Koti Uutiset Sivu 220

Uutiset

Katolisen kirkon jäsenmäärä kasvoi Suomessa myös koronavuonna – katolilaisia on nyt lähes 16 000

Katolisen kirkon jäsenmäärä Suomessa jatkaa kasvuaan. Uusimpien tilastojen mukaan seurakuntien jäseniksi rekisteröityjä katolilaisia oli Suomessa vuoden 2020 lopussa 15 902. Kasvua vuodesta 2019 oli 2,6...

Joka toisessa helluntaiseurakunnassa ei kastettu viime vuonna yhtään uutta jäsentä

Suomenkielisten helluntaiseurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä pieneni viime vuonna 1 043 hengellä ja oli vuoden 2020 lopussa 44 371 henkeä. Jäsenmäärä on nyt pienimmillään 25 vuoteen. Asiasta kertoo...

Kristityksi kääntyneiden vakaumuksen arvioinnissa on yhä puutteita, sanoo kirkkoherra Kaisa Huhtala

Sitä tilannetta Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala tuskin unohtaa koskaan. Huhtala istui Porin poliisiasemalla kristityksi kääntyneen turvapaikanhakijan vieressä ja kuunteli, kun poliisi luki...

Selvitys kirkkoa lähellä olevista sote-palvelujen tuottajista esittelee 35 säätiötä ja yhdistystä

Kirkon piirissä toimii useita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tuottavia toimijoita, joista osa on säätiöitä, osa yhdistyksiä. Näistä ei ole ollut saatavissa kattavaa tietoa, minkä...

Malmin kirkkoherra Heikki Arikka siirtyy Helsingistä diakoniapalvelujen toimitusjohtajaksi Poriin

Helsingin Malmin seurakunnan kirkkoherrana viisi vuotta toiminut Heikki Arikka on valittu Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiön ja Diakon Palvelut -konsernin toimitusjohtajaksi 1.6. alkaen. Arikka on jättänyt...

Lempäälän kirkkoherraksi seurakunnan pitkäaikainen pappi Matti Vehviläinen

Lempäälän seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu teologian maisteri Matti Vehviläinen, 48. Hän on Lempäälän seurakunnan johtava kappalainen ja työskentelee parhaillaan seurakunnan vt. kirkkoherrana. Valinnan...

Voivatko piispojen tulehtuneet suhteet uhata ortodoksisen kirkon autonomiaa? – Ei se niin vain käy, sanoo lainoppinut

Helsingin Sanomien laaja kirjoitus Suomen ortodoksisen kirkon piispojen jäätävistä väleistä on herättänyt kysymyksen, voivatko johtajien huonot henkilösuhteet johtaa jopa kirkon autonomisen aseman horjumiseen. Arkkipiispa Leon...

Hautaustoimistojen kannanotto: Seurakuntien tulkinnat hautajaisten järjestämisestä paikoin liian tiukkoja

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry esittää kannanotossaan huolensa hautajaisten järjestämiseen liittyvistä rajoituksista ja niiden tulkinnasta koronapandemian aikana. Liiton mukaan seurakunnat ja niiden yksittäiset päättäjät ovat...

Kokoontumisrajoitukset kiristyvät kirkossa, uusikaan tartuntatautilaki ei sulje seurakuntien tiloja

Suomen hallituksen ja alueellisten viranomaisten suunnittelemat uudet toimet koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi kiristävät kokoontumisrajoituksia seurakunnissa eri sairaanhoitopiirien alueilla. Ohjeita antavat hiippakuntien tuomiokapitulit, kuten viime kuukausina...

Pro ecclesia -mitali neljälle – myöntämisperusteita tarkennettiin

Kirkkohallituksen täysistunto on muuttanut vuonna 2015 hyväksytyt Pro ecclesia -mitalin säännöt kunniamerkkiasiain neuvottelukunnan esityksestä. Myöntämisperusteet kirjattiin aiempaa selkeämmin. Kirkkohallituksen mukaan mitalia haetaan usein henkilöille,...