Heinävedellä vietetään tänä viikonloppuna Kansan Raamattuseuran ja Heinäveden seurakunnan järjestämiä Kirkastusjuhlia. Heinävetinen emäntä Terttu Räisänen, 79, osallistui juhlille talkoolaisena jo 1950-luvulla. Räisänen kertoi talkootyöstä ja elämästään Heinävedellä Kotimaan haastattelussa:
”Olin alkuvuosien Kirkastusjuhlien talkoissa kahvinkeittäjänä 1950-luvulla. Silloin ei ollut vielä nykyisiä keittimiä. Aikaa ei jäänyt osallistua tilaisuuksiin.
Vuosien mittaan olen ollut lukuisissa Kirkastusjuhlissa touhuamassa. Tänäkin kesänä olen ruokateltassa. Keräsin sinne somisteeksi luonnonkukkia. Rukoilen, että ruoka riittäisi eikä sitä jäisi yli. Toisinaan joku tulee sanomaan minulle: ”ai sinäkin olet vielä täällä”. Myös sielunhoitajia on viimevuosina yöpynyt luonani.
Kävin rippikoulun pappilan pihan tuvassa syksyllä ja keväällä. Se oli minulle hengellisen heräämisen aikaa. Lähdin mukaan seurakunnan toimintaan ja haaveilin nuoriso-ohjaajan työstä.
Menin 21-vuotiaana kihloihin ja vähän myöhemmin naimisiin. Mieheni sairasti astmaa. Olin lypsämässä lehmiä, kun sain kuulla, että hän kuolee pian. Ehdin kuin ehdinkin sairaalaan, ja pappi siunasi ja antoi meille ehtoollisen. Jäin yksin taloomme. Se oli raskasta aikaa, mutta vanhempani olivat tukena.
En ehtinyt olemaan pitkään yksin, kun tapasin nykyisen mieheni. Saimme kaksi ihanaa lasta ja perustimme Pohjataipale-maatilamatkailuyrityksen. Meillä vietettiin monia häitä ja syntymäpäiviä, ja vieraita kävi Australiasta ja Uudesta Seelannista asti. Myös Viron ulkoministeri Trivimi Velliste majoittui luonamme.
Eläkkeelle jäädessä lähtö tuntui maailmanlopulta. Muutimme kerrostaloasuntoon Heinäveden keskustaan. Asumme nykyisin kesät mökillä, joka on aivan entisen yrityksemme vieressä.
Isäni kuoli vuonna 1975. Luulimme hänen hukkuneen eikä ruumista löytynyt. Rukoilin silloin paljon. Vasta vuosia myöhemmin selvisi, että hän oli saanut sairaskohtauksen ja kaatunut veteen. Tieto oli helpotus.
Rukoilimme mieheni kanssa ja olimme keräämässä rahaa Viron Viimsin Pyhän Jaakobin kirkon rakentamiseksi 2000-luvun alussa ja vierailimme siellä. Olen ollut mukana myös Valamon luostarin talkoissa.
Viimeiset kymmenen vuotta olen osallistunut naisten rukouspiiriin. Kuuntelen mieluummin kuin olen itse äänessä. Veljeni poika valmistui vähän aikaa sitten papiksi. Se oli siunattu asia.
Heinävesi on ollut minulle paras paikka elää.”
Kuva: Virpi Kirves-Torvinen