Rovasti ehdottaa: Pariliitto olisi parempi termi kuin rekisteröity parisuhde
Korson kirkkoherran tehtävistä eläkkeelle jäänyt rovasti Kari Pekka Kinnunen ehdottaa, että termi ”rekisteröity parisuhde” vaihdettaisiin...
Kuopion piispaehdokkaat avaavat Luther-säätiö -kantojaan
Yle uutisoi viime viikolla, että kaikki ehdokkaat kannattavat keskustelujen aloittamista Luther-säätiön kanssa. Kotimaa24 kysyi ehdokkailta neljä tarkentavaa kysymystä.
Kaikki...
Kristikunnan merkittävät kirjat radiohartauksien aiheina
Kaarlo Kalliala 13.12. kello 6.15 ja 7.50. Muita sarjan puhujia ovat muun muassa Hilkka Olkinuora, Petri Järveläinen, Voitto...
Lukijoiden mielestä Vantaan Lauri on kehittynyt oikeaan suuntaan
Nyt 27 prosenttia vastanneista katsoi, että lehti on kehittynyt parempaan suuntaan. Vain yksi prosentti katsoi...
Mäkinen: Piispojen näkemykset ruokaturvasta eivät kiinnostaneet
Kari Mäkinen ihmettelee miksi luterilaisen kirkon piispojen vuodentakainen globaalia ruokaturvaa koskeva kannanotto jäi julkisuudessa pimentoon. Kannanottoa ei Mäkisen...
Laitosjoulu voi olla yksinäinen
Suomessa on noin 3 000–3 500 vankia, joista osa on avolaitoksissa. Jotkut vangeista pääsevät jouluna vankilomalle, mutta suurin osa heistä viettää joulun laitoksessa.
–Suurin osa...
Enemmistö presidenttiehdokkaista kannattaa eutanasiaa
Kahdeksasta presidenttiehdokkaasta viisi on sitä mieltä, että Suomessa tulisi olla mahdollisuus eutanasiaan eli armokuolemaan. Ehdokkaiden näkemykset käyvät ilmi Helsingin Sanomien vaalikoneesta.
Kaikkein voimakkaimmin eutanasian puolesta...
Kullankaivajille muistolehto Inarissa
Inarin hautausmaalle tulee kullankaivajien tuhkauurnia varten muistolehto, johon pystytetään muistomerkiksi pronssilaatalla varustettu Emäsuoni-valtauspaalu. Aloitteen teki Lapin Kullankaivajain Liitto.
Inarin hautausmaalla on jo ennestään ollut niin...
Sydämeeni joulun teen koskettaa suomalaisia
Kassu Halosen ja Vexi Salmen
Sydämeeni joulun teen. Se on myös emerituspiispa Eero...
Blogisti: Pastoreiden seksiskandaaleissa on piirteitä Don Quijotesta
Don Quijote antaa näkökulman mediapastoreiden, kuten Markku Koiviston, seksiskandaaleihin.
Antturi pohtii teemaa Hyvejohtajuus.fi-blogissa käytyään katsomassa klassikkotarinan teatteriesityksenä.
”Yksi yhtymäkohta näiden...