Koti Uutiset Sivu 515

Uutiset

Espoon piispanvaali käyntiin – kisapappi Leena Huovinen lähdössä ehdokkaaksi

Johtavana oppilaitospappina ja kisapappina työskentelevä rovasti Leena Huovinen, 54, on lähdössä ehdolle Espoon hiippakunnan piispanvaaliin. Huovinen kertoo Kotimaa24:lle, että häntä on pyydetty ehdokkaaksi ja...

Ennen kuin Pekka Aittakummusta tuli lestadiolaisten Päivämies-lehden päätoimittaja, hän jätti uskon kymmeneksi vuodeksi

Suviseurat olivat samanlaiset kuin aina. Perhe, suku, ystävät, hälinä. Pekka Aittakumpu oli ainoa, joka ei ollut sama kuin ennen. Aittakumpu oli 25-vuotias. Koko lapsuutensa hän...

Jolkkosen uusi piispankaapu on täynnä symboliikkaa – ”Siinä on fyysisesti läsnä myös Jerusalem”

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen otti maaliskuun lopulla ensimmäistä kertaa käyttöönsä uuden, häntä varten räätälöidyn piispankaavun. Jolkkonen kertoo Kotimaa24:lle, että kaavun hankinta on venynyt...

”Jotkut kristityt antavat liikaa merkityksiä tietyille säännöille” – Paavi Franciscukselta uusi kehotuskirje

Paavi Franciscuksen mukaan katolilaisten ei tulisi antaa suurempaa merkitystä yksittäisille kirkon säännöille ja jättää toisia sääntöjä huomiotta. Hän myös kehottaa aborttien vastustajia olemaan yhtä...

Aikataulu piti eikä budjetti karannut – uusi yhteistyömalli toimi Espoonlahden kirkon korjauksessa

Espoonlahden kirkon peruskorjaus on harvinainen poikkeus kirkollisen rakentamisen historiassa: kustannusarvio ja aikataulu pitivät loppuun asti lähes suunnitellusti, vaikka toteutuksessa tuli melkoisia mutkia matkaan. Selitys...

Helena Petäistö Askel-lehdessä: Emmanuel Macron ja minä uskomme tuonpuoleiseen

Toimittaja Helena Petäistöllä on vanhoillislestadiolaiset sukujuuret. Tv-uran tehnyt nainen ei saanut lapsena katsoa televisiota. Uusimmassa kirjassaan hän valottaa...

Nuoret halutaan paremmin mukaan rippikoulun suunnitteluun ja toteutukseen

Viime vuonna Kirkkohallituksen toteuttaman kyselyn perusteella nuoret ovat tyytyväisiä rippikouluun. Se on onnistunut säilyttämään vahvan asemansa osana nuorisokulttuuria, ja sitä on jatkuvasti kehitetty nuorten...

Päätoimittajien kannanotto: Julkisuudessa työtään tekevien vainoamiseen pitää voida puuttua

Journalisteihin ja muihin avoimesti omalla nimellään toimiviin ihmisiin kohdistuu johdonmukaista painostusta ja suoranaista uhkailua. Viime aikoina häirintä on entisestään koventunut, eikä tekijöitä ole nykylainsäädännön...

Luterilaisten saarnataito hukassa? – Pappien kouluttajat vastaavat Timo Soinin kritiikkiin

Kun messussa on saarnan aika, Juhani Holmaa usein vähän jännittää. – Välillä saarnasta tulee outo, messun kokonaisuudesta irrottautuva esitelmä. Messu on alusta loppuun kristinuskon ytimessä,...

Pappi on vastuussa työnsä rytmistä ja rajoista – ”Vankilassa kellokortti helpotti työn suunnittelua”

Työajattoman työn vapaus vaatii selkärankaa ja yllättävät sielunhoidolliset keskustelut henkisiä voimavaroja, kertoo Haukiputaan seurakunnan pastori Jenna Utriainen. Hänellä...