Koti Uutiset Sivu 2393

Uutiset

YLE: Israelin armeijassa uskovaisia suomalaisia

Kaksitoista suomalaista on värväytynyt kolmeksi viikoksi vapaaehtoistyöhön Israelin armeijan laskuvarjojääkäreiden tukikohtaan. Matkanjohtaja Kalevi Variksen mukaan ryhmää yhdistää samanlainen vakaumus. – Rakkaus Israeliin ja myös usko...

”Luterilainen työetiikka ymmärretty oikein”

Maabrändiryhmä  on tavoittanut olennaisia piirteitä luterilaisesta työetiikasta, sanoo pastori, kirjailija  Jaakko Heinimäki. Ryhmän raportti liittää työetiikan talkoita seuraavaan oluen juontin. – Työ ei ole kaikki kaikessa....

”Luterilainen työetiikka” liitetään maabrändiraportissa juhlintaan ja oluen juontiin

Suomi on maailman ongelmanratkaisija vuonna 2030, maabrändivaltuuskunta toteaa loppuraportissaan. Kirkkoon tai uskontoihin viittaavia mainintoja raportissa on vähän. Raportin mukaan Suomi voisi kunnostautua esimerkiksi kansainvälisien konfliktien,...

Utsjoen kirkkoherra vaatii oikaisua

Oulun tuomiokapituli totesi kuun alussa, ettei Utsjoen kirkkoherra Arto Seppänen ole kelpoinen hakija Posion kirkkoherran virkaan. Kapitulista kerrottiin julkisuuteen, että tämä johtuu Seppäsen naispappeuden vastaisista...

Tutkimus: Perinteiset moraalikäsitykset vallalla herätysliikkeissä

Herätysliikeväki osallistuu oman herätysliikkeensä ohella aktiivisesti kirkon toimintaan. Erityisen aktiivisia ovat kansanlähetysläiset ja evankeliset. Tämä selviää kirkon tutkimuskeskuksen tutkijana työskentelevän Hanna Salomäen tuoreesta sosiologian väitöskirjasta....

Herätysliikkeiden raamattunäkemyksissä huimia eroja

Herännäisyyden piirissä uskotaan kirkon herätysliikkeistä ja kristillisistä järjestöistä vähiten Raamatun erehtymättömyyteen. Vahvinta usko erehtymättömyyteen on rukoilevaisuudessa ja kansanlähetyksessä, selviää Hanna Salomäen keskiviikkona julkaistusta herätysliiketutkimuksesta. Tutkimus...

Laki selventää omaisuuden jakoa avoeroissa

Eduskunta on hyväksynyt avopuolisoiden yhteistalouden purkamista koskevan lain äänin 131-44. Uudistus selkeyttää avopuolisoja koskevaa nykyistä oikeustilaa ja parantaa heikomman osapuolen suojaa avoerotilanteissa. Lain tavoite on edistää...

Pietarin Pyhän Marian kirkko saa urut

Pietarin Pyhän Marian kirkko saa urut yli 80 vuoden tauon jälkeen. Kirkon Ulkomaanavun toteuttamaa urkuhanketta varten järjestetty keräys tuotti 589 000 euroa. Urut otetaan käyttöön...

Neuvottelut kirkon lähetysstrategiasta jatkuvat

Kirkkohallitus päätti jatkaa valmisteluja lähetysstrategian mukaisten hallinnollisten ratkaisujen järjestämiseksi. Jatkovalmistelun pohjaksi hyväksyttiin lähetystyön rakennevaihtoehdoista niin sanottu sopimusmalli. Tämä tarkoittaa sitä, että kirkko ja lähetysjärjestöt solmivat...

Körttien poikkeuksellinen sallivuus yllätti tutkijan

Herännäisyys on keskiviikkona julkaistun herätysliiketutkimuksen mukaan kirkon ylivoimaisesti sallivin herätysliike moraalisissa kysymyksissä. Tutkimuksen tehnyt Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, TT Hanna Salomäki pitää eroa muihin liikkeisiin itsekin...