Koti Uutiset Sivu 1321

Uutiset

Tsunamin muistoksi rukoushetkiä

Tapaninpäivänä 26.12.2014 Kuopiossa VB-valokuvakeskuksessa avautuu näyttely Tsunami – tuhon muisto. Näyttelyn on koonnut oikeushammaslääkäri Ari-Pekka Parviainen, joka oli mukana tsunamin uhrien tunnistamistyössä Thaimaassa. Avajaisten jälkeen pidetään...

Kirkon keskusteluapua tarjolla joulunakin

Seurakuntien ylläpitämä Palveleva puhelin toimii joulunakin niin verkossa kuin puhelimessa. Valtakunnalliset palvelut ovat käytössä kaikkialta Suomesta. – Joulun mielikuvana usein on rauhallinen ja kaunis...

”Raadollisessa maailmassa ihmiset huolehtivat toisistaan”

Kaupat, järjestöt ja seurakunnat ovat huomanneet, että suomalaiset haluavat tehdä hyvää entistä innokkaammin. Asiaa käsittelee Rauhan Tervehdys. Osuuskauppa Arinan ruoka-avun yhteyshenkilö Janne Tapio on saanut...

Katso Kirkkojen maailmanneuvoston joulutervehdys

Kirkkojen maailmanneuvosto, monien muiden järjestöjen tapaan, on lähettänyt joulutervehdyksen. Pääsihteeri Olav Fykse Tveitin kirjoitetun tervehdyksen lisäksi tarjolla on myös...

Eri uskontojen edustajat kokoontuvat meditaatioihin Kampissa

Helsingin Kampin kappelissa on järjestetty jo puolentoista vuoden ajan yhteismeditaatioita. Hetkiin ovat tervetulleita niin eri uskontojen edustajat kuin vaikkapa ateistit. Horisontti-ohjelma toi asian julkisuuteen. Yle...

Amerikkalaiset uskovat vahvasti joulukertomukseen

Aikuisista amerikkalaisista suurin osa uskoo joulukertomuksen kaikkien neljän myytin todenperäisyyteen. Asia selviää tuoreesta Yhdysvaltalaisen PEW Research Center-tutkimuslaitoksen teettämästä kyselystä. Yli 65 prosenttia kyselyyn...

Kotimaan adventtikisa ratkesi – Timo Soini on härkä

Kotimaan leikkimielinen adventtikisailu on ratkennut ja joulukuvaelmaan sopivat roolit on jaettu kilpailijoiden toiveiden mukaan. Äänestys tapahtui netissä Kotimaa Pro- ja Kotimaa24-sivustojen kautta. – Joosefin,...

Kotimaan adventtikisa ratkesi – Timo Soini on härkä

Kotimaan leikkimielinen adventtikisailu on ratkennut ja joulukuvaelmaan sopivat roolit on jaettu kilpailijoiden toiveiden mukaan. Äänestys tapahtui netissä Kotimaa Pro- ja Kotimaa24-sivustojen kautta. – Joosefin,...

Monta jouluevankeliumia – Katso video

YouTubessa on katsottavan ja kuultavana monta jouluevankeliumia. Tuoreimpia niistä on Kotimaa Oy:n henkilökunnan lukema Luuk 2: 1–20. Se löytyy tämän jutun lopusta. Ohessa linkkien takana...

Lauri Tähkän joulukonsertit tuottivat yli 20 000 euroa Ulkomaanavulle

Yli kymmenessä kirkossa esiintynyt artisti Lauri Tähkä keräsi yli 20 000 euroa Kirkon Ulkomaanavun työhön Toisenlaisen Lahjan kautta muun muassa koulutus- ja toimeentulotyöhön kehitysmaissa. Lahjoitusvaroilla...