Koti Uutiset Sivu 273

Uutiset

Daniel Nummela valittiin Kansanlähetyksen uudeksi lähetysjohtajaksi

Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen uudeksi lähetysjohtajaksi on valittu teologian maisteri, pastori Daniel Nummela. Valinnan teki Kansanlähetyksen liittohallitus 22.8. Nummela siirtyy lähetysjohtajan tehtävään Kansanlähetyksen ulkomaantyön aluekoordinaattorin tehtävästä....

Libanonin kirkoissa pelätään kristittyjen maastamuuton yltyvän räjähdyksen jälkeen

Massiivista tuhoa elokuun alussa aiheuttanut ammoniumnitraattivaraston räjähdys Libanonin pääkaupungissa Beirutissa koskettaa syvästi maan kristittyä vähemmistöä. Räjähdyspaikkaa lähimpänä sijainneet asuinkorttelit ovat osa Beirutin historiallista kristittyjen kaupunginosaa....

Pauliina Rauhalan Synninkantajat nähdään näytelmänä Tampereen Teatterissa

Kirjailija Pauliina Rauhalan toinen, vuonna 2018 ilmestynyt romaani Synninkantajat saa ensi-iltansa 2.9. Tampereen Teatterissa. Romaanin on kirjoittanut näytelmäksi Maia Häkli, joka myös ohjaa esityksen. Myös...

Kolme pappia kehottaa vetoomuksessa hylkäämään piispat hengellisinä paimenina

Kolme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappia ehdottaa, että kirkon työntekijät ja jäsenet lakkaavat pitämästä piispoja hengellisinä paimeninaan, kunnes nämä ”tekevät parannuksen”. Ulostulo liittyy kirkossa käytävään avioliittokeskusteluun...

Kasteiden määrä laski koronakeväänä kolmella tuhannella

Kasteiden määrä laski vuoden alkupuoliskolla yli kolmella tuhannella viime vuodesta, osoittavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsentilastot. Suuri syy on se, että keväällä syntyneiden vauvojen ristiäisiä...

Hengellisten syventymispäivien linjapuhe: Kirkossa moni vaatii kaikkia taipumaan ajan hengen alle

Suomen Raamattuopiston Säätiön Hengellisiä syventymispäiviä on vietetty kuluneella viikolla 97. kerran. Tällä kertaa päivien teemana on ”Ihmeellinen elämä”. Koronapandemian takia tapahtumaan on vietetty Kauniaisten...

Mysteerikuva: Mikä on joukko pöydän ääressä? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Kotimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva...

Kaisa Huhtala virallisesti ehdolle Turun arkkihiippakunnan piispanvaaliin

Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra, teologian lisensiaatti, pappisasessori Kaisa Huhtala (s. 1963), on kolmas Turun arkkihiippakunnan piispanvaaliin virallisesti asetettu ehdokas. Valitsijayhdistys jätti perustamisasiakirjansa tuomiokapituliin 21.8. Kaisa Huhtala...

Vapaa-ajattelijoiden kysely: Valtaosa suomalaisista kannattaa et-opetuksen avaamista kaikille

Vapaa-ajattelijoiden liiton teettämässä kyselyssä 79 prosenttia suomalaisista kannattaa sitä, että myös kirkkoon kuuluvat lapset ja nuoret voisivat opiskella uskonnon sijaan elämänkatsomustietoa. Kannatus on liiton...

Luterilainen pappi Valko-Venäjältä: ”Kirkonkellot soivat, jotta poliisi ei hakkaisi mielenosoittajia”

Valko-Venäjän pienen luterilaisen kirkon ainoa pappi Vladimir Tatarnikov kertoo, että maan presidentinvaaleja seurannut poliittinen kuohunta on vaatinut jo runsaasti uhreja. Rauhanomaiset mielenosoitukset alkoivat 9.8. järjestettyjen...