Diakoniabarometri: Seurakunnan taloudellista apua on alettu pitää itsestään selvänä oikeutena
Taloudellinen auttaminen on ollut diakonian keskeinen työmuoto koko 2000-luvun ajan, vaikka se suunniteltiin 1990-luvun laman jälkeen tilapäiseksi toimintamuodoksi, todettiin eilen maanantaina uuden Diakoniabarometrin julkistustilaisuudessa.
Vaikka...
”Kuulun nelinkertaiseen vähemmistöön” – Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeriksi Mayvor Wärn-Rancken
Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) pääsihteeriksi on valittu Mayvor Wärn-Rancken, 62. Hän työskentelee tällä hetkellä Kauniaisten ja Loviisan ruotsinkielisten metodistiseurakuntien pastorina. Wärn-Rancken on toiminut myös...
Suomen Lähetysseura sai EU:lta hankerahaa ihmisoikeustyöhön Nepalissa
Suomen Lähetysseura on saanut Euroopan unionin Nepalin-delegaatiolta historiansa ensimmäisen hankerahoituksen, ja se käytetään ihmisoikeuksien edistämiseen Nepalissa. Hankebudjetti on suuruudeltaan 463 900 euroa.
Kolmivuotisessa ihmisoikeushankkeessa pyritään edistämään...
Näyttelijä Krista Kosonen on Suomen Pipliaseuran julkaiseman Uuden testamentin lukija
Näyttelijä Krista Kosonen on valittu Uuden testamentin UT2020-käännöksen ääneksi, Suomen Pipliaseura kertoo.
UT2020-käännös julkaistaan 22. lokakuuta Piplia-sovelluksessa ja Raamattu.fi-sivustolla. UT2020:n kääntämistä on ohjannut nykysuomalaisten, etenkin 15–25-vuotiaiden kielentaju.
–...
Outi Niiniaho valittiin Nousiaisten seurakunnan kirkkoherraksi
Varsinais-Suomessa sijaitsevan Nousiaisten seurakunnan kirkkoherraksi on 17.9. valittu Tarvasjoen kappalainen Outi Niiniaho Liedon seurakunnasta. Nousiaisten kirkkovaltuusto valitsi Niiniahon virkaan yksimielisesti.
Outi Niiniaho on toiminut pappina 24...
Piispa Kalliala Diakonian päivillä: Tinkimätön todellisuudentaju ja rajaton myötätunto kantavat epävarmuudessa
Korona-aika on osoittanut, millaista elämä oikeasti on. Maailma ei ole valmis eikä valmistumassa. Näin sanoi Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala torstaina verkossa järjestetyillä Diakonian...
Piispat: Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu selkeyttää oikeudellista tilannetta
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat kommentoivat lyhyesti korkeimman hallinto-oikeuden tuoretta kirkkoa koskevaa päätöstä. KHO linjasi perjantaina, että Oulun tuomiokapitulilla oli oikeus antaa varoitus samaa sukupuolta...
KHO: Tuomiokapitulin rangaistus sateenkaariparin vihkimisestä jää voimaan – päätökseen liittyi eriävä lausunto
Tuomiokapitulilla on oikeus rangaista samaa sukupuolta olevan parin vihkinyttä pappia, korkein hallinto-oikeus linjaa tuoreessa päätöksessään. Ratkaisullaan KHO kumoaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden kesällä 2019 antaman päätöksen....
Diakonian päivät: Diakoniatyössä ei riitä voimauttaminen, ihmisiä pitää myös valtauttaa
Valta-asetelmia on usein vaikea tunnistaa työarjessa ja muussa elämässä, mutta niiden tutkiminen on hyödyllistä ja silmiä avaavaa. Näin totesivat johtava diakoniatyöntekijä Saara Huhanantti ja...
Vuoden diakoniatyöntekijä: ”Kirkko ei tee hyvää yksin – verkostojen avulla löydämme näkymättömät”
Kirkot kasvavat, jos ne huolehtivat heikoimmistaan, sanoo hiippakuntasihteeri Mirva Kuikka Oulusta. Diakoniatyöntekijöiden Liiton hallitus valitsi Kuikan torstaina vuoden 2020 diakoniatyöntekijäksi. Häntä ehdotti tunnustuksen saajaksi...