Koti Uutiset Sivu 2425

Uutiset

Joutsen lentää myös hautakivessä

Suomen kansallislintu, laulujoutsen, on tehnyt näyttävän paluun luontoomme. Vielä 1950-luvun alussa maamme joutsenkanta häilyi sukupuuton partaalla, ja koko Suomessa arvioitiin pesineen ainoastaan viitisentoista paria....

Öljyä valui hautojen alle

Kangasnimeen seurakunnan vanhasta lämpökeskuksesta on valunut öljyä maastoon, myös kirkon vieressä sijaitsevalle hauatusmaalle. Öljy on neljän metrin syvyydessä eli hautojen alla. Oletettua laajempi vuoto...

HS: Liki puolet kirkolliskokouksesta suopea homopareille

Helsingin Sanomat kysyi kirkolliskokousedustajilta ”miten kirkon pitäisi suhtautua homo- ja lesboparien rekisteröityihin parisuhteisiin”? 26 edustajaa kannattaa liiton kirkollista siunaamista, 17 ei kannata, mutta hyväksyy...

Autot uhkaavat hautausmaiden rauhaa pyhäinpäivänä

Tänään pyhäinpäivänä Suomen hautausmaat ovat yhtä kynttilämerta. Kynttilöiden sytyttäminen omaisten haudoille on tuttua myös Ruotsissa. Siellä autoilu hautausmailla on herättänyt keskustelua. ...

Ulkomaanavulta apua Haitiin ja Indonesiaan

Kirkon Ulkomaanapu lähettää maanantaina kaksi hätäavun asiantuntijaa Haitiin siellä jo olevien suomalaisten avuksi. Ulkomaanapu on myös jättänyt 500 000 euron anomuksen Ulkoministeriölle hurrikaani Tomasin...

Kristityt ja muslimit suunnittelevat yhteisiä ”kriisinhallintajoukkoja”

Geneven Ekumeenisessa keskuksessa 1.-4.11. Pidetyssä kristittyjen muslimien kokouksen loppulausunnossa todettiin, että uskontoja pidetään usein konfliktien syyn., vaikka todelliset syyt ovat muualla: epäreiluudessa, sorrossa, miehityksessä...

Ulvilan seurakunta purkaa kaksi kiinteistöään

Ulvilan seurakunta on päättänyt purkaa maan tasalle kaksi omistamaansa kiinteistöä. Purkutuomion kirkkovaltuustossa saivat Ulvilan Saarentiellä sijaitseva Kanttorila ja Kullaan kirkon kupeessa sijaitseva entinen pappila....

Eroakirkosta.fi:n jääviyskysely aiheeton

Vakaumusten tasa-arvo VATA ry on kysynyt oikeusasiamieheltä, onko apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin esteellinen tutkimaan sähköistä kirkosta eroamista. Aiheen epäilyyn oli antanut Sakslin luottamustoimet kirkon toimielimissä....

Sammeli Juntunen: Kirkossa vierastetaan auktoriteetteja

Savonlinna-Säämingin seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen kirjoittaa Seurakuntalainen.fi:n verkkokolumnissaan, että TV:n homoillan jälkimainingeissa on käynyt entistä selvemmäksi, että kirkko on jakautunut kahtia. Juntusen mukaan kyse...

Hiihtoekumeniaa Pyhät Polut -vaelluksilla

Ensi talvena pyhille poluille pääsee myös hiihtäen. Ensimmäinen Pyhät Polut -hiihtovaellus hiihdetään helmikuussa Joensuusta Enonkoskelle. Viime kesän Pyhät Polut -vaellukset ylittivät odotukset. Alkuperäisen suunnitelman mukaan...