Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 20.12.2017
Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran virka on julistettu haettavaksi. Hakuilmoitus on luettavissa KirkkoHR-palvelussa....
Alavan kirkkokuoro Kuopiosta on Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmä 2018
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry myöntää kuopiolaiselle Alavan kirkkokuorolle tunnustuksen ansiokkaasta työstä kirkkomusiikin piirissä.
Vuoden musiikkiryhmä -tunnustus haluttiin antaa ryhmälle, joka Kirkkomusiikkiliiton mukaan toteuttaa aktiivista, innostavaa ja...
Oulussa on toimitettu upotuskasteita kaupungin uimahallissa normaaliin aukioloaikaan
Perinteisiin kirkkokuntiin sitoutumaton kristillinen yhteisö Oulun Lähetysseurakunta on toimittanut viime vuosina harvakseltaan upotuskasteita Oulun Raksilan uimahallissa sen normaaleina aukioloaikoina.
– Olemme vain menneet rohkeasti sisälle...
Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan valittiin kolme varadekaania
Dekaani Antti Räsänen on nimittänyt teologisen tiedekunnan varadekaaneiksi kaudelle 2018–2021 Petri Luomasen, Tuula Sakaranahon ja Elina Vuolan. Luomanen vastaa tutkimusasioista, Sakaranaho opetusasioista ja Vuola...
Turun tuomiokirkon Agricola-kappeliin viisi alttaritaulua, joilla voi leikkiä
Turun tuomiokirkon Agricola-kappelissa avautuu näyttely, jossa ovat esillä lasten alttarikaapin viisi alttaritaulua. Asiasta kertoo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä tiedotteessaan.
Teokset ovat kuvataiteilija Mari Metsämäen...
Nigeriassa asemiehet hyökkäsivät kirkossa käyneiden kimppuun uudenvuodenyönä – ainakin 14 kuoli
Asemiehet iskivät maanantaina aamuyöllä kirkosta palaavien kimppuun Nigeriassa. Iskuissa kuoli ainakin 14 ja loukkaantui 12 ihmistä. Asiasta kertoo muun muassa brittilehti The Guardian.
Poliisilähteen mukaan...
Kirkosta eronneiden määrä pysyi viime vuonna entisellä tasolla, eronneita noin 50 000
Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi Eroakirkosta.fi-sivuston kautta viime vuonna 49 814 jäsentä. Lisäksi Suomen ortodoksisesta kirkosta erosi sivuston kautta 721 jäsentä. Yhteensä eronneita oli siis 50 535.
Luvut...
Vapaaehtoistyötä tekevä ex-toimitusjohtaja Juhani Hihnala: ”Televisio on monien ainoa ystävä”
Yksinäisyys on yhä kasvava huolen aihe suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla kuilu hyvä- ja huono-osaisten ihmisten välillä kasvaa vauhdilla.
− On meidän jokaisen asia, että tämä...
Luottamushenkilö Marianna Parpala: ”Kaiken ydin on evankeliumi Jeesuksesta”
Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Vetelin seurakunnan kirkkovaltuutetulle Marianna Parpalalle, 26, seurakunta on ollut tuttu pikkulapsesta saakka. Hänen isänsä on pappi ja tällä hetkellä Vetelin kirkkoherra.
– Olen...
Kenestä tulee Oulun seuraava piispa? – Kotimaan soittokierroksella esiin nousi etenkin kolme nimeä
Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi ilmoitti joulukuussa, että hän jää eläkkeelle 1.11.2018. Vaikka aikaa piispansauvan laskemiseen Oulun tuomiokirkon alttarille on vielä runsaasti, kirkossa ja...








