Espoon seurakunnilta 60 000 ebolan torjumiseen
Espoon seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto on myöntänyt katastrofivaroista 60 000 euroa ebolakriisin torjuntaan ja epidemian uhrien hädän lievittämiseen. Apu toimitetaan Kirkon Ulkomaanavun kautta. Ebola on...
Maailman vapaakirkkojen teologinen konferenssi Suomeen
IFFECin (International Federation of Free Evangelical Churches) yleiskokous Meksikossa päätti antaa Suomen Vapaakirkolle oikeuden järjestää maailman vapaakirkkojen teologinen konferenssi vuonna 2016 Tampereella. Konferenssi palvelee...
Väitöskirja kysyy: Miten palestiinalaiset selviytyvät?
Lähi-idän konfliktin keskellä eläminen tuottaa alueen asukkaille kärsimystä, mutta haastaa heidät myös etsimään selviytymiskeinoja. Monille palestiinalaisille mielekkyyttä elämään tuovat vapaaehtoistyö ja perhe. Selviytymään auttavat...
Kansalaisaloite omantunnonvapaudesta sai tarvittavat allekirjoitukset
Kansalaisaloitteen hoitohenkilökunnan omantunnonvapauden puolesta on allekirjoittanut jo yli 50 000 ihmistä. Eduskuntakäsittelyyn vaadittava allekirjoitusten määrä on nyt siis täynnä.
Aloitteen mukaan terveydenhuollon henkilökunnalla tulisi olla lakisääteinen...
Veneenmuotoinen arkku tuotantoon
Venho on Ratia Brand Co Oy:n ja suomalaisen arkkuvalmistaja SHT-Tukku Oy:n yhteistyönä syntynyt virtaviivainen, veneen muotoinen arkku. Sen ovat suunnitelleet Ristomatti Ratia ja Eeva...
SLS:n visio Lähi-idässä on tukea alueen kirkkoja
Suomen Lähetysseuran (SLS) hallitus on hyväksynyt Lähi-itä -vision. Sen mukaan SLS vahvistaa kutsumustaan kristillisen todistuksen antajana juutalaisten sekä alueen muiden kansojen ja uskontojen parissa....
Katso ketkä saivat eniten ääniä
Listalla Suomen 35 eniten ääniä saanutta kirkkovaltuutettua, sekä viisi eniten ääniä saanutta alle 30-vuotiasta valtuutettua.
1. Heikkinen, Jaakko, 488, Keskustalainen väki, Kuusamon srk.
2. Uusikylä,...
Toivakassa kovin nousu äänestysprosentissa
Toivakan seurakunta kasvatti eniten äänestysprosenttia seurakuntavaaleissa. Nousua oli edellisten vaalien 26,8:sta tämänkertaiseen 35,5:een.
Seuraavaksi parhaat äänestyspotin kasvattajat olivat Uuraisten, Hämeenkyrön, Rääkkylän, Konneveden Loimaan, Karkkilan ja...
Koko maan äänikuningas tulee Kuusamosta
Seurakuntavaaleissa saatiin kaksi mies- ja kaksi naisääniharavaa yli muiden. Koko nelikko on kielen ammattilaisia, heistä kolme on toimittajia ja yksi kielentutkija.
Äänimäärissä koko maan äänikuningas...
20 haki seurakuntien uuden verkkomedian toimituspäälliköksi
Pääkaupunkiseudun seurakuntien keväällä strattaavan verkkomedian toimituspäällikön paikkaa ovat hakeneet seuraavat henkilöt:
Collin Jussi
Hubara Koko
Erkkilä Eija
Eräniemi Soila
Heino Mikko
Hurme Tuure
Iranto Annamari
Itkonen Janne
Kangasniemi Hanna
Kolehmainen Tuula
Koskinen Tero
Lehtonen Samu
Lindeberg Aura
Piispa...



