Pitääkö kirkon brändätä itseään? Tätä kysytään yhä uudestaan, vaikka brändäys tapahtuu koko ajan kansalaisten korvien välissä.
Kirkko on eräille – alati pieneneville segmenteille – koti. Kirkko on todellinen koti monille, erityisesti vanhemman ikäpolven ihmisille. Se on ensisijainen yhteisö, joka tuo sisältöä elämään ja on tuttu ja turvallinen. Kirkko tuo heidän elämäänsä jatkuvasti turvallista sisältöä.
Näissä kirkolle uskollisissa segmenteissä kirkon ei tarvitse aktiivisesti brändätä itseään, brändäys on tapahtunut pitkän ajan kuluessa.
Toisille kirkko on hyvä naapuri.
Suhdetta naapuriin voi itse kontrolloida, se on omassa elämässä läsnä, mutta valikoituina hetkinä. Naapuri kutsutaan mukaan juhlaan, joskus arkeen, mutta silloin siivotaan ensin tai pyydetään apua. Sellaisillekaan segmenteille kirkko ei ole brändäyksen aihe. Enemmän se on tuttu naapuri, joka tunnetaan, mutta sen kanssa ei asuta samaa kotia.
Jatkuvasti kasvaville suurille segmenteille kirkko on nimenomaan brändi. Näiden ryhmien näkökulmasta se on vanha brändi muiden brändien joukossa. Ryhmiin kuuluvien ihmisten näkökulmasta on turhaa kysyä, pitääkö kirkon brändätä itseään.
Lupausta ja lunastusta
Brändi ei muutu brändiksi brändäämällä. Brändi on, ja sen kilpailukyky, elinvoima ja menestysmahdollisuus punnitaan markkinoilla.
Omat päätökset brändäämmekö itsemme eivät vaikuta asiaan. Kirkko on brändi, kuten kaikki tunteita herättävät tunnistettavat ilmiöt.
Kirkko on siis toisille vahva brändi vaikka emme haluaisikaan ja toisille pelkkä epäselvä hahmo, vaikka haluaisimme vahvistaa brändiä heidän silmissään.
Tarpeellista on kysyä, mistä brändi koostuu. Sana tuo mieleen monesti kiiltävän paperin, joka liimataan kaiken päälle. Se tuo mieleen logot, lupaukset, tyhjät puheet, busineksen ja kovan maailman. Brändi ei ole sitä.
Brändi on ytimeltään lupausta ja lunastusta. Se on luonteeltaan mitä suurimmassa määrin sisältöä ja todellista olemista. Vasta rehellisen olemisen ja itsetuntemuksen, asiakaslupauksen ja olemisen oikeutuksen tiedostamisen jälkeen, pahnan pohjimmaisena, tulevat karkkipaperit. Niitä ei brändäämisessä tarvita, mikäli sisältö on kohdillaan.
Tästä valosta onkin oikeampaa kysyä, millainen brändi kirkko on?
Mikäli pohjatyöt tehdään hyvin, jokainen kirkon ihminen, palkattu tai seurakuntalainen, kykenee sanomaan, mitä on brändimme ytimessä. Mikäli pohjatöitä ei tehdä hyvin, joudutaan turvautuman karkkipaperiin. Tässä työssä hyvää on se, että pohjatyötä on tehty pitkään. Hyvää ja aikaa kestävää sisältöä on tarjolla yllin kyllin. Vai mitä itse olet mieltä? Kelpaisiko brändin pohjaksi seuraavat asiat:
Älä pelkää. Rakastan sinua. Ole vapaa. Aloitetaan alusta.
Ne on tämän brändin suojissa helppoa luvata. Riittää, kun olemme sen arvoisia.