Ruotsalaiskirkko myytiin moskeijaksi
Ruotsalaisen Flen kunnassa sijaitseva helluntaiseurakunta on päättänyt myydä kirkkorakennuksensa muslimiyhteisölle moskeijaksi. Seurakunnan pastorin mukaan päätös ei ollut itsestään selvä eikä helppo, mutta se tuntuu nyt...
NAVI käynnistää Lahdessa vaalikampanjan
Nuorten aikuisten vaikuttamisverkosto NAVI käynnistää Lahden Kirkkopäivillä kirkolliskokousvaalikampanjan. Tavoitteena on saada jokaisesta hiippakunnasta ainakin yksi nuori aikuinen seuraavaan kirkolliskokoukseen. Tällä hetkellä kirkolliskokouksessa on vain...
Yhdysvaltain presbyteerikirkko hyväksyy homopapit
Yhdysvaltain presbyteerinen kirkko on avannut pappisviran myös homosuhteessa eläville henkilöille. Kirkon yleiskokous hyväksyi asiasta viime kesänä tehdyn luonnoksen kokoontumisessaan toukokuun 8. päivänä.
Muutoksen myötä...
Raiskauksista tuli arkea Kongossa
Pitkään jatkunut sota teki seksuaalisesta väkivallasta arkipäivää Kongossa, jossa naisten asema on muutenkin huono, sanoo Anna Muinonen Kirkon ulkomaanavusta. Tutkimustieto jonka mukaan Kongossa raiskataan...
Pelot ja vaikea ympäristö voivat sulkea iäkkäät kotiin
Merja Rantakokon kansanterveyden alan väitöskirja.
Ulkona liikkuminen nähdään perusedellytyksenä iäkkään ihmisen itsenäiselle suoriutumiselle päivittäisistä toiminnoista. Se mahdollistaa myös osallistumisen...
Valvira haluaa keskioluen miedontamisen pohdintaan
Ylitarkastaja Janne Tapolan mukaan Valviralla ei ole keskioluen miedontamisen suhteen valmista kantaa, koska hyviä argumentteja...
Suvivirsi-kampanjalla rakennetaan koulu Haitiin
Haitin vuoden 2010 maanjäristyksessä tuhoutui yli 4000 koulua, joista suurin osa on vielä korvattu teltoilla...
Kirkkopäivät aloittaa kirkollisten kesäjuhlien sarjan
– Kirkkopäivät on ensimmäinen kesän suurtapahtuma. Kirkkopalvelut järjestää tapahtuman yhteistyökumppaniensa kanssa Lahdessa 13.–15. toukokuuta. Tapahtumassa...
Osa työntekijöistä ei hyväksynyt Espoonlahden Sley-messuja
Viisi espoolaisen Espoonlahden seurakunnan työntekijää oli lähettänyt kannanilmaisunsa seurakuntaneuvoston tietoon ennen Sley-messujen kohtalosta päättänyttä kokousta.
Työntekijät ilmaisivat sanoutuvansa irti siitä, että seurakunta antaa tilat Suomen...
KMN: Palestiinalaisjärjestöjen sopu toivon merkki
Olav Fykse Tveit pitää hiljattaista palestiinalaisjärjestöjen Fatahin ja Hamasin Egyptin uuden hallituksen myötävaikutuksella solmimaa sopua lupaavana toivon merkkinä....

