Koti Uutiset Sivu 1910

Uutiset

Laki ja oikeus koetuksella Bangladeshissa

Bangladeshissa koettiin torstaina 31.1.2013 yleislakko, kun maan hallitusta vastustava Islamilainen puolue (Jamaat-e-Islami) järjesti mellakoita vaatien...

Suomalaisten enemmistö myönteinen samaa sukupuolta olevien avioliitoille

Aamulehden ensimmäisenä uutisoima kysely kertoo, että suomalaisten enemmistö suhtautuu myönteisesti samaa sukupuolta olevien avioliittoihin ja adoptio-oikeuteen. Vastaajista 57 prosenttia...

Keskisuomalainen tahtoo Jyväskylästä hiippakunnan pääkaupungin

Keskisuomalainen vaatii pääkirjoituksessa pohtimaan Lapuan hiippakunnan pääkaupungin siirtämistä nyt ehdotetun Seinäjoen sijaan Jyväskylään jos piispanistuin ei jää nykypaikkakunnalleen. Pääkirjoituksessa halutaan,...

Tahdon siviilihautajaiset -korttia mennyt tuhansia

ahdon siviilihautajaiset -korttia kansalaisten lompakkoon. Ilmaista korttia on jaettu jo useita tuhansia, kertoo Pro-Seremonioiden toimitusjohtaja Anneli Aurejärvi-Karjalainen. Idea korttiin tuli...

”Luterilainen kirkko esiintyy ylimielisesti ekumeenisilla foorumeilla”

Päivi Jussila Yle radio 1:n Horisontti-ohjelman haastattelussa. Jussilan mukaan ekumenia on viime vuosikymmeninä ollut Suomen luterilaisen kirkon tarkimmin...

Yhteisvastuu auttaa yksinäisiä vanhuksia

Tänään käynnistyneen Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan yksinäisiä vanhuksia Suomessa. Kambodžassa Yhteisvastuu tukee köyhien maaseutualueidenkehityshankkeita. – Lähimmäisyyttä ei...

Teologian tohtori: Juice virsikirjaan

Petri Järveläinen haluaa Juice Leskisen kappaleen virsikirjan lisävihkoon. Hänellä on kappaleeksi kolme ehdotustakin. Järveläinen kirjoittaa aiheesta Kirkko ja koti...

Kenttäpiispan vaakuna liittyy kirkolliseen vaakunaperinteeseen

Pekka Särkiön suunnittelema kenttäpiispan vaakuna pääsi käyttöön ensimmäistä kertaa viime joulun aikaan, kun hän lähetti jouluterveisensä yhteistyötahoille. Vaakuna...

”Minulla on rauha”

Marja-Sisko Aalto koki vuosikymmeniä olevansa nainen miehen ruumiissa. Runsaat neljä vuotta on kulunut kohusta ja julkisuuteen tulosta, jonka...

Eero Huovinen kirjoittaa juhlapyhistä

Eero Huovinen aloittaa kynttilänpäivästä 3.2. kirkkovuoden juhlapyhien tiedotteiden kirjoittamisen. Ne julkaisee kirkon tiedotuskeskus. Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotuspäällikkö Iiris Kivimäki kertoo,...