Tutkija Tommi Paalasen seksuaalietiikka edustaa Kirkon kasvatuksen ja perheasioiden edustajien mukaan individualistista eetosta, jossa mittari oikealle ja väärälle on, miltä minusta tuntuu.
Paalanen esitti näkemyksiään
Helsingin Sanomissa
viime torstaina 26. marraskuuta. Hän kannattaa liberaalia seksuaalietiikkaa, jonka mukaan ihminen saa toteuttaa seksuaalisuuttaan niin kuin haluaa, kunhan se ei vahingoita muita ihmisiä tai vie heiltä mahdollisuutta samaan.
Helsingin Sanomissa Paalanen esiintyy seksuaalietiikan tutkijan roolissa. Hän on seksuaalista hyvinvointia edistävän Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja. Kirkkohallituksen Kirkon kasvatuksen ja perheasioiden yksikkö on Sexpon yhteistyökumppani.
Kotimaa24 kysyi Kirkon kasvatuksesta ja perheasioista, millaisia ajatuksia Paalasen näkemykset herättävät. Vastauksen välitti sähköpostitse Kirkon kasvatuksen ja perheasioiden johtaja Päivi Kähkönen kirjoittaa viestissään, että vastauksia olivat hänen lisäkseen samasta yksiköstä pohtimassa apulaisjohtaja Jarmo Kokkonen ja asiantuntija Anne Anttonen. Kotimaa24 julkaisee vastaukset kokonaisuudessaan:
Sopiiko Paalasen edustama ja HS:ssäkin artikuloima linja hyvin yhteen kirkon seksuaaliopetuksen ja -kasvatuksen kanssa?
– Ei sovi, ainakaan kaikilta osin. Erityisesti silloin, kun ollaan tekemisissä lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen kanssa on meidän aikuisten velvollisuus suojella ja varjella – myös seksuaalisuuden kehitystä. Keskeistä on se, että seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja tunteista voidaan keskustella ja myös pohtia sitä, mitä sisältyy hyvään seksuaalisuuteen, mitkä asiat luovat sille hyvän ja turvallisen perustan. Paalasen ajatukset ovat hyvin linjassa nykyisen individualistisen eetoksen kanssa, jossa ainoa mittari oikealle ja väärälle, on se, miltä minusta tuntuu.
– Mutta on totta, että kirkon seksuaaliopetusta on perinteisesti sävyttänyt väärin tekemisen pelko sen sijaan, että opeteltaisiin yhdessä iloitsemaan seksuaalisuuden lahjasta ja puhuttaisiin ennemmin sen suojelemisesta. Nuoren seksuaalinen kehitys on vielä kesken. Hänen täytyisi saada opetella tuntemaan omaa muuttuvaa kehoaan ja suhdetta toiseen kaikessa rauhassa ilman ympäristön luomia paineita kumpaankaan suuntaan – moralismiin tai yltiöliberalismiin. Suojeleminen ja kasvurauhan luominen ovat eri asioita kuin moralismi ja pelottelu.
Paalanen esimerkiksi puolustaa teinien oikeutta kaveriseksiin. Sopisiko tämä teema myös rippikouluun?
– Teemasta voidaan totta kai keskustella ja kuulla nuorten ajatuksia. Rippikoulussa kuitenkin lähdetään nuoren kasvurauhan kunnioittamisesta. Tällöin puolustetaan nuoren oikeutta edetä omassa tahdissaan ja ilman huolta siitä, että kaikki muut ovat kokeneempia. Rippikoulussa oppimiselle luodaan avoin ja erilaisuutta kunnioittava ilmapiiri. Nuoren kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä tuetaan parhaiten silloin, kun nuori saa olla avoimesti oma itsensä.
Paalanen kannattaa liberaalia seksuaalietiikkaa. Hänelle on esimerkiksi ok, jos joku on joka viikonloppu uuden tyypin kanssa. Mitä kirkossa tästä ajatellaan?
– On toisenlaista moralismia normittaa seksuaalisuus liberaaleihin raameihin ja antaa ymmärtää, että muu on jäykkää ja vanhanaikaista. Se on sitä samaa omien ihanteiden asettamista hyvän elämän mittareiksi, mihin kirkossakin kovin usein sorrutaan. Kirkossa ajatellaan, että seksuaalisuus on lahja, johon liittyy vastuullisuus sekä muita että itseä kohtaan. Seksuaalisuuteen, joka siis kaiken kaikkiaan on paljon enemmän kuin seksi, liitetään sitoutuneisuus, vastavuoroisuus ja turvallisuuden tunne. Hyvä seksuaalisuus ei voi toteutua vain omaa fyysistä nautintoa tavoittelemalla.
– Emmehän me kehota nuoria vaihtamaan ystäviäkään joka viikonloppu. Jokainen terve nuori ymmärtää neuvomattakin, että ystävyyssuhteet kypsyvät ja syvenevät ajan myötä. Pelkän vaihtelunhalun ohjaamana ei oppisi koskaan tuntemaan todellisen ystävyyden tuomaa iloa ja syvyyttä elämään. Ystävät, jotka pettävät eli eivät välitä sinun tunteistasi, kannattaa jättää taakseen. Pettäminen on siis pohjimmiltaan piittaamattomuutta toisen tunteista, yhteisen sopimuksen rikkomista. Se voi liittyä seksiin, mutta ei välttämättä.
”Etelä-Euroopan elinikäiset avioliitot kestävät syrjähypyt, mutta meillä suhteen ainoa pohja on luottamus. Uskollisuusrakenteesta on tullut uusi, jopa entistä kontrolloivampi malli”, Paalanen toteaa ja muun muassa syyttää seksikielteisyydestä uskontoa. Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää Sexpon yhteistyökumppanina?
– En osaa sanoa, kuinka hyvin Paalasen ajatukset edustavat Sexpon näkemyksiä. Luottamus on asia, jota suurin osa ihmisistä pitää yhtenä tärkeimmistä asioista parisuhteessa. Useimpia ihmisiä uskottomuus loukkaa syvästi ja horjuttaa luottamusta – toisinaan niin paljon, että sen rakentaminen uskottomuuden jälkeen ei enää onnistu. Jos minua siis loukkaa se, että kumppanini käy vieraissa, se ei ole minulle valinta. Se nyt vain sattuu. Ja vahingoittaa kykyäni luottaa toiseen. Uskottomuus ihan oikeasti aiheuttaa valtavasti tuskaa parisuhteissa. Ei ole moralisointia sanoa se ääneen. Uskottomuuden merkitys vaihtelee paljon. Toiselle suuteleminen tai katseiden vaihtaminen on parisuhdekriisin paikka, toiselle ei seksikään haittaa. Merkitykset syntyvät jokaisen mielen sisällä, niitä voi tutkia ja niitä voi ymmärtää, mutta ihan kylmiltään omaa suhtautumistaan ei voi valita. Parisuhteessa onkin hyvä käydä tietoista keskustelua, missä meidän suhteen rajat kulkevat. Millaisten rajojen sisällä me molemmat voimme tuntea olomme turvalliseksi. Tässä ei ole siis kysymys normituksesta vaan toisen ihmisen huomioon ottamisesta ja se on toimivan parisuhteen perusta.
– Jos on niin, että uskollisuusrakenteesta on tullut entistä kontrolloivampi malli, niin on aika erikoinen johtopäätös, että se olisi yhä sekulaarimmassa Suomessa juuri uskonnon syy. Uskontoa ja kirkkoa on tietysti kätevää syyttää vähän kaikesta. Siinä onkin varmaan yksi kirkon merkittävimmistä tehtävistä yhteiskunnassa: kantaa syitä ja syntejä muiden puolesta. Uskollisuusrakenteen jyrkkenemisessä voisi olla pikemminkin kysymys yleisen turvattomuuden lisääntymisestä. Parisuhteen merkitys tuen ja turvan lähteenä korostuu, kun muu maailma on lisääntyvässä turbulenssissa. Etelä-Euroopassa katolisella kirkolla on paljon merkittävämpi rooli ihmisten elämässä ja siellä se siis Paalasen mukaan ei rajoita syrjähyppyjä. Asioita voidaan yhdistellä niin monella tavalla. Naisen taloudellisesti riippuvaisempi asema perheessä saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, että miehen syrjähyppyjä siedetään paremmin. Sietävätköhän italialaiset miehet vaimojensa vieraissa käyntejä yhtä hyvin?
– On totta, että seksuaalisuus ja seksi on ollut kirkolle vaikea aihe. Asiassa on kuitenkin nähtävissä muutosta. Siinä, missä seksuaalisuutta aiemmin ehkä haluttiin kaitsea ja vartioida, ymmärretään nykyisin, että se on ihmisen identiteettiä määrittävä tekijä. On kuitenkin liioiteltua syyttää seksikielteisyydestä yksinomaan uskontoa. Raamattu on varsin seksuaalimyönteinen kirja. Voidaan varmasti perustellusti myös kysyä, onko yhteiskunnassamme eri puolilta tulviva seksi osaltaan aiheuttanut seksikielteisyyttä. Myös Paalasen peräänkuuluttamat normien purkutalkoot on syytä aloittaa muista asioista kuin seksistä. Mutta erilaiset ajatukset eivät mielestäni ole este yhteistyölle. Päinvastoin, yhdessä asioita ajattelemalla molemmat voivat löytää jotain uutta omiin näkökulmiin ja omaan tapaan ajatella.
Millaista yhteistyötä teette Sexpon kanssa nyt ja jatkossa?
– Yhteistyö on tällä hetkellä varsin vähäistä. Sexpon asiantuntija on ollut kouluttajana Sukupuolisuus ja seksuaalisuus kirkon työssä -koulutuksessa, joka kuuluu kasvatuksen erityiskoulutuksen osioihin. Jatkossakin teemme yhteistyötä silloin, kun se on tarkoituksenmukaista.
Kuva: Olli Seppälä