”Jumalanpalveluksen täytyy olla muutakin kuin papin ja kanttorin pallottelua”
Muuramen seurakunnan kirkkovaltuutettu Hanne Äyräväinen, 39, on toisen kauden kirkollisvaikuttaja. Luottamustehtävästä hän innostui muutettuaan perheensä kanssa takaisin Muurameen.
– Tuttavani houkutteli silloin minut mukaan, ja...
Kirkon toimitilojen ylläpito ravistelee pahasti taloutta
Talouden laskusuhdanteesta ja jäsenkadosta kärsivillä seurakunnilla on edessään mahdottomalta tuntuva urakka: Mitä tehdä yhä useammin tyhjiksi jääville toimitiloille, joista osa suorastaan rapistuu käsiin ja...
Tulipalon runteleman kirkon uusi elämä alkoi Ruskealassa
Kirkkokansaa alkoi saapua jo lauantaina ympäri Suomen. Tulivat kirkonmäelle kuin kotiinsa tai paremminkin rakkaaseen kyläpaikkaan, tuliaisten kanssa.
Kun Neuvostoliitto 1990-luvun alussa vaihtui Venäjäksi, palaili moni...
Septuaginta-tutkijan iloiset ”jäähyväiset”
Viime torstaina päättyi Helsingin yliopistossa virallisesti yli neljä vuosikymmentä kestänyt tutkijanura: eläkkeelle jäävä Vanhan testamentin sekä Lähi-idän kulttuurin ja kirjallisuuden professori Anneli Aejmelaeus piti...
Arvio: Rohkea ja humaani Astrid Lindgren oli paljon muutakin kuin Peppi Pitkätossun äiti
Kaksi tuoretta kirjaa tuo esiin maailmankuulun lastenkirjailijan kiehtovan persoonan ja monipuolisen uran. Astrid Lindgren oli totisesti muutakin kuin Peppi Pitkätossun äiti!
Sekä tanskalaisen Jens Andersenin...
Kolumni: Suu poikki!
Peli poikki! Kymmenet tuhannet suomalaiset tulivat ulos kaduille ja toreille ja vaativat vihapelin puhaltamista poikki.
Hienoa. Entä sitten?
Miten ottaa seuraava askel sanoista teoiksi? Tai edes...
Kuusi rekisteristä poistettavaa uskonnollista yhdistystä
Jengi- ja katulähetys, kirkkokuoro ja rauhanyhdistys sekä 40 000 muuta yhdistystä ovat eläneet hiljaiseloa viimeiset 20 vuotta. Siksi patentti- ja rekisterihallitus aikoo poistaa ne yhdistysrekisteristä.
...
HS:n Nyt-liite: Ben Hurin uusintaversion ensi-ilta peruttiin – maahantuoja tarjoaa pikkujouluihin
Kristillisen klassikkoelokuvan, Ben Hurin uusintaversion piti saada Suomen ensi-iltansa perjantaina 7.10. Elokuvaa ei kuitenkaan Suomen valkokankailla nähdä, kertoo Helsingin Sanomien Nyt-liite.
...
Valomerkki: Lähes puolet Helsingin kirkkovaltuutetuista antaa tukensa vihkimisille
Lähes puolet Helsingin seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston jäsenistä ilmoittaa tukevansa pappeja, jotka ovat valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. He myös kannustavat seurakuntia antamaan tilojaan...
Kolumbialaisen kalastajakylän asukkaiden ahdinko – ”Elämme jatkuvassa hengenvaarassa”
La Pesqueran kylän asukkaat Araucan maakunnassa Kolumbiassa elävät jatkuvassa hengenvaarassa. Syynä eivät ole pelkästään aseellinen konflikti tai puolisotilaallisten joukkojen mellastus. La Pesquerassa suurimman vaaran...









