Kirkkokonsertit lisäävät suosiotaan, perinteinen messu ei innosta

kirkkokouro Pielisensuu 420 1 of 1

Kirkkokonsertit ovat lisänneet suosiotaan, kun taas perinteiseen sunnuntain jumalanpalvelukseen osallistuu yhä harvempi suomalainen. Erityisen vilkasta messukato on ollut viimeisen reilun kymmen vuoden aikana.

Tämä käy ilmi Veli-Matti Salmisen jutusta Kotimaa Suola -aikakauskirjassa, jossa käydään läpi Kirkon tutkimuskeskuksen tilastoja.

Jumalanpalvelusten kävijämäärät ovat vähentyneet lähes neljänneksen verran viimeisen kahdentoista vuoden aikana. Erityisesti satunnaiskävijät harventavat jumalanpalveluskäyntejään. Kyselytutkimukset osoittavat, että monen seurakuntalaisen satunnainen osallistuminen jumalanpalvelukseen on muuttunut osallistumattomuudeksi.

Kirkossakäynti kokonaisuudessaan ei ole vähentynyt yhtä dramaattisesti, sillä suomalaiset ovat lisänneet satunnaisia käyntejään esimerkiksi kirkkokonserteissa ja muissa hengellisissä musiikkitilaisuuksissa.

Gallup Ecclesiastica 2011 -kyselyaineiston perusteella suomalaiset jakautuvat seurakuntaosallistumisessaan aktiivikirkollisiin, kirkollisiin, kulttuurisiin ja osallistumattomiin. Aktiivikirkollisista lähes kaksi kolmasosaa on yli 50-vuotiaita, kun osallistumattomissa alle 30-vuotiaat muodostavat enemmistön.

Vaikka kirkollisista osallistujista suuri osa on eläkeikää lähestyviä pariskuntia, joiden lapset ovat aikuisia, myös lapsiperheiden osuus on huomattava. Leikki-ikäisiä lapsia on suhteellisesti eniten aktiivikirkollisten perheissä.

Lue lisää Suola-aikakauskirjasta(2/2013), joka postitetaan Kotimaa-lehden seurakunta- ja kestotilaajille.

Edellinen artikkeli”Äärikarismaattisuus TV7:n ongelma”
Seuraava artikkeliTurussa saatetaan luopua seurakuntatiloista

Ei näytettäviä viestejä