Markku Envall: Rajan kahta puolta. WSOY 2024. 332 sivua.

2000-luvun suomalaista esseismiä on hallinnut vihaisten ja jokseenkin elitististen ”nuorten miesten” joukkio, jotka nyt vuosien kertyessä ovat kukin lähteneet omalle maalleen, syventyen entisestään omiin markkinarakoihinsa. Nylénit, hännikäiset ja hurskaiset ovat ärsyttäneet tai oikeastaan keränneet kiitosta juuri tarkkanäköisen ärsyttävyytensä tähden.

Kuulun sukupolveen, jonka esseeintoilu alkoi edellä mainittujen kirjoittajien vauhdittamana Savukeitaan pokkareita hyllyyn keräten. Niiden räime tenhoaa manifestisen mahtipontisuuden, fanitustekstien ja alastoman tunnustuskirjallisen perinteen välillä tasapainoillen.

Räiskinnän keskellä kasvaa puu: kiireettömästi taivasta kohti kivuten, syvälle historiaan ja kulttuurin muistiin juurtuen. 1980-luvulta asti kiiteltyjä kokonaisuuksia kirjoittaneen ja Finlandia-palkinnonkin aikanaan saaneen Markku Envallin uusi esseekokoelma Rajan kahta puolta maalaa kiireetöntä maisemaansa kannesta lähtien. Puu heijastuu tyveneen, aika pysähtyy.

Vesi ei ole silti seisovaa. Jo teoksen avausessee ”Tuoli ja lamppu” asemoi kokonaisuuden: pienet huomiot ja muistijäljet yhdistyvät laajaan lähdekirjallisuuteen, ihmisen historia ja iäisyys risteää nykyhetkeen. Envallilla on, kuten aforistikolla kuuluukin, vahva ja syvä lause. Kirjallisuusreferenssien viidakko on rehevä, näyt puntaroituja. Ihmisvihaa pohditaan Timon ateenalaisen kautta, yksinäisyyttä Robinson Crusoeta kerraten. Kiintoisia katsauksia luodaan myös muun muassa Joseph Conradiin, Juhani Ahoon ja Graham Greeneen.

Jo vuosikymmenien ajan uskonnollisia aiheita tutkaillut Envall palaa alati myös teologisten käsitteiden ja pohdintojen äärelle. Hän kirjoittaa häpeästä, kuolemasta ja syyllisyydestä tehokkaasti yksityistä ja yleistä yhdistellen. Osansa saavat myös kiittämiskulttuurin muutos ja katumuksen kokemus. Paikoin Envallin teologisesti oppinut teksti tuo mieleen Juhani Rekolan, kirjallisempi mietiskely jossain kohdin Liisa Enwaldin.

Envall ei julista jyrkästi. Lukija johdatetaan herkkävireisesti esteettisestä tarkastelusta kirkkaan eettisen pohdinnan ääreen. Elämän suuret kysymykset ja pohdinnat muuttuvat konkreettisemmiksi uskonnon ja kirjallisuushistorian hahmojen avulla ja kautta.

Löytyykö vastauksia? Ainakin askelmerkkejä. Ehkä kirjojen keskellä kilvoittelevien ihmisten unelma on ”tulla enkeleiksi, jotka toimivat oikein ja tekevät hyvää vain siksi, että tietävät, mikä on hyvää ja oikein”.