Kaupunkiteologi Henrietta Grönlundista vuoden dosentti
Helsingin yliopiston dosenttiyhdistys on valinnut vuoden 2017 dosentiksi kirkkososiologian dosentti, kaupunkiteologian yliopistonlehtori Henrietta Grönlundin.
Grönlund on palkitsemisperusteiden mukaan kansainvälisesti ansioitunut tutkija, joka on soveltanut tutkimustuloksiaan...
Kansalaisareena ry järjestää kirjoituskilpailun vapaaehtoisuudesta ja vertaistuesta
Kansalaisareena juhlistaa Suomen sataa vuotta haastamalla nuoret tai aikuiset, kantasuomalaiset tai maahan muualta muuttaneet kirjoittamaan tarinan. Aiheena on se, millaista vapaaehtoistoimintaa ja vertaistukea he...
Nuorisotyön tunnustuspalkinto Kari-Pekka Vehkaojalle elokuvatoiminnasta Sotkamon seurakunnassa
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt vuoden 2017 nuorisotyön tunnustuspalkinnon nuorisotyönohjaaja Kari-Pekka Vehkaojalle Sotkamon seurakunnasta. Tunnustuspalkinto jaetaan vuorovuosin nuorisotyössä ansioituneelle henkilölle tai yleishyödylliselle...
Piispa Jolkkonen: ”Raamatun helvettipuhe sisältää ruutia, joka haastaa meidät terveellä tavalla”
Helvetistä puhuminen on poliittisesti epäkorrektia, mutta helvettiä käsitteleviä raamatunkohtia ei pitäisi selittää liian nopeasti pois, sanoo Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Hänen mukaansa Raamatun...
IS: Nimekkäät artistit levyttivät virren Jo vääryys vallan saapi – Katso video
Näyttelijä Tero Jartin kokoama Kapinaorkesteri on levyttänyt vanhan, kantaaottavan virsiklassikon Jo vääryys vallan saapi. Mukana kokoonpanossa ovat esimerkiksi Remu Aaltonen, Sami Yaffa ja Mariska....
Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 16.3.2017
Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kirkkoherran viran...
Uusi suomennos Markuksen evankeliumista ilmestyy suoraan mobiilialustalle
Suomen Pipliaseuran DigiMarkus on tiettävästi maailman ensimmäinen alkukielestä suoraan mobiiliympäristöön laadittu evankeliumikäännös. Se julkaistaan 5. huhtikuuta. DigiMarkuksesta ei ole tarkoitus tehdä painettua versiota.
Pipliaseuran mukaan...
Kolumni: Helvetti ei kieltämällä katoa
Eräs viime päivien teema Kotimaassa ja somessa on ollut helvetti ja mahdollinen lasten pelottelu sillä.
Nythän on niin, että lapsille on puhuttava uskonasioissakin heidän ymmärrystään...
Oulussa syötiin biriania ja baklavaa yhteisvastuun hyväksi
Oulujoen seurakunnassa Myllyojan seurakuntatalolla on valmistettu kolme päivää kansainvälistä yhteisvastuuruokailua. Keittiössä häärää maahanmuuttajia Irakista ja Afganistanista. Luvassa on perinteistä kurdiruokaa, ja ilmassa leijuu eksoottisten...
Rippikoulun käyneiden osuus kasvoi viime vuonna
Rippikoululla näyttäisi taas menevän hyvin. Viime vuoden tilastojen mukaan rippikoulun käyneiden osuus oli koko maassa 85,9 prosenttia ikäluokasta (vuonna 2015 vastaava osuus oli 83,5...