Kirkkolain määräenemmistösäännös takaa nykyisin vähemmistöille paljon vaikutusvaltaa. Viimeksi säännöksestä johtuen kirkolliskokouksessa kaatui seurakuntarakennemalli.
Käytännössä kirkkolain määräenemmistösäännös vaikuttaa lähes kaikkeen kirkon päätöksentekoon.
Kirkon kuva vanhoillisena ja hitaana muuttujana on paljolti kiinni juuri määräenemmistösäännöksestä. Se on peräisin 1800-luvulta ja kulkenut muuttumattomana läpi kaikkien kirkkolain uudistusten. Kun kirkossa pitäisi muuttaa jotain, asian valmistelijat joutuvat arvioimaan, saadaanko tästä määräenemmistö.
Jos lakimuutos ei kirkolliskokouksessa saa kolmen neljäsosan enemmistöä annetuista äänistä, sitä ei hyväksytä. Sekä naispappeuden pitkä tie ennen hyväksymistä että parisuhdelainsäädännön kohtalo ovat tästä hyviä esimerkkejä. Siihen törmättiin myös mukautettaessa kirkon virkamieslainsäädäntöä muun yhteiskunnan käytäntöihin.
Haluttiin estää äkkikäänteet
Säännös oli alun perin tarkoituksenmukainen, koska kirkolliset vaalit toteutettiin enemmistöperiaatteella. Säännös laadittiin estämään äkkikäänteitä, joilla enemmistö voisi muuttaa kirkon oppia ja lainsäädäntöä mielensä mukaan. Taustalla oli myös papiston halu varmistaa, etteivät maallikot vie kirkkoa minne sattuu eikä kirkkoon synny hajaannusta.
Erityisen tärkeänä pidettiin, että kirkon yhtenäisyys säilyy. Siksi oppiin ja siihen liittyvien päätösten taakse piti saada kolmen neljäsosan kannatus.
Sekä maallikko- että pappisedustajien vaalit olivat enemmistövaaleja 1970- ja 1980-luvuille asti. Vasta silloin siirryttiin suhteelliseen vaalitapaan, ensin maallikoiden vaalissa, sitten pappien.
Vaalitavan muutoksen jälkeen nykyisen enemmistösäädöksen olisi voinut purkaa. Tätä mieltä on kirkkohallituksessa pitkään työskennellyt kirkkoneuvos Matti Halttunen.
– Enemmistövaalit olivat teknisesti sekavia ja junttaukselle alttiita. Äänet taitavasti keskittämällä enemmistö pystyi viemään jopa koko potin. Vasta suhteellisiin vaaleihin siirtymisen jälkeen vähemmistöön jääneet alkoivat saada edustajia läpi oman osuutensa mukaan.
– Tämä merkitsi kolmen neljäsosan määräenemmistön saavuttamisen selvää kiristymistä ja vähemmistön aseman vahvistumista. Kirkkolain muutoksen hyväksymisestä tuli vielä entistäkin vaikeampaa. Siitä on tullut paha jarru kirkollisen lainsäädännön kehittämisessä.
Halttusen mielestä on valitettavaa, ettei vaalitavan muutoksen ja enemmistösäännöksen yhteyteen kiinnitetty huomiota vuonna 2012 tehdyssä kirkkohallituksen laajassa esityksessä.
– Suhteellisen vaalin aiheuttama kiristys alkuperäiseen määräenemmistöön puoltaisi, että määräenemmistö laskettaisiin kahteen kolmasosaan. Se vastaisi suurin piirtein alkuperäistä tasoa.
– Schaumanin kirkkolain esikuvina olleissa Saksan kirkkojen laeissa 1850-luvulla oli kahden kolmasosan määräenemmistö ja on edelleen. Suomessa sen sijaan ehdotettiin määräenemmistö kiristettäväksi kolmen neljäsosan enemmistöksi, ilman että sitä mitenkään perusteltiin.
Seurauksena suomettumisprosessi
Kirkon entinen työmarkkinajohtaja Risto Voipio on nähnyt määräenemmistösäädöksen vaikutukset pitkän virkauransa aikana. Heti kun lainsäädäntöä edellyttävää muutosta aletaan valmistella, on mietittävä, meneekö ehdotus läpi.
– Jos kokemus sanoo, ettei onnistu, esityksen sisältö on mietittävä ja muotoiltava uudestaan. Se tuottaa eräänlaisen suomettumisprosessin, jossa koetaan arvata, miten mahdollinen vähemmistö suhtautuu esitykseen.
Monia kirkolle tärkeitä muutoksia ei päästä edes testaamaan, koska on lähes varmaa, etteivät ne mene läpi. Voipion mukaan virkamiehet eivät halua tehdä valmistelutyötä turhaan.
Samaa sanoo kirkolliskokouksen talousvaliokunnan puheenjohtaja, Helsingin Malmin seurakunnan kirkkoherra Pertti Simola.
– Julkisuudessa näkyvät eniten eettisiin asioihin liittyvät päätökset kuten parisuhdeasiat. Myös kirkkoherran vaalitapaa väännettiin pitkään. Seuraava iso asia on seurakuntien rakennemuutos.
Viimeinen lento pohjoiseen
Määrävähemmistö lasketaan äänestäneiden määrästä. Enimmillään se on 27 edustajaa, mutta sellainenkin tilanne on nähty, jolloin kirkolliskokouksen viimeisen päivän viimeisestä äänestyksestä puuttui edustajia, koska osan piti ehtiä illan viimeiseen pohjoisen lentokoneeseen. Käsiteltävä lakimuutos jäi hyväksymättä sillä kertaa.
Vähemmistöön kuuluminen vaihtelee asioittain. Avioliittoon ja eettisiin kysymyksiin liittyvissä asioissa aktiivisia ovat useimmiten herätysliikkeet, kuten lestadiolaiset, evankeliset ja uudemmat herätyskristityt.
Maallikko-papisto-akseli erottuu kun keskustellaan vallan siirrosta papeilta maallikoille, kuten pohdittaessa seurakuntaneuvoston puheenjohtajuutta.
Pitkään väännetty asia oli kirkkoherran vaali, jossa kaupunkiseurakunnat pääosin kannattivat seurakuntaneuvoston toteuttamaa vaalia. Maaseudulla, missä ihmiset tuntevat toisensa paremmin, seurakunnat halusivat suoran vaalin. Lopputulos oli, että seurakunta saa itse päättää, miten se hoitaa vaalin, kunhan ilmoittaa asiasta tuomiokapitulille.
Pertti Simolan mielestä maaseutu-pääkaupunkiseutu-akseli on menettämässä merkitystään.
Myöskään poliittisten puolueiden vaikutus ei Pertti Simolan mukaan ole kirkolliskokouksessa kovin merkittävä. Tärkeämpiä ovat herätysliikkeiden kannanotot ja piispojen näkemykset.
Säännös tuottaa nurkkakuntaisuutta
Määräenemmistösäädöstä on yritetty muuttaa useita kertoja ja aina se kaatuu.
Viimeksi asiasta teki aloitteen Nurmijärven seurakunnan hallintojohtaja Sami Ojala. Kirkkohallitus valmisteli asiaa perusteellisesti ja toi ehdotuksen kirkolliskokoukseen, jossa se kaadettiin.
Sami Ojalaa harmittaa, että nykyisin säännös tuottaa nurkkakuntaisuutta, jossa ei katsota koko kirkon hyvää ja tulevaisuutta, vaan kulloisenkin ryhmän etuja.
Hänen kokemuksensa mukaan kirkolliskokouksessa on helppo löytää riittävä porukka, jonka avulla epämiellyttävän asian saa kaadettua. Siitä seuraa myös, että ihmiset eivät keskustele keskenään vaan pysyvät omissa ryhmissään.
– Päätöksentekoon on vakiintunut liberaali-konservatiivi-asetelma, joka haittaa työskentelyä ja yhteisen hyvän näkemistä. Joku niin sanotusti liberaali saattaa tehdä todella viisaan esityksen, mutta konservatiivi ei voi sitä kannattaa, koska on ollut jossain toisessa asiassa hänen kanssaan eri mieltä.
Sami Ojala vertaa kirkon päätöksentekoa politiikkaan. Poliittisessa päätöksenteossa voidaan olla rajusti eri mieltä, mutta se ei estä olemasta kavereita tai jopa naimisissa eri mieltä olevan ihminen kanssa.
– Kirkolliskokouksessa leirit ovat selvät. Samanmieliset löytävät toisensa ja pysyvät omissa joukoissaan. Aitoa keskustelua ei synny kun ei yritetäkään ymmärtää toisten näkökulmia.
Juttu julkaistu Kotimaassa 30.4. Kuva vuoden 2012 kirkolliskokouksesta. Kuva Matti Karppinen.