Koti Uutiset Sivu 240

Uutiset

Kirkon Ekopaasto-kampanja kiinnittää tänä vuonna huomiota puhtaaseen veteen

Vuodesta 2012 Suomessa toteutettu valtakunnallinen Ekopaasto-kampanja keskittyy tänä vuonna puhtaaseen veteen. Ekopaasto on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kampanja, jossa suomalaisia innostetaan liittymään perinteiseen pääsiäispaastoon tavalla,...

Laki kirkon sähköisistä kokouksista eteni eduskunnassa – hyväksyminen vaatii vielä toisen käsittelyn

Kirkon toimielinten sähköiset kokoukset mahdollistava lakiteksti eteni keskiviikkona eduskunnan täysistunnossa ensimmäiseen käsittelyyn. Hallituksen esityksen kirkkolain muuttamiseksi voi lukea tästä. Eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä päätetään aina hallituksen...

Piispa Mari Leppänen: Pandemia osoittaa, että aika on ajanut kirkossa monenlaisen toiminnan ohi

Radio Deissä keskiviikkona kuullussa Piispan kyselytunti -ohjelmassa keskusteltiin murroksista, joita yhteiskunnan muutos ja korona-aika aiheuttavat kirkolle. Radio Dein ja Kotimaan ohjelmassa Turun arkkihiippakunnan piispana...

Kirkon eläkerahasto ylitti tavoitteet viime vuonna – sijoitussalkku tuotti 7,5 prosenttia

Kirkon eläkerahastolle koronavuosi 2020 osoittautui odotuksia paremmaksi. Eläkerahaston sijoitusten markkina-arvo nousi 1,76 miljardiin euroon ja sijoitussalkku tuotti 7,5 prosenttia. Salkun reaalituotto 7,3 prosenttia ylitti...

Helsingin Via Crucis -pääsiäisvaellus toteutetaan tänä vuonna lyhytelokuvana verkossa – Jeesuksen roolissa Panu Haavisto

Koronatilanteen vuoksi Via Crucis -pääsiäisvaellusta ei voida järjestää tänä vuonna Helsingissä. Sen sijaan tapahtuma toteutetaan verkossa julkaistavana lyhytelokuvana. Via Crucis -pääsiäisvaellus on nähtävissä palmusunnuntaista 28.3....

Juuri piispana aloittanut Mari Leppänen vieraana Kotimaan ja Radio Dein Piispan kyselytunnilla

Turun arkkihiippakunnan uusi piispa Mari Leppänen on vieraana Kotimaan ja Radio Dein yhteisellä Piispan kyselytunnilla huomenna keskiviikkona. Lähetyksessä Leppästä tenttaavat MTV:n uutistuottaja Jouni Sipilä,...

Helsinkiläisessä seurakunnassa voi tukea Yhteisvastuukeräystä ostamalla itsensä pahvihahmoksi kirkonpenkkiin

Helsinkiläisessä Haagan seurakunnassa voi tukea Yhteisvastuukeräystä ostamalla itsensä näköisen pahvihahmon seurakuntalaiseksi Huopalahden kirkosta striimattaviin jumalanpalveluksiin. 80 senttimetrin korkuiset pahvihahmot ovat kirkonpenkeissä koronarajoitusten ajan. Pahvihahmoista saadut...

Pandemia vaikutti – rippikoulun käyneitä oli viime vuonna kolmetuhatta aiempaa vähemmän

Rippikoulun kävi vuonna 2020 yhteensä 46 818 henkilöä. Määrä laski vuodesta 2019, jolloin rippikoulun käyneitä oli 49 831. Kirkkoon kuuluvista 15-vuotiaista nuorista rippikoulun kävi 88 prosenttia...

Kirkon viestintäpäällikön kolmivuotiseen sijaisuuteen kymmenen hakijaa – katso nimet

Kirkon viestinnän viestintäpäällikön sijaisuutta haki määräaikaan 10.2. mennessä 13 henkilöä, joista kolme perui myöhemmin hakemuksensa. Viestintäpäällikköä haettiin määräaikaiseen työsopimussuhteeseen ajalle 1.3.2021–31.12.2023. Kirkon viestintäjohtaja Tuomo Pesonen johtaa...

Diakonia-avustusten jakamisessa saattaa käydä niin, että parhaan tarinan kertonut asiakas palkitaan

Diakoninen harkinta seurakuntien myöntämissä taloudellisissa avustuksissa saattaa johtaa siihen, että avun hakijoita ei kohdella yhdenvertaisesti. Jopa saman seurakunnan sisällä diakoniatyöntekijät myöntävät avustuksia eri perustein,...