Koti Uutiset Sivu 496

Uutiset

Mysteerikuva: Kirkkodraamaa, mutta missä ja milloin?

Kotimaa on 112-vuotias. Sen valokuva-arkistossa on laatikollinen kiinnostavia vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja...

Tutkimuskeskus: Suomessa ikä ei vaikuta uskonnollisuuteen vaan siihen, kuuluuko uskonnolliseen yhteisöön

Huomattavassa osassa maailman maita nuoret aikuiset ovat vähemmän uskonnollisia kuin heidän vanhempansa. Tieto selviää yhdysvaltalaisen tutkimuskeskuksen Pew Research Centerin selvityksestä. Esimerkiksi alle 40-vuotiaat aikuiset pitivät...

Essee: Hautajaisissa tajusin, että lestadiolaiset pakottivat isoisäni polttamaan oopperasävellyksen

Satuin viime kesänä kuulemaan Yleisradion Horisontti-ohjelman, jossa toimittajat haastattelivat suviseuroissa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johtoa. Jäin haastattelussa ihmettelemään musiikista sanottua. Toimittajat...

Sley tyrmistyi Maata Näkyvissä -linjauksesta – ”Päätös messun lopettamisesta tuntuu pahalta unelta”

Suomen Luterilaisessa Evankeliumiyhdistyksessä (Sley) on otettu järkyttyneenä vastaan arkkipiispa Tapio Luoman linjaus, jonka mukaan Maata Näkyvissä -festareilla ei järjestetä enää naispapittomia messuja. Arkkipiispa Luoma kertoi...

Ylen radiojumalanpalvelusten ulkoistaminen näkyy eniten paikallisseurakunnissa

Iltalehti uutisoi maanantaina, että Yle aikoo kesän aikana ulkoistaa radiojumalanpalvelustensa tekniikan. Kotimaa24 kysyi kirkon viestinnän ohjelmapäälliköltä Kimmo Saarekselta, mitä ulkoistaminen tarkoittaa kirkon kannalta. – Periaatteessa...

Allianssimallilla kustannustehokkuutta: Tikkurilaan nousee uusi kirkkokortteli – katso havainnekuvat

Vantaan Tikkurilassa on käynnistynyt Suomen lähivuosien suurin kirkonrakennushanke. Tikkurilassa ei vain pureta vanhaa ja rakenneta uutta kirkkoa vaan samalla uudistetaan keskustan koko kirkkokortteli. Hanke...

Presbyteerinen kirkko Irlannissa epää sateenkaaripareilta täyden jäsenyyden ja lasten kasteen

Presbyteerinen kirkko Irlannissa on linjannut, että seurakuntalaiset eivät voi olla kirkon täysimääräisiä jäseniä, jos he ovat parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa. Käytännössä linjaus tarkoittaa,...

Arkkipiispa puuttui asiaan: Maata Näkyvissä -festareilla ei enää järjestetä naispapittomia messuja

Pohjoismaiden suurimmassa kristillisessä nuortentapahtumassa Maata Näkyvissä -festivaaleilla ei enää toimiteta naispapittomia messuja. Turun arkkihiippakunta kertoo verkkosivuillaan keskiviikkona julkaistussa tiedotteessa, että arkkipiispa Tapio Luoma, joukko Turun...

Piispa Häkkisen muotokuva haastoi taiteilija Essi Peltosen toimimaan toisin

Kesäkuun ensimmäinen päivä oli kuvataiteilija Essi Peltoselle jännittävä. Silloin paljastettiin Mikkelissä hänen maalaamansa piispa Seppo Häkkisen muotokuva. Projekti alkoi jo viime vuonna. Tapaamisissa Häkkinen kertoi...

Ruotsissa kiinni harvinainen rikollisliiga – teki lukuisia murtoja seurakuntien tiloihin

Ruotsissa poliisi on paljastanut rikollisliigan, joka on erikoistunut seurakuntien tiloihin kohdistuneisiin murtoihin. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Kyrkans Tidning uutistoimisto TT:hen viitaten. Skaraborgin käräjäoikeudessa on määrä käsitellä...