Koti Uutiset Sivu 467

Uutiset

Yhdysvallat lakkauttaa tukensa pakolaisjärjestö UNRWA:lle – päätöksen pelätään lisäävän levottomuuksia Gazassa

Yhdysvaltojen elokuun lopussa antama ilmoitus pakolaisjärjestö UNRWA:n tuen lakkauttamisesta on otettu maailmalla vastaan tyrmistyksellä. UNRWA on YK:n alainen pakolaisjärjestö, joka auttaa palestiinalaisia pakolaisia Palestiinassa,...

Piispat huolissaan kaivoshankkeesta Heinävedellä – ”Ihminen ei ole luomakunnan herra”

Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat Jari Jolkkonen Kuopiosta ja Seppo Häkkinen Mikkelistä ovat huolissaan Heinäveden kunnan alueelle suunnitellusta grafiittikaivoksesta....

Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtajaksi Stefan Forsén

Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtajaksi vuosille 2019–2021 on valittu ruotsinkielisen Matteuksen seurakunnan kirkkoherra Stefan Forsén. Stefan Forsén (1959) on syntynyt Helsingissä. Hän sai pappisvihkimyksensä vuonna...

Kolumni: Pitäisikö kirkon keskittyä enemmän kuviin eikä sanoihin – mallia voisi ottaa Amos Rexistä

Evangelismoksen luostarissa Patmoksen saarella on pieni kirkko. Paitsi että se tuoksuu suitsukkeilta, siellä on nähtävää. Sen jokainen seinä on maalattu poikkeuksellisen täyteen värikkäitä ja...

Ortodoksiteologi: Ekumenian vetovastuu siirtyi radikaaleilta konservatiiveille

Ekumenia oli ennen radikaali liike, sanoo ortodoksiteologi Cyril Hovorun. Tilanne on muuttunut. Uudistusmielisille sukupuoleen liittyvät kirkolliset uudistukset ovat...

Kolumni: Meillä Suomessa on vaikea rakastaa kirkkoaan

Canterburyn katedraalin työmaa-aidassa oli kypäräpäinen nainen. Aidassa luki ”I love my cathedral because…” eli ”Rakastan kirkkoani, koska…”. Työmaan työnjohtajan lisäksi pieni koulutyttö, kirkon arkistonhoitaja,...

Viisi viisautta Raamatusta: Anna suuhuni sopivat sanat

Raamattu sisältää paitsi uskonnollista myös elämänfilosofista ja psykologista viisautta. Se on iätöntä ja sopii myös 2000-luvun luterilaisen märehdittäväksi. Ohessa viisi lainausta Kreikkalaisesta Esterin kirjasta, joka...

Ruotsi äänestää kansanedustajista ja kuntapäättäjistä sunnuntaina – näin uskonto näkyy vaaleissa

Ruotsalaiset käyvät vaaliuurnille 9. syyskuuta valitsemaan kansanedustajat valtiopäiville ja kuntien päättäjiksi. Perinteisesti Ruotsia hallinneet vanhat puolueet sosiaalidemokraatit ja kokoomus ovat mielipidemittausten mukaan menettämässä otettaan,...

Helsinkiläisiä pappeja uuteen pilottihankkeeseen – pääsevät kuukaudeksi töihin Jerusalemiin

Helsingin seurakuntien virassa olevat papit voivat nyt hakeutua kuukaudeksi töihin Suomen Lähetysseuran FELM-keskukseen Jerusalemiin. Kyseessä on pilottihanke, jonka tavoitteena on tutustuttaa seurakuntien työntekijöitä Suomen...

Britanniassa vain kaksi prosenttia nuorista aikuisista pitää itseään Englannin kirkon jäseninä

Englannin kirkossa on paljon sulateltavaa tuoreen kyselytutkimukseen tuloksissa. British Social Attitudes -kyselyn mukaan alle 24-vuotiaista briteistä vain kaksi prosenttia pitää itseään Englannin kirkon jäseninä....