Koti Uutiset Sivu 499

Uutiset

Kolumni: Me länsimaiset ihmiset etsimme vimmatusti omaa juttuamme, ja siksi Lutherilla on meille lahja

Länsimainen ihminen haluaa löytää oman juttunsa. Hän haluaa tulla parhaaksi versioksi itsestään. Hän vaihtaa ammattia, osin pakon sanelemana, mutta myös siksi, että entinen ei...

Korkein oikeus Yhdysvalloissa: Leipurilla oli oikeus kieltäytyä tekemästä kakkua sateenkaariparin hääjuhlaan

Yhdysvaltojen korkein oikeus linjasi maanantaina, että coloradolaisella leipomolla oli oikeus kieltäytyä leipomasta kakkua sateenkaariparin häihin vetoamalla uskonnollisiin syihin. Tuomioistuin kuitenkin vältti tekemästä yleisluontoista päätöstä...

Piispan erityisavustaja, pappi Mari Leppänen valittiin Hiljaisuuden Ystävien puheenjohtajaksi

Turun arkkihiippakunnan piispan erityisavustaja, pappi ja teologian maisteri Mari Leppänen on valittu Hiljaisuuden Ystävien hallituksen puheenjohtajaksi. Hänen lisäkseen yhdistyksen hallitukseen valittiin uusina jäseninä Taneli...

Uuteen matrikkeliin 
pääsevät vain papit – muut teologit jäävät rannalle ensi kerran vuosikymmeniin

Papiston tilasta kiinnostuneet saavat uutta tutkittavaa syksyllä, kun Suomen kirkon pappisliitto julkaisee ammattikunnasta uuden matrikkelin. Kirjaa varten on kerätty tietoja koko kevät. Matrikkeli ilmestyy...

Paavi torppasi saksalaispiispojen ehdotuksen ehtoollisesta protestanttien kanssa

Paavi Franciscus on estänyt saksalaisten piispojen suunnitelman sallia protestanttien pääsy katolisen kirkon ehtoolliselle niissä tapauksissa, joissa he ovat naimisissa katolilaisen kanssa. Asiasta kertoo uutistoimisto...

Kysely: Muualla Euroopassa aktiivikristityt vastustavat maahanmuuttoa – Suomi on poikkeus

Länsi-Euroopassa valtaosa ihmisistä ajattelee maallistumisesta huolimatta olevansa kristittyjä. Tieto selviää yhdysvaltalaisen tutkimuskeskuksen Pew’n suuresta kyselystä, jossa selvitettiin länsieurooppalaisten asenteita kristinuskoon, muihin uskontoihin ja yhteiskuntaan....

Futislupaus Emmaliina Tulkki viihtyi ripari-isosena: ”Leiri teki minulle henkisesti hyvää”

Emmaliina Tulkki on yksi suomalaisen naisjalkapalloilun suurimmista toivoista. Viheriön lisäksi futislupaus viihtyy myös rippikoulussa. Hän toimi isosena Tampereella...

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 29.5.2018: Avoimia virkoja –...

Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 29.5.2018 30.5.2018 pidetyn pappisasessorin vaalin alustavan tuloksen mukaan pappisasessoriksi kaudelle 1.9.2018-31.8.2021 on...

Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 30.5.2018 Pakilan seurakunnan kirkkoherran virka ...