Koti Uutiset Sivu 227

Uutiset

Perustuslaki­valiokunta: Koulun juhlan järjestäminen kirkossa ei tee tilaisuudesta uskonnollista

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tuoreen linjauksen mukaan koulujen tilaisuuksia voidaan jatkossakin järjestää kirkoissa. Perustuslakivaliokunta toteaa, että kirkkotiloja käytetään tavanomaisesti erilaisiin ei-uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten konsertteihin ja muihin esityksiin....

Ministeriöltä pyyntö – kirkko lupaa rokotuksiin ja korona­jäljitykseen työn­tekijöitä ja tiloja

Sosiaali- ja terveysministeriö on kysynyt Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta, voisivatko kirkossa työskentelevät terveydenhuollon ammattikoulutetut diakoniatyöntekijät ja seurakuntien tilat olla käytettävissä heikentyneen koronaepidemiatilanteen helpottamiseksi. Kirkon viestintä kertoo...

Laura Kinnunen valittiin Simon kirkko­herraksi – kirkko­valtuuston päätös oli yksi­mielinen

Teologian maisteri Laura Kinnunen, 31, on valittu Simon seurakunnan kirkkoherraksi. Kirkkovaltuuston vaalissa päätös oli yksimielinen. Toinen vaalissa ehdolla ollut oli Tornion seurakunnan kappalainen Nona Lehtinen. Laura...

Ennakkoarvio: Kirkon jäsenten osuus väestöstä 66,6 prosenttia – kirkosta eronneiden määrä kasvoi viime vuodesta

Kirkon tutkimuskeskus ennakoi, että Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu vuoden 2021 lopussa noin 3 697 000 jäsentä. Kirkon jäsenten osuus väestöstä olisi tuolloin noin 66,6 prosenttia. Vuotta aiemmin...

Uskonnollisille kesä­tapahtumille myönnettiin valtion korona-avustusta runsaat miljoona euroa – katso, mitkä järjestöt saivat rahaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yli miljoona euroa harkinnanvaraista avustusta uskonnollisten kesätapahtumien järjestäjille, joiden toiminta tapahtuman järjestämisessä vaikeutui tai estyi koronapandemiasta johtuvien rajoitusten ja...

Tampereen hiippa­kuntaan neljä uutta rovastia ja yksi director cantus

Tampereen hiippakunnassa on myönnetty arvonimiä neljälle papille ja yhdelle kanttorille. Piispa Matti Repo myönsi rovastin arvonimen Ylöjärven seurakunnan kappalaiselle Jyrki Koivistolle, Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen apulaislähetysjohtajalle...

Suomen Kirkkomusiikki­liiton vuoden musiikki­ryhmä on Ismo Savi­­mäen kehittämä kolmen kuoron polku

Suomen Kirkkomusiikkiliitto on nimennyt Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanttorin Ismo Savimäen kuoropolun vuoden 2022 musiikkiryhmäksi. Kuoropolku mahdollistaa pitkäjänteisen kehittymisen kuorolaulajana seurakuntien lapsi- ja nuorisokuoroissa, palkinnon perusteluissa todetaan. Kuoropolkuun...

Digi­enkeleitä ja lyhyt­terapiaa – kirkko­hallitus jakoi seura­kunnille 100 000 euroa diakonia­kokeiluihin

Kirkkohallitus on jakanut viidelle seurakunnalle diakonisen kokeilutoiminnan avustusta yhteensä 100 000 euroa. Vastaavia avustuksia jaettiin myös viime keväänä. Nyt rahaa saaneiden hankkeiden tarkoitus on kehittää toimintaa...

Diakin ja järjestöjen kehittämä nuorten digi­palvelu Zekki voitti EU:n innovaatio­kilpailun

Nuorten hyvinvointiin keskittyvä Zekki-digipalvelu on valittu Euroopan sosiaalisten innovaatioiden kilpailun voittajaksi. Kilpailussa oli mukana 565 innovaatioehdokasta. Aiemmin tänä vuonna julkistettu Zekki teki vaikutuksen kilpailun raatiin...

Kirkko­palveluille uusi hallitus, puheen­johtajana jatkaa Mikael Pentikäinen

Kirkkopalvelut ry:n valtuusto on valinnut 9.12. Kirkkopalveluille uuden hallituksen. Puheenjohtajana jatkaa Suomen Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Hallituksen jäseniksi valittiin Länsi-Suomen Diakonialaitoksen Säätiön toimitusjohtaja Heikki...