussaan saarnojen metatekstiä ja koherenssia. Kesätoimittajan työt vetivät Heikuran viestinnän pariin ja sittemmin hän työskenteli viestintätehtävissä muun muassa Amer-yhtymässä, Weilin+Göösillä, Suomen Messujen palveluksessa, WSOY:llä, Sanoma-WSOY:llä ja Ilmatieteen laitoksella.

Jossain vaiheessa työorientoitunut erityisperheen äiti ymmärsi, että hän on uupumassa.

– Olin muuttumassa ihmiseksi, jollainen en halunnut olla. Tunnistin väsymyksen sekä itsessäni että perheessämme ja jäin 2010 vuodeksi vuorotteluvapaalle Ilmatieteen laitoksen viestintäpäällikön työstä.

Kun lapset olivat koulussa, Heikura kävi kirkoissa keskipäivän hartauksissa ja kuuntelemassa urkumusiikkia.

– Sain aikaa levätä hengellisyydessä ja Jumalan sylissä. Se oli valtava, konkreettinen armon kokemus.

Lasten ja lähipiirin nuorten kanssa syntyi myös kiinnostavia keskusteluja Jumalasta.

– Janosin tietoa voidakseni puolustaa kristinuskoa. Vaikka työ Ilmatieteen laitoksella oli innostavaa, aloin miettiä teologian opiskelua ja ostin pääsykoekirjat.

Lopulta Eevu Heikura meni miehensä kannustamana teologian pääsykokeisiin ja aloitti opinnot työn ohessa vuonna 2012. Seuraavana vuonna hän jäi kahdeksi vuodeksi opintovapaalle. Tämän jälkeen virkavapaata ei enää ollut mahdollista saada ja Heikura irtisanoutui virastaan.

– Oli ihanaa opiskella, ja samalla pystyin olemaan Essin omaishoitajana. Opintojen aikana haluni tehdä hengellistä työtä vahvistui.

Valmistumisen häämöttäessä sisko soitti Heikuralle. Oletko huomannut, että tuleva työpaikkasi on avoinna? Hän viittasi silloisen Kirkon tiedotuskeskuksen avoinna olevaan tiedotuspäällikön paikkaan.

– Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei taas viestintää. Sitten rukoilin, että jos tämä on minulle oikea tie, olen käytettävissä.

Heikura tuli valituksi eikä ole hetkeäkään katunut. Tiedotuspäällikön tehtävään hän sai myös pappisvihkimyksen.

– Pappeus antaa minulle vahvan selkänojan ja luvan puhua Jeesuksesta. Pappina haluan kutsua kaikki ihmiset Jumalan suureen syliin, tässä elämässä ja tulevassa.

Kirkko ei ole konserni, vaan moniääninen yhteisö, jonka on vaikea välittää yhtä selkeää viestiä

Nykyisessä työssä suurin ero aiempiin on Eevu Heikuran mukaan se, että kirkko ei ole konserni, vaan moniääninen yhteisö, jonka on vaikea välittää yhtä selkeää viestiä. Moniäänisyys on rikkaus ja se on ollut osa kristinuskoa alkukirkosta asti. Toisaalta yhtenäisempi viesti olisi vahvempi. Esimerkiksi yhteinen ilme parantaisi tunnettuutta ja olisi taloudellisesti järkevää.

– Toivon, että jaksaisin olla diplomaattisesti sinnikäs. Kirkon kohtalonkysymys on, miten saavutamme nuoret ja heidän luottamuksensa ydinsanomastamme tinkimättä. Kirkon tulisi olla turvapaikka kaoottisessa maailmassa ja viestin Jumalan armosta kirkas.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä