Kirkon Mediasäätiö jakoi tuotantotukea 15 ohjelmahankkeelle – katso lista

Kirkon Mediasäätiön on jakanut syksyn tuotantotukensa. 15 ohjelmahankkeelle myönnettiin yhteensä 71 000 euroa. Monet tukea saaneista hankkeista käsittelevät yhteiskunnan erityisryhmien elämää, kertoo Kirkon viestintä tiedotteessaan.

Tuen saajien joukossa on Kotimaan kanssa yhteistyössä toteutettu podcast-sarja Kirkon ihmeellisimmät tarinat.

Kaikkiaan hakemuksia tuli 48.

Kirkon mediasäätiö on 24 seurakunnan ja seurakuntayhtymän sekä Kirkkohallituksen vuonna 2005 perustama säätiö, joka tukee ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien sekä sähköisten hankkeiden tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa. Säätiö jakaa tukea kaksi kertaa vuodessa.

Tämän syksyn jaossa tukea saivat tuotannot, joita Kirkon Mediasäätiö kuvaa näin (ruotsinkielisten tuotantojen kuvaukset Kotimaa24:n käännöksiä):

***

Vaiettu todellisuus

Käsikirjoittajat Marita Rainbird ja Oge Eneh, tuottaja Kirsi Mattila.

TV-dokumentti, suunnittelu- ja käsikirjoitustuki 2 000 euroa.

Tarina Suomessa asuvien maahanmuuttajien kotoutumisesta ja todellisuudesta Nigeriasta Suomeen muuttaneen rohkean ja koulutetun afrosuomalaisen naisen tarinan kautta. Inhimillinen kannanotto Suomessa vallitseviin kotoutumiskäytäntöihin.

***

Immateriaalinen Jumala

Käsikirjoittaja, ohjaaja Martti Kaartinen, tuottaja Niklas Kullström.

TV-dokumentti, käsikirjoitustuki 2 000 euroa.

Matka kristinuskon tilaan eurooppalaisessa yhteisössämme, nykyisyydessä, jossa ajatus pelastuksesta on hävinnyt tai siihen ei koeta tarvittavan yhteisöllistä uskoa. Dokumentti avaa esseemäiseen tyyliin kysymyksiä uskon olemuksesta ja suhteesta tänä päivänä relevanttien kysymysten ja hahmojen kautta.

***

Pienin ja suurin vedoin

Käsikirjoittaja Ville Asikainen.

TV-dokumentti, käsikirjoitustuki 2 000 euroa.

Dokumenttielokuva äideistä ja tyttäristä, unelmista, rakkaudesta ja rohkeudesta. Päähenkilöt kehitysvammaiset Emma-Kaisa ja Shoko ovat itsenäistymisen ja oman elämän rakentamisen alkutaipaleella olevia naistaitelijoita, joiden tarinoita seurataan rinnakkain.

***

Jälleen yksi keskustelu kahvipöydän ääressä

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Juho-Pekka Tanskanen, tuottaja Emilia Karhu.

TV-lyhytelokuva, käsikirjoitustuki 1 500 euroa.

Kahvin juominen yhdessä on suomalaisille tärkeä rituaali, mutta miten käy, kun yksinäisen ja muistisairaan vanhuksen keskustelukumppaniksi kahvipöydän ääreen asetetaan hoivarobotti? Lyhytelokuva on mustalla huumorilla höystetty tragedia inhimillisen kontaktin tarpeesta, vanhusten yksinäisyydestä ja yhteiskunnan teknologiauskovaisuudesta.

***

Sananvapaus

Käsikirjoittajat Markku Tuurna ja Anu Kuivalainen, ohjaaja Anu Kuivalainen, tuottaja Markku Tuurna.

TV-dokumentti, käsikirjoitustuki 2 000 euroa.

Monet suomalaiset kokevat, että heidän sananvapauttaan rajoitetaan. Ja että enemmistön sananvapautta rajoitetaan. Esimerkit kertovat, että työhaastattelussa uskonnollinen näkemys voi olla este työn saannille. Tai että on asioita, joista ei saa puhua julkisesti. Mitä sananvapauden mallimaassa Suomessa on tapahtunut tai tapahtumassa?

***

Erityiset

Käsikirjoittaja Hannu Kontturi, ohjaaja Lenka Hellstedt, tuottaja Ella Piesala.

Lastenohjelmasarja, käsikirjoitus- ja ennakkovalmistelutuki 4 000 euroa.

Komediallinen lastensarja kertoo kuvitteellisen kaupungin alakoulussa toimivasta, 6-luokkalaisille erityislapsille suunnatusta pienluokasta. Nämä kuusi lasta tunnetaan muilla luokilla häirikköinä, kiusattuina tai muuten vain omituisina, mutta täällä joukkiosta muodostuu osiaan suurempi kokonaisuus, jossa ketään ei jätetä yksin.

***

Sokea, joka ei halunnut nähdä Titanicia

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Teemu Nikki, tuottaja Jani Pösö.

Elokuva, ennakkovalmistelutuki 5 000 euroa.

Kaikki tarvitsevat rakkautta. Rakkautta kaipaa myös Jaakko, joka on sidottu pyörätuoliinsa. Jaakon rakkauden kohde on Sirpa. He eivät ole koskaan tavanneet kasvokkain, mutta puhuvat puhelimessa päivittäin. Myös Sirpalla on ongelmia terveytensä kanssa. Kun Jaakko kuulee Sirpan terveyteen liittyviä kohtalokkaita uutisia, päättää hän lähteä tapaamaan Sirpaa toiseen kaupunkiin.

***

Näkymättömät

Ohjaaja Antti Lempiäinen, tuottaja Ella Ruohonen.

TV-dokumentti, tuotantotuki 5 000 euroa.

Pienten lasten uupunut äiti, eronnut seniori ja masentunut nuori ovat koko yhteiskunnan ikärakenteen lävistävän rakenteellisen yksinäisyyden kasvot. Heidän kokemuksensa kautta avautuu yksinäisten maailma, joka jatkuvan kasvun kiihdytyskilpailussa jää helposti piiloon. Yhteisöllisyyden raunioilla he ovat joutuneet luomaan omat selviytymismekanisminsa pysyäkseen eloonjääneiden joukossa.

***

Acasa – kadotettujen paratiisi

Käsikirjoittaja, ohjaaja Radu Ciorniciuc, tuottaja Ari Matikainen.

TV-dokumentti, tuotantotuki 10 000 euroa.

Yhdeksän lapsen romaniperhe eli kaksikymmentä vuotta villin luonnon keskellä Romanian Bukarestin Delta-alueella, kunnes heidät ajettiin paratiisistaan ja pakotettiin sopeutumaan urbaaniin suurkaupunkielämään. Dokumentti seuraa Enachen perheen dramaattista elämänmuutosta kolmen vuoden ajan: vehreän suistoalueen harmoniasta suurkaupungin kaduille.

***

Pojken som kunde tala med bilar (Poika joka puhui autojen kanssa)

Käsikirjoittaja Suzan Aledin, tuottaja Petra Holm.

Lastenohjelmasarja, tuotantotuki 10 000 euroa.

Sarja kertoo viisivuotiaasta pojasta, joka elää äitinsä kanssa aavistuksen niukoissa oloissa. Kun poika tuntee itsensä yksinäiseksi, hän alkaa jutella asuintalossaan sijaitsevan autokorjaamon autoille.

***

Varför jag mår så satans dåligt (Miksi voin niin saatanan pahoin)

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Sonia Stenius, tuottaja Joel Rahkonen.

TV-dokumenttisarja, Tuotantotuki 10 000 euroa.

Ohjelma tarkastelee ahdistusta, jolle on vaikea löytää syytä ja josta nuoret ja nuoret aikuiset kärsivät, vaikka kaikki mahdollisuudet heidän elämässään ovat periaatteessa avoinna. Kyse on ahdistuksesta ja masennuksesta, josta ei saa otetta mutta joka kulkee mukana joka päivä.

***

Pupu ja Major Tom

Käsikirjoittaja Reetta Ruotsalainen, ohjaaja Jani Ilomäki, tuottaja Julia Elomäki.

Lyhtyelokuva, tuotantotuki 5 000 euroa.

Tarina Tuukasta, 15, ja Lilistä, 10, kahdesta sisaruksesta, joiden kohtalot poikkeavat toisistaan. Lili on sijoitettu rakastavaan perheeseen Ismon ja Lauran luo, ja hän on ikänsäkin puolesta sopeutunut hyvin. Tuukka on taas rasavillinä teininä sijoitettu koulukotiin, josta hän aktiivisesti yrittää päästä pakoon. Tuukan ja Lilin vanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan lapsistaan ja he ovat joutuneet sen vuoksi kulkemaan kumpikin omanlaisensa vaikean polun.

***

Yksin yössä

Käsikirjoittajat Beata Harju, ohjaaja Hanna Västinsalo, tuottaja Hanna Hemilä.

VR-teos, suunnittelu-, käsikirjoitus- ja ennakkovalmistelutuki 8 000 euroa.

Virtuaaliteos, joka käsittelee tilanteita, joissa viattomiksi ajatellut heitot voivat olla ahdistavia, kun kuulija on yksin. Koska VR-teoksen aihe on rankka, sekoitetaan kokemukseen surrealistisuutta ja leikkisyyttä. Interaktiiviset elementit antavat kokijalle valtaa ja passiivisuus saattaa katsojan useimmiten suurempiin ongelmiin kokemuksen sisällä.

***

Kirkon ihmeellisimmät tarinat

Käsikirjoittajat Heikki Rusama ja Eero Hietala.

Podcast, käsikirjoitustuki 1 500 euroa.

Kirkon historia on täynnä mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Ne ovat tarinoita, jotka ovat vaikuttaneet meihin kaikkiin – uskoimme niihin tai emme. Kirkon ihmeellisimmät tarinat on uusi podcast, jonka mielestä nämä tarinat ovat niin erikoisia, kiehtovia ja hauskoja, että ne nyt vaan on pakko kertoa.

***

Ilmastonmuutos ja dystopia

Tuottaja Laura Laaksonen.

Elokuvasarjaesitys, esitystuki 3 000 euroa.

Tampereen elokuvajuhlat kokoaa vuonna 2020 pidettäville juhlille ilmastonmuutosta ja dystopiaa käsittelevän ohjelmistokokonaisuuden. Apurahalla mahdollistetaan ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia luotaava elokuvaesitysten sarja sekä aiheeseen liittyvät keskustelut ja muut tapahtumat.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

”Ajankohtainen puheenvuoro ilmastokeskusteluun” – Kirkon mediasäätiön palkinto dokumenttielokuvalle Vedenneito

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliSeurakuntaneuvosto kielsi naisten pappeutta vastustavien järjestöjen esitteet Helsingin Paavalinkirkosta
Seuraava artikkeliLohjan seurakunnalle KirTEKO-palkinto it-ahdistuksen torjumisesta

Ei näytettäviä viestejä