Maalaispapin näkökulmasta keskusteluilmapiiri on rauhoittunut parin vuoden takaisesta keskinäisestä rähinöinnistä, sanoo Juvan kirkkoherra Sirkka Pylkkänen Kotimaa Pron Kirkkoherraraadissa.
Paljolti samaa mieltä on myös muu raati kommentoidessaan piispojen Kutsu yhteyteen -teesejä.
Tällä kertaa eri hiippakuntia edustaville kirkkoherroille tehty kysymys oli kaksiosainen:
1. Mitä mieltä olette piispojen Kutsu yhteyteen -teeseistä? Ovatko liian abstrakteja vai sopivan haasteellisia?
2. Onko mielestäsi kirkollinen keskusteluilmapiiri tasoittunut/rauhoittunut parsin vuoden takaisesta?
Kalervo Salo (Leppävaara):
1. Teesejä lukiessa herää kysymys: kenelle ne on kirjoitettu. Teesit sisältävät teologista kieltä ja syvällistäkin pohdintaa, mutta samalla ne ovat käsitteellisiä. Teesit tarvitsevat tuekseen teologista osaamista voidakseen tulla ymmärretyksi. Viesti sinänsä on hyvä ja ajankohtainen. Suomalaiset ajattelevat asioista kovin eri tavoin. Kovin kapea oman ajattelun ainoana oikeana pitäminen johtaa yhteyden kannalta vahingolliseen lopputulokseen (Erilaisuus, joka ei kunnioita yhteyttä, hajottaa). Samoin liian pitkälle menevä oman ajattelun kieltäminen muodostuu ahdistavaksi (Yhteys, joka ei kunnioita erilaisuutta, tukahduttaa). Molemmat näkökulmat muodostavat aikamme kristitylle haasteen.
2. Tällä hetkellä nähdäkseni kirkollisen keskustelun ilmapiiri on rauhallinen ja rakentava. Tämä tilanne toki saattaa murentua, mikäli kirkolliseen keskusteluun nousee teemoja, joista ollaan kovin eri mieltä.
Katri Rinne (Turun Maaria):
1. Minusta Kutsu yhteyteen -teesit ovat hyvät. Tarvitsemme tänä päivänä erityisesti keskustelutaitoa, hyväksymistä ja kunnioitusta eli dialogia. Dialogia, joka suuntautuu niin sisäänpäin kuin ulospäin, yli kaikenlaisten rajojen ja muurien. Rakkaus lähimmäiseen, joka kulkee Kristuksen sydämen kautta, ohjaa antamaan kaikille ihmisille yhtäläisen ihmisarvon.
2. Taloustilanne on ehkä vaikuttanut siihen, että julkisesti ei samalla tavalla keskustella. Mutta muuten kyllä kohtaamisissa keskustellaan ja paljon kysellään ja kyseenalaistetaan asioita.
Stefan Forsén (Helsingfors Matteus):
1. Arvioni on, että teesit johtavat keskusteluun kirkon perustehtävästä. Se on hyvä, mutta on riski lakaista merkityserot maton alle. Jotta teeseillä olisi jotain merkitystä, ne täytyisi konkretisoida ja paloitella osaratkaisuiksi ja toimintasuunnitelmiksi.
2 Minusta kirkollinen keskustelu ei ole enää niin repivää.
(Min bedömning är att teserna vill återföra debatten till kyrkans grunduppgift. Det är i och för sig bra, men det är riskfyllt att sopa meningsskiljaktigheter under mattan. Om teserna skall ha någon betydelse måste de konkretiseras och brytas ned i delmål och handlingsplaner. Ja. Jag anser att de inomkyrkliga debatterna inte längre är lika upprörande.)
Juhani Lavanko (Oulun Karjasilta):
1. Yhteyden perusta on Kristus -yhteydessä. Tämä lähtökohta teesien kasvualustana on mielestäni riittävän selvästi sanotettu. Kirkon ykseys ei ole samanlaisuuden, vaan erilaisuuden ykseyttä. Ehkä tätä kirkon ykseyden erityislaatua kristittyjen yhteyden perustana olisi myös voinut jotenkin sanottaa.
2. Kirkkomme sisäisten rintamalinjojen välisen keskustelun laantuminen ei johdu näkemyserojen vähentymisestä, vaan vähentyneestä uskosta keskusteluyhteyden löytymiseen.
Hannu Pöntinen (Vantaankoski):
1. Mielestäni teesit ovat tarpeelliset ja viittaavat tärkeään asiaan. Tosiasiassa on pitkä matka siitä, että teoriassa halutaan keskustelua ja yhteistyötä erilailla ajattelevien ja eri taustoista tulevien kanssa ja että sitä käytännössä tehdään ja että päästään keskustelusta myös käytännön yhteistyöhön.
Samanmielisyyden ajatus ja vaatimus on helposti sisäänrakennettuna seurakuntien toimintakulttuurissa. Tämä ei liity vain eri maista tulevien kohtaamisessa vaan myös erilaisten jäsenryhmien tapaamisessa. Nuoren 30 vuotiaan maailma, ajattelu ja toimintatavat voivat olla todella erilaista pitkään seurakunnassa olleen ja toimineen 70-vuotiaan kanssa. Vastaaminen uusiin tarpeisiin vaatii toimintakulttuurin muutosta, mikä on todella iso ja pitkä prosessi.
Silti on hyvä, että asiassa otetaan askeleita uudesta suunnasta.
Heikki Sariola (Kurikka):
1. Teesit on kirjoitettu huolellisesti ja johdonmukaisesti. Niissä on sovitteleva ja ekumeeninen sävy. Tarkempi lukeminen paljastaa, että teksti sisältää useita pohdinnanarvoisia ajatuksia yhteydestä: tärkeintä on luottaa Jumalaan eikä olla oikeassa – yhteyden rakentaminen edellyttää yhteistä tekemistä – erilaisuutta ei tarvitse pelätä.
Teesien äärellä jäi kaipaamaan pohdintoja yhteyden äärirajoista. Mihin saakka voidaan olla erilaisia niin, että yhteys on vielä mahdollinen? Mitä kaikkea sisällytetään yhteisömme tunnusmerkkeihin ja sanontaan ”kirkon yhteys perustuu…”?
2. Keskustelukulttuuri näyttää menevän eri suuntiin. Valtakunnallisesti on ehkä havaittavissa tasoittumista, mutta seurakuntatasolla reagoidaan yhä herkemmin.
Lauri Jäntti (Lapinlahti):
1. Tunnustuskirjojen mukaan ”kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.” (C.A.VII) Kirkollinen keskustelu on jo pitkään testannut tämän määritelmän rajoja. Mikä on sellaista ”evankeliumin oppia” josta tulisi vallita yksimielisyys? Sakramenttienkin osalta ollaan yksimielisyyttä kyseenalaistettu, tosin vain marginaalisesti.
2. Keskusteluilmapiiri vaihtelee, mutta suunta on ollut koko ajan kohti moniäänisempää kirkkoa, mikä heijastaa yhteiskunnan muuttumista moniäänisemmäksi. Piispojen teesit tuntuvat hyväksyvän tämän kehityssuunnan ja haastavat eri näkemyksiä edustavia kristittyjä sovinnolliseen vuoropuheluun.
Sirkka Pylkkänen (Juva):
1. Katselen piispojen teesejä sisäringistä, kun sain kunnian olla niitä vääntämässä taustatyön tehneessä työryhmässä. Koko prosessin tuntevana olen teeseihin tyytyväinen. Mikäli ykseysteesit olisi rajattu johonkin tiettyyn ongelmaan, vaikkapa siihen mikä se oli lähtötilanteessa, niin teesejä ei pystyisi käyttämään yhtä monipuolisesti kuin nyt. Käytännössä teesit ovat nyt melkeinpä ajattomat ja mielestäni siihen on saatu hyvää pohdiskelua niin yksittäisen ihmisen vastuusta yhteyden haasteeseen kuin isommankin yhteisön vastuusta siitä, että pyrittäisiin keskinäiseen yhteyteen.
Tällä hetkellä on varmaankin kyse siitä, miten seurakunnat tai ”muut porukat” ottavat yhteyden haasteen vastaan ja miten se jalkautetaan niiden jäsenten keskelle kunkin seurakunnan omassa todellisuudessa.
2. Maalaispapin näkökulmasta keskusteluilmapiiri on rauhoittunut parin vuoden takaisesta keskinäisestä rähinöinnistä siihen, että on alettu kiinnittää huomioita ulkoiseen uhkaan, joka on sitä minkä verran kristinusko ylipäätään saa näkyä kirkon ja seurakuntien seinien ulkopuolella.
Sen verran kerron omasta panoksestani työryhmän työskentelyyn, niin se oli juuri tuo maalaispapin näkökulma: pienessä yhteisössä ei ole vara tapella keskenään, jos meinaa saada jotakin aikaan. Samoin me olemme täällä kuin pienessä kyläkoulussa, jossa leikkikavereita ei niin vaan valita, vaan kaikkien kanssa on leikittävä jos meinaa jotakin touhuta toisten kanssa välitunnilla tai oppitunnilla. Semmoista sopuisaa henkeä toivon myös kokonaiskirkon tasolle. Leikin tuoksinassa voi tulla riitoja, mutta ne sovitaan ja sitten taas mennään.
– – –
Piispojen teesejä käsitellään myös 4.9. ilmestyvässä Kotimaassa.
Kuva Laitilasta Untamalan kyläkirkosta. Kuva: Olli Seppälä