Pohjoismaisessa katekumenaattiseminaarissa Seurakuntaopistolla Järvenpäässä pohdittiin viime viikolla, kuinka tärkeää on, että seurakunnissa suhtaudutaan kunnioittavasti aivan kaikenlaisiin ihmisiin ja heidän arjen ja uskon kysymyksiinsä.
– Seurakunnissamme on paljon toimintaa lapsille ja nuorille, mutta kuinka kohtaamme heidän vanhempansa, aikuiset? kyseli Kauniaisten ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Ulrik Sandell alustuksessaan.
Ajassamme on puutetta kunnioituksesta – kirkko vastavoimaksi?
Sandell peräänkuulutti aikuisten seurakuntalaisten ja kaikkien ihmisten kohtaamisessa ehdotonta kunnioitusta.
– Kunnioituksesta on puutetta ajassamme. Ateisti ei kunnioita ’taikauskoa’, fanaatikko ei kunnioita toisin tulkitsevaa ja rasisti ei näe Jumalan kuvaa pakolaisessa. Kirkon tavaramerkkinä pitäisi olla aina kaikkien kunnioitus. Tämä ei ole itsestäänselvyys vaan sen eteen pitää tehdä työtä, Sandell sanoi.
Sandell nosti esiin Vapaa-ajattelijoiden Helsingissä toteuttaman tempauksen pestä pois kasteita Katumajärven vedellä.
– Meidän tehtävämme kirkkona on pitäytyä uskossamme muita kunnioittaen. On kyettävä sävyltään kunnioittavaan keskusteluun myös heidän kanssaan, jotka eivät kunnioita pyhyyttä. Kunnioittava keskustelu avaa ovia.
Kunnioitus on myös katekumenaattitoiminnan eli aikuiseen uskoon ja aikuisten kysymyksiin keskittyvän, kirkkovuotta seurailevan seurakunnan pienryhmätoiminnan ytimessä.
Kunnioitus näkyy siinä, että ryhmän jäsenten ymmärrykseen ja ajattelukykyyn luotetaan. Se näkyy tavassa kutsua, se näkyy siinä miten ryhmä on kokoontumisissa aseteltu tilaan. Se näkyy siinä, miten ja mistä puhutaan, mitä tehdään ja miten ryhmää johdetaan.
Luonnonmystiikka kääntyi Jumalan luomisvoimaksi
On helppo kunnioittaa toisin ajattelevaakin silloin, kun hänen ajatuksensa tuntuvat itsestä perustelluilta ja vakavasti otettavilta. Sen sijaan aivan erityinen haaste on suhtautua kunnioittavasti heihin, joiden tapa hahmottaa elämää tuntuu lapselliselta tai hassulta.
– Esimerkiksi monille uushenkisyys erikoisine enkeliuskoineen tai pakanalliseksi mielletty luonnon mystiikka ovat nykyään totta. Myös heidät pitää kyetä kohtaamaan seurakunnassa kunnioittavasti, sanoi yksi seminaarin koollekutsuja, kouluttaja Marjaana Kanerva.
Ulrik Sandell jatkoi esimerkillä samasta teemasta:
– Kerran eräs leiriläiseni kertoi, miten saa valtavasti energiaa vanhojen puiden halaamisesta. Minun oli vähän vaikea suhtautua tähän. Leirillä ollut vanha pappi kohtasi asian hienosti. Hän totesi, että Jumalan hurja luomisvoima voi olla jäljellä vanhan puun ytimessä. Miksei sitä voisi tuntea?
Katekumenaattitoimintaa on eri kirkkokunnissa ja eri maissa
Katekumenaatti on ekumeeninen toimintatapa ja yleinen erityisesti katolisissa maissa. Toisaalta siitä tehdään paikallisia, omaan kulttuuriin ja kirkkokuntaan sopivia sovelluksia eri puolilla maailmaa. Ytimessä ovat noin vuoden kestävät kokoontumiset, joiden aikana käydään läpi kirkkovuotta. Nykymuotoinen katekumenaatti syntyi Ranskassa toisen maailmansodan jälkeen, mutta toiminnan juuret ovat alkukirkon kasteopetuksessa.
Tapaamiset jakaantuvat neljään eri vaiheeseen, joita ovat tervetulon aika, kasvun aika, syventymisen aika ja yhteyden aika. Ryhmässä on etsijöitä, matkakumppaneita (eli kokeneempia maallikoita), ohjaajapari sekä pappi. Toiminta rakentuu ryhmäläisten näköiseksi ja perustuu ehdottomaan luottamukseen. Tapaamiskerroilla käsitellään ryhmäläisten esille nostamia elämän ja uskonelämän kysymyksiä. Jokainen neljästä vaiheesta päättyy yhteiseen Jumalanpalvelukseen koko muun seurakunnan kanssa.
Pohjoismaissa yhteiset haasteet
Paikalle Järvenpään seurakuntaopistolle oli saapunut kolmisenkymmentä katekuemenaattiaktiivia Ruotsista, Tanskasta ja Suomesta. Katekumenaattitoiminta on Pohjoismaissa pisimmällä Ruotsissa, mistä se on levinnyt noin kymmenen vuotta sitten Suomeen ja on leviämässä nyt myös Tanskaan.
Ruotsissa on katekumenaattia edistävä yhdistys, joka koordinoi toimintaa. Toiminta pitää sisällään säännöllistä koulutusta (peruskurssit ja jatkokurssit), toiminnassa mukanaolevien vuosittaiset tapaamiset, erilaisia inspiraatio- ja ideapäiviä paikallisesti sekä aktiivista tiedotusta ja materiaalin tuotantoa. Katekumenaatti löytyy siellä myös Facebookista.
Kokemukset katekumenaattiryhmistä ovat Ruotsissa hyviä. Jopa puolet kurssin käyneistä löytää itselleen jonkun paikan seurakunnassa. Ryhmien merkitys korostuu myös siksi, että rippikoulun käynti on Ruotsissa merkittävästi harvinaisempaa kuin Suomessa.
Seminaarin keskusteluissa havaittiin, että kaikissa Pohjoismaissa tieto kristillisen uskon ydinasioista ohenee sekularisaation myötä. Uskonnollinen kieli ei enää avaudu kaikille. Katekumenaattiin kutsuminen on haastavaa: kuinka kertoa erittäin moniulotteisesta ohjelmasta napakasti ja vetovoimaisesti? Lisäksi ohjaajat kaikissa maissa kaipaavat pedagogista koulutusta. Yhteisiä seminaareja päätettiin jatkaa. Seuraava pohjoismainen katekumenaatti-tapaaminen on ensi vuonna Ruotsissa ja sitä seuraava seminaari vuonna 2018 Tanskassa.
Kuva: Emilia Karhu. – Pieniä piirejä kuten katekumenaattiryhmiä tai rukouspiirejä tarvitaan suuremman seurakuntayhteisöllisyyden rakentamiseen, sanoo kirkkoherra Ulrik Sandell.