Uusi vuosi, uudet saarnat – lue Digipostillasta
Vuosiluvun vaihtuminen on merkittävä tapahtuma, joka pakottaa pohtimaan aikaa ja elämänmenoa yleensäkin. Niistä puhutaan myös kirkoissa, mutta uudenvuodenpäivä on kirkkokäsikirjan mukaan erityisesti Jeesuksen nimen...
Kirkosta on 2000-luvulla eronnut 868 000 suomalaista
2000-luvulla eli viimeisen 20 vuoden aikana luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta eronneita suomalaisia on noin 868 000. Heistä noin 725 000 on eronnut Eroakirkosta.fi-sivuston kautta....
Palestiinalaisjohtaja nimesi Jeesuksen islamilaiseksi marttyyriksi
Vanhempi palestiinalaisjohtaja ja Fatahin keskuskomitean jäsen Tawfiq Tirawi on nimennyt Jeesuksen ensimmäiseksi islamilaiseksi marttyyriksi. Asiasta kertoi raportissaan palestiinalaista yhteiskuntaa tutkivat yleishyödyllinen instituutti Palestinian Media...
Kolumni: Odotan, toivon ja rukoilen, että kirkossakin tunnustetaan nuorten naisten osaaminen
Ikä on vain numero, sanotaan, varsinkin silloin kun ihminen on harmissaan ikääntymisestään. Numero kertoo sen, mihin kohtaan ihmiskunnan historiaa itse kukin sijoittuu. Ikä kertoo...
Suntion työ teknistyy, mutta kutsumus säilyy
Vantaan Tikkurilan seurakunnan ylivahtimestari Tapani Timoskainen jos kuka tuntee suntion työn läpikotaisin. Hän aloitti työssä jo 43 vuotta sitten. Nyt menossa on kahdeksas seurakunta.
–...
Tiina Rautiainen valittiin toistamiseen kahden seurakunnan kirkkoherraksi
Tiina Rautiainen on valittu toistamiseen Kustavin ja Taivassalon itsenäisten seurakuntien yhteiseksi kirkkoherraksi. Valinta tehtiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 2018, mutta siitä valitettiin muotovirheen vuoksi.
Valituksen syynä...
”Linjaus kuvannee hyvin nykyaikaa” – Vuoden uskontouutinen on koulujen joulujuhla
Kaksi aihetta nousi ylitse muiden kyselyssä, jossa Kotimaa tiedusteli toimittajilta päättyvän vuoden uskontouutista. Lopulta vuoden uskontouutiseksi valikoitui apulaisoikeusasiamiehen linjaus, joka kieltäisi jatkossa koulujen joulujuhlien...
Mysteerikuva: Ketkä naiset kokoustavat? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Kotimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva...
Saarnat virittävät jouluun Kotimaan Digipostillassa
Kotimaan Digipostillassa on jo lähes 3 800 saarnaa eri vuosilta ja eri puolita Suomea. Mistä joulunpyhinä on saarnattu? Se...
Joulun lapsi uutisen tuo – rauhallista ja merkityksellistä juhla-aikaa!
Kotimaa24:n toimitus hiljentyy joulun sanoman äärelle. Perinteiseen tapaan sivustolla julistetaan joulurauha. Sen aikana lukijoita ja kommentoijia kehotetaan ”tätä...