Koti Uutiset Sivu 281

Uutiset

Seurakunnat tekevät toisenlaisen joulun – Kotimaa kysyi tunnelmia Ylivieskasta, Kouvolasta, Espoosta ja Rautavaaralta

Seurakunnissa eri puolilla Suomea valmistaudutaan poikkeukselliseen jouluun. Koronatilanteen paheneminen on kiristänyt rajoituksia. Tilanteet muuttuvat nopeasti. Joulu on jo kristittyjen toinen suuri juhla, jota ihmiset viettävät...

Seitsemän asukasta kuollut viikon sisällä koronatartunnan takia Kirkkopalvelujen vanhustenyksikössä Pieksämäellä

Kirkkopalvelut-konserniin kuuluvassa Valona Vanhuspalvelujen asumispalveluyksikössä Pieksämäellä seitsemän vanhusta on kuollut viimeksi kuluneen viikon aikana koronavirustartunnan takia. Ensimmäinen kuolemantapaus asumispalveluyksikössä todettiin 14.12. ”Raskas tehtävämme on kertoa...

Toiset jouluperinteet pysyvät, toisten merkitys laskee – haudoilla käydään yhä, mutta joulurauhan julistus ei enää kokoa kaikkia

Perinteiset tavat viettää joulua, kuten joulukirkkoon osallistuminen tai joulurauhan julistuksen seuraaminen, eivät enää itsestään selvästi kuulu nuorten ikäluokkien jouluun, selviää syksyllä julkaistusta kirkon nelivuotiskertomuksesta...

Helsinkiläinen suntio siirtyi koronajäljittäjän työhön – ”Altistunut antaa suuren lahjan läheisilleen eristäytymällä”

Reilut kolmekymmentä Helsingin ja Vantaan seurakuntien työntekijää on siirtynyt tekemään koronajäljitystä. Yksi heistä on Helsingin Kallion kirkon suntio Timo Pentikäinen. Miten päädyit koronajäljittäjäksi? – Olin jo...

Koronavuonna kirkosta eroaminen väheni – tavallista myöhemmin kastetut lapset nostavat kirkkoon liittyneiden määrää

Kirkkoon liittyneiden määrä nousee tänä vuonna todennäköisesti yli 18 000 henkilön, ennakoi Kirkon tutkimuskeskus. Kirkon tilastojen mukaan viime vuonna kirkkoon liittyi 16 246 uutta seurakuntalaista. Nyt...

Pitääkö piispojen puuttua siihen, jos lähetysjärjestö palkkaa vain miespappeja? – Kirkon lähetystyön keskus kommentoi

Kirkon lähetysjärjestöjen suhde naisten pappeuteen on herättänyt jälleen julkista keskustelua. Taustalla on piispainkokouksen ilmoitus kirkon lähetysjärjestöjen kanssa käydyistä ohjauskeskusteluista. Piispainkokous totesi 7.12., että kaikki kirkon...

Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat siirtyvät ensi keväältä vuoteen 2022

Ensi kevääksi suunniteltu Kirkkopäivien, Lähetysjuhlien ja Oulun seurakuntayhtymän yhteistapahtuma on päätetty siirtää koronatilanteesta johtuen vuodelle 2022. – Ajassamme tärkeää on avoin dialogi, kuunteleminen sekä ymmärtävä...

Espoon tuomiorovastiksi neljä hakijaa – katso nimet

Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran eli tuomiorovastin viran hakuaika päättyi 16.12. Virkaan tuli neljä hakemusta. Hakijat ovat Hyvinkään seurakunnan kappalainen, TL Petteri Kerko, Kiimingin seurakunnan kirkkoherra, TT...

Sama pappi valittiin kirkkoherraksi kahteen seurakuntaan kymmenen päivän välein

Kiteen seurakunnan kappalainen Juha Aronen, 46, valittiin marraskuussa kahteen eri kirkkoherran tehtävään. 16.11. Ypäjän seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi hänet Ypäjän uudeksi kirkkoherraksi ja 26.11. Ilomantsin seurakunnan...

Mikkelin hiippakuntaan viisi uutta rovastia

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen on myöntänyt rovastin arvonimen viidelle papille. He ovat Salpausselän seurakunnan kappalainen Päivi Airas, Lappeenrannan seurakunnan kirkkoherra Hannu Haikonen, Pieksämäen seurakunnan...