Koti Uutiset Sivu 329

Uutiset

Vantaan seurakuntayhtymän johtajaksi entinen ammattisotilas Jukka Parvinen

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti 3.12. valita seurakuntien yhtymänjohtajaksi Jukka Parvisen. Hän on virkauransa aikana toiminut erilaisissa johtotehtävissä. Vantaan seurakuntiin Parvinen siirtyi Maanpuolustuskorkeakoulun hallintojohtajan...

Suomen ortodoksinen kirkko: Pyhäköitä ei uhkaa joukkohävitys

Suomen ortodoksinen kirkko rauhoittelee julkisuudessa esiin noussutta huolta kirkon kiinteistöjen kohtalosta. Museovirasto julkaisi viime perjantaina tiedotteen, jossa se totesi ortodoksisen kirkon kysyneen sen kantaa 46...

Kotimaan päätoimittajalle Mari Teinilälle Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki – katso muut kunniamerkkien saajat

Tasavallan presidentti on päättänyt antaa 6. joulukuuta kunniamerkkejä 3 568 ansioituneelle Suomen kansalaiselle. Kunniamerkkien saajien joukossa on myös kirkon työntekijöitä ja kirkkoa lähellä olevien järjestöjen ja toimijoiden...

Oulussa halutaan tarinallistaa hautausmaiden sankareiden vaiheet

Oulun seurakunnat aikoo tarinallistaa hautausmaiden sankarihautoja. Pilottihankkeelle on haettu rahoitusta Suomen kulttuurirahastosta, Oulun seurakunnat kertoo tiedotteessaan. – Hankkeen tarkoituksena on rakentaa siltaa sotaveteraanien perinnön ja...

Kolumni: Yksi kauneimmista joulumuistoistani syntyi hautausmaan parkkipaikalla

Niinpä se taas hujahti vuosi. Kohta ollaan joulussa. Sen kunniaksi kerron yhden kauneimmista joulumuistoistani. Tästä on aikaa palttiarallaa vuosikymmen, kun tulin viettäneeksi jouluni yksin. Pääsyy...

Pappi Jan Ahonen vietti kuukauden Jerusalemissa: ”Olin pyhiinvaelluksella teologien Hollywoodissa”

Helsingin seurakuntayhtymän ja Suomen Lähetysseuran Felm Gives Back -yhteistyö on tähän mennessä antanut seitsemälle papille mahdollisuuden viettää kuukausi Jerusalemissa. Espoolainen pappi ja mediatuottaja Jan...

Arkkipiispa: Kirkon kahtiajaon uhatessa on olennaista, miten siihen vastataan paikallistasolla

Kirkon ydin toteutuu paikallistasolla, Tapio Luoma sanoo Kotimaan vuosittaisessa arkkipiispahaastattelussa. Hän toivoo, että kirkko näkyisi enemmän julkisuudessa paikallisseurakuntiensa todellisuuden kautta. – Toivoisin tavallisen elämän näkyvän,...

”Muista et valo ei voi varjoksi muuttua” – Rap-artisti PastoriPike esittää Jouluradion Hoosiannan

Jouluradion Hoosianna-version esittää tänä vuonna rap-artisti PastoriPike gospelkuoron kanssa. Ensiesitys on ensimmäisenä adventtina 1.12. keskiyöllä. Jouluradiota voi kuunnella täällä. ...

Ortodoksinen kirkko aikoo luopua 27 pyhäkkörakennuksesta – Museovirasto pitää suurena menetyksenä

Suomen ortodoksisella kirkolla on noin 280 kiinteistöä, joista 46:sta se haluaa luopua mahdollisimman nopeasti. Ortodoksisen kirkon Kirkollishallitus asetti vuonna 2018 kiinteistötyöryhmän arvioimaan kirkon rakennuskantaa...

Teemu Laajasalo: Piispat eivät halua, että hiippakunnilla on sateenkaariparien vihkimisissä eri linjoja

Mitä kuuluu sateenkaariparien vihkimisille kirkossa? Sitä käytiin läpi Helsingissä tällä viikolla järjestetyssä Yhteys-liikkeen tilaisuudessa. Piispa Teemu Laajasalo oli kutsuttu keskiviikkona järjestettyyn iltaan keskustelemaan vihkimisten...