Viisi viisautta Raamatusta: Kielen varassa on elämä ja kuolema
Raamattu sisältää paitsi uskonnollista myös elämänfilosofista ja psykologista viisautta. Se on iätöntä ja sopii myös 2000-luvun luterilaisen märehdittäväksi.
Ohessa viisi lainausta Sananlaskujen kirjasta, joka kuuluu...
Sammeli Juntunen suostui mukaan Espoon piispanvaaliin – ”Ehdolle asettuminen hirvittää”
Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntusta, 54, on pyydetty ehdokkaaksi Espoon piispanvalliin ja hän on vastannut tiedusteluun myöntävästi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Seurakuntalainen-sivusto.
Juntuselle kerätään parhaillaan kannattajalistaa,...
Pääkirjoitus: Sielua ei voi uuttaa pois kristillisestä ihmiskuvasta – se on Jumalan rakkauden kaiku
Kysymys sielusta, sen olemassaolosta ja laadusta on perustavanlaatuinen. Sana itsessään ei juuri esiinny julkisessa keskustelussa, se on jotenkin epämuodikas ja joidenkin mielestä jopa tarpeeton.
Sielun...
Kommentti: Vietiinkö Aki Ruotsalalta sananvapaus?
Pori Jazz erotti keskiviikkona vasta valitun toimitusjohtajansa jo ennen kuin hän ehti aloittaa tehtävässään. Syynä olivat homoseksuaalisuuteen liittyvät lausunnot ja niistä noussut kohu.
Tapaus herättää...
Mysteerikuva: Mitkä miehet koolla ja missä?
Kotimaa on 112-vuotias. Sen valokuva-arkistossa on laatikollinen kiinnostavia vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja...
Suosituin vihkikirkko on jälleen Vantaalla – nykyisin trendinä on päivämääriin liittyvä symboliikka
Suomen suosituin vihkikirkko on tänäkin vuonna Vantaalla sijaitseva Pyhän Laurin kirkko, jossa 76 paria vihitään tai siunataan kesä–elokuun aikana. Asiasta kertoo Kirkon viestintä tiedotteessaan.
Helsingissä...
Hämeenlinnan seurakuntien kesäsomettaja: ”Ripareilta kannattaisi näyttää muutakin kuin uintikuvia”
Monet organisaatiot palkkaavat kesäksi somettajia, joiden tehtävänä on kertoa työnantajastaan sosiaalisessa mediassa. Hämeenlinnan seurakuntien kesäsomettaja on Janita Jägermalm, 20.
...
ELY viettää 10. kesäjuhlia Seinäjoella – ”Meidän puoleltamme ei ole estettä yhteistyölle Sleyn kanssa”
Evankelinen lähetysyhdistys ELY ry järjestää yhteistyössä Seinäjoen seurakunnan kanssa kymmenennet Evankeliset kesäjuhlat Seinäjoella tulevana viikonloppuna 8.–10.6. Juhlapaikkana toimii Lakeuden Risti ja seurakuntakeskus ympäristöineen.
Juhlien teemana...
Kompastuskivi Helsingissä muistuttaa juutalaisperheen luovutuksesta natsi-Saksaan
Suomi on saanut ensimmäiset Stolpersteinensa eli kompastuskivensä. Ne ovat osa saksalaisen taitelija Gunter Demnigin aloittamaa projektia, jossa muistetaan holokaustin uhreja. Demnig oli itse asettamassa...
Teemu Laajasalo mielipidekirjoituksessa: Kirkko ja kaupungin kannattaisi siirtyä toimintaa mainostavaksi jäsenlehdeksi
Annoin haastattelun Markkinointi & Mainonta -lehdelle (25.5.). Viestinnän suhteen pääväitteeni oli, että viestintä on kirkon ykköstehtävä. Ei siis pelkkä väline, vaan viesti itsessään –...