”Kehitysvammaisen tunneäly on usein parempi kuin akateemisesti koulutetun”

Leena Luokkamäki on työskennellyt pian 33 vuotta kehitysvammaistyön pastorina Seinäjoella. Työpiste sijaitsee kehitysvammaisten palveluja tuottavan Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymän tiloissa.

– Meillä on Eskoossa hieno moniammatillinen työyhteisö. Ehkä erityispiirteenä onkin se, että teen papin työtä maallikkoyhteisössä.

Pääsiäinen kaikin aistein

Eskoossa järjestetään joka vuosi pääsiäispolku, joka on elämysmatka pääsiäisen tapahtumiin kaikin aistein. Tänä vuonna pääsiäispolulla vieraili viiden päivän aikana yli tuhat kävijää. 20-vuotisjuhlan kunniaksi vieraiksi oli kutsuttu myös ministeri Paula Risikko ja piispa Simo Peura.

– Tuolloin kaksikymmentä vuotta sitten kehitysvammaistyöhön olivat tulleet aistihavaintomenetelmät. Idea kaikkien aistien pääsiäispolusta syntyi, kun halusimme havainnollistaa pääsiäisen tapahtumia suositun joulukuvaelman tapaan, Luokkamäki kertoo.

Suoraan kehitysvammaisille sovitetusta pääsiäiskuvaelmasta heillä ei ollut mallia, vaikka erilaisia pääsiäiskuvaelmia on jo esitetty.

Vieraita on käynyt Seinäjoen päiväkodeista ja kouluista sekä kehitysvammaisten asumisyksiköistä ja toimintakeskuksista kaikkialta pohjalaismaakunnista. Pääsiäispolkua ei ole erityisemmin tarvinnut mainostaa, vaan se on löytänyt paikkansa heti ensimmäisestä vuodesta lähtien.

Pääsiäispolku tuo kyvyt esiin

Terapiatalon tilat muuntuvat päivässä pääsiäisen tapahtumapaikoiksi. Reitillä kuljetaan viimeiseltä aterialta Getsemanen puutarhaan, Golgatalle, tyhjälle haudalle ja lopuksi siirrytään nykyaikaan, jossa vastassa on iloinen joukko pääsiäisenviettäjiä sombreroissaan ja ponchoissaan.

Rekvisiittaa hankitaan pitkin vuotta ja pääsiäispolkua kehitetään, mutta ei muuteta liikaa. Tuttuus on tärkeä asia.

– Pääsiäispolku on tuonut esiin kyvyt ja lahjat. Henkilökunnassa on paljon taiteellisia ja luovia ihmisiä. Olemme saaneet myös yllättyä kehitysvammaisten ihmisten taidoista.

Kehitysvammaisten ihmisten ohjaamiseen osallistuvat heidän omat hoitajansa ja ohjaajansa. He tietävät parhaiten, kuinka kauan kukin jaksaa ja millaiset roolit kenellekin sopivat.

– Toinen jaksaa olla pari tuntia, toinen useana päivänä koko päivän.

Ensi vuonna pyörätuoli-Jeesus?

Enkelin ja sotilaan roolit ovat suosittuja puherooleja. Enkelinä vuosien ajan ollut sama nainen esittää roolin kokopäiväisesti viitenä päivänä. Sotilaan rooli on jaettu useammalle.

Eskoon henkilökuntaakin on eri rooleissa. Roolin oli saanut myös alueen toinen kehitysvammaistyön pastori Pekka Keltto. Jeesuksen roolissa 15 vuoden ajan ollut eläkkeellä oleva hoitaja Henrik Tuppi jää tämän vuoden jälkeen pois.

– Ehkä jatkossa Jeesuksen roolin voisi esittää kehitysvammainen ihminen, joka on pyörätuolissa.

Kommunikointia monin tavoin

Kaikki ihmiset eivät kykene kommunikoimaan puheella. Luokkamäki käyttääkin työssään paljon tukiviittomia ja erilaisia kuvia kommunikoinnin välineinä.

– Kuvia voisi hyödyntää vielä enemmän. Olen yli kolmekymmentä vuotta tehnyt tätä työtä enkä vieläkään voi sanoa, että osaan kaiken.

Myös musiikki on tärkeä väline, sillä se stimuloi suoraan keskushermostoa. Olipa viestintäkeino mikä hyvänsä, läsnäolo on tärkein.

– Viestintä käy sydämestä sydämeen. Kehitysvammainen ihminen hoksaa heti, jos yrittää teeskennellä. Monilla heistä tunneäly on parempi kuin akateemisesti koulutetulla.

Viestiessä vuorovaikutuksen onnistumisen edellytys on tunnetason yhteys.

Papillakin toimistotyöaika

Kehitysvammaistyön pappi tekee pääasiassa toimistotyöaikaa, arkipäivisin kello kahdeksasta kuuteentoista. Poikkeuksina ovat leirit ja jotkut iltatilaisuudet.

– Kirkko pidetään Eskoossa joka toinen keskiviikko, ja joka toisena keskiviikkona harrastetaan gregoriaanista syvä-äänilaulua, jonka synnyttämä resonointi on terapeuttista keholle.

Luokkamäki tekee kirkon työntekijänä maallisessa organisaatiossa työtä.

– Joku harjoittelija sanoi, ettei ehkä pystyisi tähän työhön – olla yksin pappina moniammatillisessa työyhteisössä. Henkilökunnalla on monenlaista vakaumusta, ja työtä pitää tehdä Eskoon ehdoilla, jokaisen vakaumusta kunnioittaen.

Luokkamäki on pitänyt myös ortodoksisen kirkon ja helluntaikirkon kanssa rippikoulua. Muutama muslimikin on ollut keskustelemassa. Eräässä perheessä isä oli muslimi ja äiti kristitty. Heidän lapsensa kävi rippikoulun, mutta ei syönyt sianlihaa.

– Päätimme niin, että me muutkaan emme rippikoulun aikana syö sianlihaa. Tämä ei ollut meille iso menetys ja pystyimme syömään kaikki samaa ruokaa.

Sairaalapapin työ unohtui

Luokkamäki aikoi alun perin sairaalapapiksi, mutta päätyi paluumuuttajana hakemaan kehitysvammaistyön pastorin virkaa. Hän oli työskennellyt Helsingissä sairaalapastorin sijaisena, mutta oli alkanut kaivata kotiseudulleen Etelä-Pohjanmaalle. Työ kehitysvammaisten parissa ei ollut hänelle ennestään tuttua.

– Sairaalapapin työkokemus katsottiin minulle eduksi, koska tuohon aikaan Eskoossa oli samantyyppinen hierarkia kuin sairaalassa. Työ imaisi minut enkä hakenut enää sairaalapastorin virkaa, vaikka parin vuoden kuluttua se olisi ollut mahdollista.

Hänen mielestään työssä parasta ovat yhteistyö ja työyhteisö. Kehitysvammaisten välittömyys ja perheiden kanssa työskenteleminen ovat työn antoisia puolia.

– Iloja ja suruja on jaettu. Ne surutkin, joita tulee, kun jollekin henkilökunnasta sattuu jotain tai asukas kuolee, surraan yhdessä.

Kuolema liikuttaa edelleen Luokkamäkeä.

– Koettelee, kun terve lapsi saa parivuotiaana INCL-diagnoosin, joka on nopeasti vammauttava ja johtaa alle 10-vuotiaana kuolemaan. Sairaus on pahempi kuin syöpä.

Jumalanpalvelukset selkokielelle

Luokkamäki on sitä mieltä, että jokainen jumalanpalvelus voisi olla selkojumalanpalvelus.

– Että jumalanpalveluksessa voisi olla niin kehitysvammainen kuin lapsiperhe tai vanhus. Puheen pitäisi olla ymmärrettävää. Tämä on toki mahdollista, mutta esteitä pitäisi vähän poistella.

Kuva: Jukka Kontkanen

Edellinen artikkeliPuhtaat jalat, parempi mieli? – Pappien pesula avautuu
Seuraava artikkeliKeskusta siunaa arkkipiispan köyhyysryhmän näkemyksen

Ei näytettäviä viestejä