On tärkeää kertoa nuorille, miksi jostakin asiasta opetetaan seurakunnassa tai herätysliikkeessä tietyllä tavalla, sanoi Espoon seurakuntien kasvatuksen asiantuntija Johanna Hirsto.
Hän oli yksi alustajista Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jossa eri herätysliikkeiden edustajat puhuivat nuorten kanssa tehtävän työn eroista ja yhtäläisyyksistä.
– On reilua, että nuoret saavat tietää, mistä teologisesta taustasta mikäkin eettinen opetus nousee. Näin heille ei tule sellaista käsitystä, että olisi olemassa vain yksi ainoa kirkon tai kristittyjen kanta tiettyihin kysymyksiin, Hirsto painotti.
Hän kertoi omasta seurakuntanuoruudestaan 1990-luvun alun Seinäjoella. Alueella vaikutti jyrkkä suuntaus, jonka mukaan esimerkiksi pasianssin pelaaminen atk-laitteilla oli saatanallista ja vääränlaiset äänilevyt piti polttaa.
– Vasta myöhemmin ymmärsin, että se ei ollut ihan perusmeininkiä.
”Edes Raamattuopistossa me kaikki emme ajattele samoin”
Seurakunnat ja herätysliikkeet kohtaavat vuosittain kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria. Viime syksynä laajaa julkista keskustelua herätti muutaman herätysliikkeen julkaisema Kutsuvat sitä rakkaudeksi -niminen nuorille suunnattu opas seksuaalisuudesta.
Keskustelun jälkihöyryissä Kirkkohallituksessa nousi ajatus, että herätysliikkeiden nuorisotyön edustajia olisi hyvä kutsua koolle pohtimaan asioita kasvokkain. Kulkeeko seurakuntien ja herätysliikkeiden työ lasten ja nuorten parissa samaan suuntaan? Millä tavoin erilaiset painotukset esimerkiksi eettisissä kysymyksissä näkyvät arjen työssä?
Yksi seksuaaliopasta tekemässä olleista oli Suomen Raamattuopiston nuorisotyön johtaja Tiina Karlsson. Nyt koolle kutsutussa keskustelutilaisuudessa hän painotti, ettei ole olemassa mitään yhtä herätysliikkeiden näkökulmaa mihinkään asiaan. Jokainen liike edustaa omanlaistaan kantaa ja lisäksi liikkeiden sisälläkin on erilaisia näkemyksiä.
– Edes Raamattuopistossa me kaikki emme ajattele samoin. Meidän ei pitäisi kuvitella tietävämme, mitä joku toinen ajattelee ennen kuin olemme istuneet alas ja keskustelleet.
Karlsson iloitsee siitä, että herätysliikkeiden välinen kilpailu nuorista on vähentynyt. Lisäksi on kasvanut ymmärrys siitä, että kaikki haluavat nuorille hyvää ja rakastavat kirkkoa, vaikka joistakin asioista vallitsee syvä ja kipeä erimielisyys.
– Olen kuitenkin joutunut välillä kysymään, luotetaanko meihin ja halutaanko meitä enää kirkkoon. Onko se, mitä me edustamme, kirkolle liian noloa yhteiskunnallisesti? Minulle on sanottu aika suoraan, että teette hirveää työtä, vaikka sanoja ei ole nähnyt päivääkään, mitä oikeasti teemme nuorten kanssa.
Lööppijulkisuus ja huono uskontolukutaito vaikeuttavat julkista keskustelua
Keskustelussa todettiin, että nuorisotyön ammattilaiset pystyvät kyllä keskustelemaan ja ymmärtämään toistensa hyvinkin erilaisia näkökulmia. Jännitteet tunnistetaan, tunnustetaan ja hyväksytään. Keskinäinen kunnioitus on olemassa.
Vaikeuksiin joudutaan, kun jokin yksittäinen teema nousee lööppijulkisuuteen. Sekä toimittajien että lukijoiden, kuulijoiden ja katsojien uskontolukutaito on usein heikko. Monimutkaiset asiat yksinkertaistetaan tavalla, josta seuraa kirkon kasvatus- ja perheasioiden johtajan Jarmo Kokkosen mukaan pahimmillaan hallaa kaikille.
Kokkosen mukaan nuoret eivät juuri hahmota herätysliikkeiden tai kirkkokuntien eroja. Heille helluntailaiset ja heränneet edustavat samaa uskonnollista puuroa. Niidenkin nuorten keskuudessa, jotka eroja hahmottavat, yhteiskristillisyys tuntuu olevan nouseva trendi.
– Jos jossain soittaa hyvä bändi, nuoria ei kiinnosta, mitä kirkkokuntaa tai millaista teologiaa muusikot edustavat.
Kokkosen mukaan herätysliikkeillä on taitavia ja sitoutuneita nuorisotyöntekijöitä. Hän kuitenkin peräänkuuluttaa sitä, että nuorten yhteisöjen on oltava nuorille aina turvallisia kaikilla tasoilla.
– Tässä riittää tekemistä sekä seurakunnissa että herätysliikkeissä.
”Olennaista ei ole, ryvettyikö kirkko tai herätysliikkeet”
Herättäjä-Yhdistyksen rippikoulutyöstä vastaava Suvi Korhonen pohti keskustelussa, ovatko kaikki herätysliikkeiden väliset erimielisyydet todella mielipidekysymyksiä. Korhosen mukaan kaikesta pitää kyllä keskustella, mutta se ei voi olla mielipideasia, että hengellisen yhteisön on oltava nuorelle turvallinen ja syrjinnästä vapaa tila.
– Nuorten seksuaalioppaasta käydyssä julkisessa keskustelussa ei ollut olennaista, ryvettyikö kirkko tai herätysliikkeet. Tärkeää oli sanoa heille, joita asia henkilökohtaisesti kosketti, ettei ole oikein puhua seksuaalisuudesta ahtaasti ja rumasti.
Kutsuvat sitä rakkaudeksi -kirjasen teossa mukana ollut Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen oli samaa mieltä Korhosen kanssa siitä, että ihminen on aina systeemiä tärkeämpi.
– Aina pitää ottaa vakavasti, miten ihminen jaksaa, mitä hän tuntee ja miten hän voi.
Heinosen mukaan on luonnollista, että kirkossa ollaan eri mieltä asioista. Hän hahmottaa kristillisten järjestöjen perustehtäväksi tukea paikallisseurakuntia.
– Minulla oli tämä näky 26 vuotta sitten, kun lähdin Sleyhyn töihin, ja on yhä. Korvaani särähti, kun kuulin ensi kertaa puhuttavan Sleyn nuorista. Vähitellen olen hyväksynyt, että nuoret haluavat profiloitua niin.
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyönohjaaja Erne Hakala kyseenalaisti ”setien ja tätien toimistoissaan tekemät päätökset”, joilla nuoria on estetty lähtemästä Sleyn Maata Näkyvissä -festareille. Tapahtumassa ei ole naispappeja palvelutehtävissä.
Hakalan mukaan valta on väärillä henkilöillä, kun aikuisten väliset teologiset erimielisyydet estävät nuorten uskovien yhteyttä.
– On naurettavaa kuvitella, että nuorista tulee väärän virkakäsityksen kannattajia, jos he käyvät festareilla. Tavalliset nuoret seurakunnissa eivät myöskään tiedä mitään tuosta seksuaalioppaasta eivätkä ole sitä lukeneet.
”On niitäkin seurakuntia, joiden leireille en lastani lähettäisi”
Kirkkoneuvos Aulikki Mäkinen Kirkkohallituksen toiminnalliselta osastolta kertoi vakuuttuneensa aiemmassa työssään hiippakuntasihteerinä, että järjestöt ja herätysliikkeet työskentelevät pääasiassa nuoria auttaen, tukien ja heidän kokonaisvaltaisen tilanteensa huomioon ottaen.
Mäkisen mukaan työntekijöiden välillä on kuitenkin eroja. Nuo persoonakohtaiset erot ovat merkittävämpiä kuin herätysliikkeiden väliset erot. Mäkinen painotti, että isoja eroja on myös seurakuntien välillä.
– Meillä on seurakuntia, joissa tehdään todella hyvää nuorisotyötä, mutta sitten on niitäkin, joiden leireille en omaa lastani lähettäisi.
Mäkinen kertoi kasvaneensa umpievankelisessa kodissa.
– Olen kuitenkin Sleystä pois lähtenyt ja pois potkittu. Tällaisia kokemuksia herätysliikkeistä voi olla monilla seurakuntien työntekijöillä.
Mäkisen mukaan yhteys eri tavoin ajattelevien ja uskovien välillä voidaan säilyttää niin kauan, kun ihmiset ajattelevat, että heillä on sama Kristus. Jos tätä ajatusta ei enää jaeta, yhteys murtuu.
Kuva: Emilia Karhu. Keskustelijat vasemmalta oikealle: Aulikki Mäkinen, Suvi Korhonen, Jarmo Kokkonen, Erne Hakala, Juha Heinonen, Jari Pulkkinen, Tiina Karlsson ja Johanna Hirsto.
Lue myös:
Rippikoulun seksuaaliopetus puhutti paneelia – ”Tämä on kirkolle ihan skitso tilanne”
Konservatiivit päivittivät seksioppaansa nuorille – ajan kuluminen sai ottamaan kantaa homouteen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.