Sleyn vuosikokous äänesti hallituksen vastuuvapaudesta – Evankeliumijuhlassa 10 000 kävijää
Viikonloppuna Porissa järjestetty Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) Evankeliumijuhla keräsi tuttuun tapaan noin 10 000 kävijää.
Sleyn toiminnanjohtajan Tom Säilän mukaan juhla sai kiitosta hyvästä opetuksesta...
Suviseurat keräsi Muhokselle enimmillään 79 000 vanhoillislestadiolaista yhtä aikaa – katso kuvat viikonlopun varrelta
Vanhoillislestadiolaisten vuotuinen suurtapahtuma Suviseurat päättyy maanantai-iltapäivänä Muhoksella Pohjois-Pohjanmaalla. Seurojen ohjelma alkoi varsinaisesti perjantaiaamuna, mutta alueelle pääsi jo viime keskiviikosta lähtien.
Porrastettu saapuminen oli tarpeen, sillä...
Kolumni: Teologian tarve kirkossa ja muualla yhteiskunnassa ei minnekään katoa
Luin nuorena paljon kunnankirjastosta lainattuja tieteisromaaneja. Isaac Asimov ja Arthur C. Clarke olivat 40 vuotta sitten lajin kunkkuja.
Eräässä tarinassa ihmiskunta kommunikoi vieraan älyn kanssa...
Kolme piispaa, halauksia ja siunauksia – kirkko oli luontevasti mukana Pride-marssilla
Paljon porua tyhjästä. Näin voi ajatella kohusta, jonka Kirkkohallituksen johtoryhmän päätös tukea kirkon nimissä Helsinki Pride -tapahtumaa sai aikaan.
Pride-marssin aikana kirkko näkyi tavallista vahvemmin...
Pääkirjoitus: Herätysliikkeet ovat samalla kertaa kirkolle siunaus ja kivi kengässä
Herätysliikkeitä on historiallisesti viisi – rukoilevaisuus, lestadiolaisuus, evankelisuus, herännäisyys ja viidesläisyys – mutta niiden sisällä on jakautumista erilaisiin näkemyksiin ja järjestöihin. Käytännössä herätysliikkeen sateenvarjon...
Analyysi: Vanhoillislestadiolaisten seurakuntaoppi on vahva ja vaiettu vakaumus
Vanhoillislestadiolaisuudessa on tunnetusti omaperäisiä opin korostuksia. Ytimessä on niin sanottu seurakuntaoppi: avainten valta on vain oman herätysliikkeen sisällä. Siitä seuraa, että syntien anteeksiantamus ja...
Evankeliumijuhla alkaa Porissa – ”On ihanaa olla pappa, joka kertoo Jeesuksesta”
Tänä viikonloppuna Porin Isomäki Areenassa järjestettävään Sleyn valtakunnalliseen Evankeliumijuhlaan odotetaan kaikkiaan noin 15 000 kävijää. Juhlien teemana on Valo voittaa. Selkeä evankeliumi ja perinteet ovat...
Kolumni: Miten sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen voi olla syy hylätä oma lapsi?
Jokaisella lapsella, ikään katsomatta, on oikeus saada vanhemmiltaan hyväksyviä katseita ja halauksia.
Tulevana lauantaina välittävän vanhemman katseita ja halauksia on tarjolla Helsinki Priden puistojuhlassa. Ne...
Piispa Keskitalon haaste lestadiolaisten Suviseuroissa: Vahvistakaa positiivista uskonnonvapautta
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo rohkaisi Suviseuroissa pitämässään puheessa vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäseniä positiivisen uskonnonvapauden toteuttamiseen.
Keskitalo vieraili vanhoillislestadiolaisten suurtapahtumassa Muhoksella perjantaina. Tapahtuman avajaisissa pitämässään puheessa...
Neuvottelut uuden työaikalain vaikutuksista hengelliseen työhön katkesivat ulosmarssiin
Neuvottelut uuden työaikalain soveltamisesta kirkon hengellisessä työssä ovat keskeytyneet työntekijäpuolen ulosmarssiin.
Neuvottelujen taustalla on eduskunnan maaliskuussa hyväksymä uusi työaikalaki. Kirkon työntekijöiden ja kirkkotyönantajan edustajien käsitykset...