Koti Uutiset Sivu 810

Uutiset

Sleyn Tom Säilä: ”Lähetystyön uhkana on kirkon hengellinen tyhjyys”

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen syyskuussa työnsä aloittanut toiminnanjohtaja Tom Säilä osallistui marraskuussa Genevessä Luterilaisen maailmanliiton (LML) jäsenkirkkojen lähetysneuvotteluun. Yhtenä Geneven-tuliaisena oli havainto siitä, että luterilaisten kirkkojen...

Luther-aiheinen pop-oratorio kokoaa jättikuoroja Saksassa

Reformaation juhlavuoden kunniaksi Saksassa aloittaa kiertueensa jättiläismäinen Luther-aiheinen pop-oratorio. Produktion musiikista ja tekstistä vastaavat Saksassa hyvin tunnetut ammattilaiset Michael Kunze ja Dieter Falk. Hannoverissa ensi...

Sirpa Selänne lehdessä: ”Minulle on ollut merkityksellistä, että lapsemme kastetaan”

Kiekkolegenda Teemu Selänteen puoliso, fysioterapeutti ja kotiäiti Sirpa Selänne kertoo Suomalaiset maailmalla 2017 -lehdessä suhteestaan suomalaisuuteen ja uskonasioihin. Lehden on julkaissut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon...

Putin ylisti kristittyjä joulupuheessaan: Eettiset ja moraaliset arvot ovat ansiostanne elpyneet

Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui ortodoksien joulujuhlallisuuksissa kiittävästi kristityistä, kertoo verkkomedia Christian Today . Putin ylisti kristittyjen vaikutusta perinteisten...

Kärsimys ja ahneus surettavat maltalaista dominikaanipappia

Pappi Christopher Caruana on juuri vihkinyt pariskunnan Länsi-Maltalla sijaitsevan pienen Rabatin kaupungin luostarikirkossa. Pyhältä Dominicukselta nimensä saanut kirkko kuuluu samannimiselle luostarille. Luostari on Caruanan...

Kirkkoherraraati eutanasiasta: Elämän pyhyys vastaan ihmisen kiduttaminen

Kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta keräsi parissa kuukaudessa yli 63 000 allekirjoitusta, joten se tulee etenemään aikanaan eduskuntaan. Vuoden ensimmäisenä kysymyksenä Kotimaa Pron kirkkoherraraati pohti tätä vaikeaa aihetta....

Analyysi: Helsingin piispanvaalin ratkaisee kirkon kahtiajako – ja siksi Teemu Laajasalo menestyy

Se alkoi heti. Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola ilmoitti eläkkeelle jäämisestään kolme päivää ennen jouluaattoa. Piispana vuodesta 2010 toiminut Askola kertoi jättävänsä virkansa tämän vuoden...

Helsinkiläispappi jatkoon The Voice of Finlandissa

Helsingin Mikaelin seurakunnan pastori Sini Ikävalko pääsi jatkoon The Voice of Finland -laulukilpailussa. Nelosella loppiaisena alkaneessa kilvassa osallistujat laulavat selin istuville tuomareille. Jokaisella tuomarilla...

Vesi roiskui ehtoollisvieraiden päälle – Nurmijärven kirkossa kaksi vesivahinkoa kuukaudessa

Nurmijärven kirkossa tapahtui eilen sunnuntaina vesivahinko jo toistamiseen kuukauden aikana. Tällä kertaa kirkon alttaripäädyssä sijaitsevat sprinklerit eli automaattiset palonsammuttimet laukesivat juuri, kun messussa vietettiin...

Kirkkoherraraati eutanasiasta: Elämä on aina pyhä, mutta saako ihmistä kiduttaa?

Kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta keräsi parissa kuukaudessa yli 63 000 allekirjoitusta, joten se tulee etenemään aikanaan eduskuntaan. Vuoden ensimmäisenä kysymyksenä Kotimaa Pron kirkkoherraraati pohti tätä vaikeaa aihetta....