Koti Uutiset Sivu 2335

Uutiset

Kirkon tutkimuskeskuksen vaiheet kirjaksi

Kirkon tutkimuskeskuksen historia on saatu kirjoihin ja kansiin. Tuore julkaisu Tutkiva kirkko – Kirkon tutkimuskeskus kirkon tutkimuspolitiikan toteuttajana 1964–2009 valottaa, miten eri tieteenalat, tutkimusmenetelmät ja...

Paastovinkki 32/40: Tee hyvää netissä

Paastovinkki-sarjassa haastetaan osallistumaan paastoon. Mieti, mikä voisi olla sinun tapasi osallistua hyväntekeväisyyteen – vaikkapa netissä. Esimerkiksi sivustolla nimeltä Sharewood voi lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyysjärjestöllesi klikkaamalla etusivun mainosbannereita....

Molari pidätettiin virantoimituksesta

Espoon hiippakunnan tuomiokapituli on tänään antanut välipäätökset Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherraa Juha Molaria koskevassa kanteluasiassa ja seurakunnan työyhteisön tilannetta koskevassa asiassa. Kanteluiden johdosta antamassaan päätöksessä...

Turku laittoi lasten menot yhdelle sivulle

Turun kaupungin, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sekä lukuisten liikunta-, kulttuuri-, ja nuorisojärjestöjen lapsille ja nuorille järjestämät kesätoiminnot on koottu kaikki kätevästi yhdelle nettisivulle. Kaikkia 6-15-vuotiaita...

Espoon piispanvaali marraskuulle

Espoon hiippakunnan piispanvaali järjestetään marraskuussa 2011. Piispanvaalin ehdokasasettelu alkaa 13.7.2011 ja päättyy 13.9.2011. Ensimmäinen vaalipäivä on 4.11.2011. Ellei kukaan ehdokkaista saa yli puolta annetuista äänistä,...

Oulun tuomiorovasti hämmästelee Heikan ”inkvisitio-linjaa”

Oulun tuomiorovasti Matti Pikkarainen puolustaa oman seurakuntansa päätöstä antaa messutilat Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle (Sley), joka edustaa vanhaa virkakantaa. Hän sanoo seisovansa kirkon moniäänisyyden takana...

Kristillisille nuorisojärjestöille avustusta yli 1,4 miljoonalla

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (rkp) on myöntänyt esityksen pohjalta yleisavustuksina valtakunnallisille nuorisojärjestöille yhteensä 12,8 miljoona euroa.  Kirkollisille ja kristillisille järjestöille avustuksia myönnettiin yli...

Diakoniajohtaja: Yhteiskunnassa on h-hetki kansalaisten osallistamiseen

Kirkon diakoniajohtajan Kalle Kuusimäen mukaan eduskuntavaalikeskustelussa on ollut tärkeitä aiheita. Kahta teemaa hän olisi kuitenkin ainakin kirkon hallitusohjelmatavoitteista käsin kaivannut polttopisteeseen. Ne ovat terveys-...

Askola saattaa jäädä pois Lauritsalasta

Helsingin piispa Irja Askola harkitsee osallistumistaan Lauritsalan seurakunnan 60-vuotisjuhlaan. Syy on se, että seurakuntaneuvosto joutui äänestämään siitä, onko Askola tervetullut paikalle. ...

Arkkipiispa kehottaa vanhoillislestadiolaisia katsomaan peiliin

Arkkipiispa Kari Mäkinen on kommentoinut ensimmäistä kertaa viime viikolla julkaistua vanhoillislestadiolaisen liikkeen selvitystä lasten hyväksi käyttötapauksista. Hän perää Nelosen uutisille antamassaan haastattelussa liikkeen sisäistä...