”Tiukkahan se lopputulos oli” – Tampereen Eteläisen seurakunnan kirkkoherraksi Jari Kuusi
Tampereen Eteläisen seurakunnan seurakuntaneuvosto valitsi viime viikolla seurakunnan kirkkoherraksi Jari Kuusen äänin 9–8. Kuusi on tällä hetkellä Isojoen seurakunnan kirkkoherra. Äänestyksessä Kuusen vastaehdokkaana oli...
Jukka Keskitalo ensimmäistä kertaa vieraana Kotimaan ja Radio Dein Piispan kyselytunnilla
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo vierailee ensimmäistä kertaa Radio Dein ja Kotimaan Piispan kyselytunnilla keskiviikkona. Keskitalo vihittiin piispaksi vuosi sitten marraskuussa.
Keskiviikkoaamun suorassa lähetyksessä kysymyksiä...
”Ajankohtainen puheenvuoro ilmastokeskusteluun” – Kirkon mediasäätiön palkinto dokumenttielokuvalle
Petteri Saarion ohjaama dokumenttielokuva Vedenneito voitti lauantaina 23.11. Oulun lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla Kirkon mediasäätiön Katso minuun… –palkinnon.
Vedenneito kertoo 13-vuotiaan Emikan ja hänen serkkunsa...
Kolumni: Moni arvostettu poliitikko siirtyi joulujuhlakohussa totuuden jälkeiseen aikaan
Miksi ne sotkevat jouluun uskonnon, puuskahti ilmeisesti jouluvalmisteluihin jo väsynyt nuori äiti marketin kassajonossa. Antaisivat sen olla lasten juhla, hän jatkoi. Kieltämättä kovaääniset pauhasivat...
Viime kesän suosituimmat tiekirkot listattiin – katso kärkikymmenikkö
Kaikkiaan 269 tiekirkkoa piti ovensa avoinna matkailijoille viime kesänä, ja suosituimpien kirkkojen lista on selvillä.
Kymmenen suosituimman kirkon joukkoon nousivat Valamon luostari ja Kerimäen kirkko....
Teatteri-arvio: Valehtelijan peruukin alla puhutaan elämästä, kuolemasta ja suntion työstä
Kom-teatterin lavalla Helsingissä on kaksi näyttelijää, Pirkko Saisio ja Marja Packalén. Saisio on syntynyt vuonna 1949, Packalén vuotta aikaisemmin.
Lavasteena on vaatetelineitä ja niissä erilaisia...
Pääkirjoitus: Yksi hyvän maan merkki on viranomaisten kyky myöntää virheensä
Elina Hirvosen tänä syksynä ilmestyneessä romaanissa Punainen myrsky irakilainen perhe on pitkään pakolaisleirillä Saudi-Arabiassa. Lopulta perheelle avautuu mahdollisuus...
Lähetyshiippakunta kommentoi esitutkintaa Räsäsen pamfletista: ”Tehtävämme on rauhassa opettaa kokonaista Raamatun sanaa”
Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta kommentoi verkkosivuillaan valtakunnansyyttäjän määräämää esitutkintaa kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) pamfletista.
Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät...
Mysteerikuva: Kuka levittää käsiään? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Kotimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva...
Väitös: Laajan tukijoukon merkitys ratkaiseva SLEF:n Kenian-lähetystyölle
Kasvatustieteiden maisteri Brita Jernin kirkkohistorian alaan kuuluva väitöskirja korostaa tukijoiden merkitystä lähetystyölle. Esimerkkinä on ruotsinkielistä evankelisuutta edustavan Svenska Lutherska Evangeliföreningenin (SLEF) toiminta.
Åbo Akademissa väittelevä...