Vatikaani esittää talousjärjestelmän uudistusta
Neljällä kielellä julkaistussa asiakirjassa todetaan, että yli miljardi ihmistä joutuu edelleen elämään alle dollarin keskiansiolla...
Papeille tulossa koeaika
Muutos liittyy kirkon virkamiesoikeudellisten säännösten uudistamiseen. Säännösuudistus on jo lähetetty kirkosta eteenpäin odottamaan eduskunnan käsittelyä....
YLE: Kymmenet seurakunnat hakevat puukartellikorvauksia
Korvauksista pyritään ensin sovittelemaan kartelliyhtiöiden kanssa.
Vahingonkorvauskanteet ovat seurakunnille vasta toissijainen keino.
YLE Kainuun uutisten mukaan esimerkiksi...
Espoon piispaehdokkaat: Vaalissa näkyy kirkon demokratiavaje
Espoon piispanvaalin kaksi ehdokasta, Seinäjoen kirkkoherra Tapio Luoma ja Espoon Leppävaaran kirkkoherra Kalervo Salo lämmittelivät...
St Paulin mielenosoittajaleirissä evensong
Kathryn Rose organisoi paikalle laulutaitoisia ihmisiä Twitterin välityksellä. Rosen mukaan evensongiin osallistui myös St Paulin ulkopuolella majailevia mielenosoittajia.
–...
Turun seurakuntanuorilta halauksia Nenäpäivänä
Katri Helenalta.
– Nuoret ovat innostuneet jutusta ja lähteneet haastamaan. Me tartuimme siihen. Rahaa voi laittaa lippaaseen myös ilman...
Sisäistetty vakaumus tukee mielenterveyttä
Antti Räsänen artikkelissaan
Teologia.fi-sivustolla.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana uskonnon ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä on...
Kirkkohallitus: Neuvotelkaa perintätoimistojen kanssa
Työalasihteeri Tiina Saarela kehottaa seurakuntia neuvottelemaan perintätoimistojen kuluista. Aivan niin suuria summia perintätoimistoille ei kirkon vähävaraisille jakamista avustusrahoista mene, kuin aiemmin julkisuudessa on ollut...
St Paulin mielenosoittajia uhataan oikeustoimilla
Lontoon St Paulin katedraalin alueelle leiriytyneet mielenosoittajat ovat aikeissa pysytellä kirkon pihamaalla ainakin jouluun saakka. Jo parinsadan teltan suuruiseksi kasvanut kapitalismin vastustajien leiri on...
Amnesty: Kuolemanrangaistuksen kannattajilla raadollinen ihmiskuva
Frank Johansson. Hän kommentoi Kotimaa24:lle Sanoman maakuntalehtien kyselyä, jonka mukaan kuolemanrangaistusta kannattaa seitsemän kansanedustajaa. Johansson kehottaa kansanedustajia hankkimaan...