Koti Uutiset Sivu 1926

Uutiset

”Uskonto kuuluu julkiseen tilaan”

Jukka Keskitalo Suomen Kuvalehden sivustolla aloittaneessa Rajalla-blogissa ”Uskonnoilla on myös voimakas yhteiskunnallinen ulottuvuus. Siitä on esimerkkinä vaikkapa yhteiskuntamme perustana...

Verkkopaneelissa seurakuntalaiset kehittävät kirkkoa

Helsingin seurakunnissa on otettu käyttöön verkkopaneeli, jossa seurakuntien jäseniltä kysytään kirkon kehittämiseen liittyviä mielipiteitä ja kommentteja. Asiasta kertoo Kirkko ja kaupunki. Kirkkoriiheksi nimetyn paneelin osallistujat...

Kotimaa24:n blogiuudistus ei vaikuttanut kävijämääriin

Kotimaa24:n blogiuudistus ei ole vaikuttanut sivuston kävijämääriin. Tammikuussa 2013 sivustolla oli kävijöitä saman verran kuin syksyn 2012 kuukausina. ­–...

Ministeri Räsänen osallistuu kansalliselle rukousaamiaiselle

Sisäministeri Päivi Räsänen vierailee Yhdysvalloissa 4.-9. helmikuuta. Räsänen osallistuu matkansa aikana muun muassa kansalliseen rukousaamiaiseen, jonka avaa presidentti Obama puheellaan. Kyseessä on on Yhdysvaltain...

OHO! Siioni – Lestadiolaisten huumorisivusto nauraa sisäpiirille

OHO! Siionin ensimmäinen pääkirjoitus linjasi toimintaideaa näin: ”On olemassa asioita, joista ei tehdä pilaa. Kuten ihminen,...

Mikael Jungner saarnaa laskiaisen Tuomasmessussa

Mikael Jungner (Sdp) saarnaa laskiaissunnuntain Tuomasmessussa. Jungner on merkitty messun ilmoituksessa saarnaajaksi yhdessä Helsinki Mission toiminnanjohtajan, pastori Olli...

Luostarikirkon raunioiden vainaja oli kuningas Rikhard III

Englantia 1400-luvun lopulla hallinneen kuningas Rikhard III:n maalliset jäännökset on löydetty. Rikhardin ruumiiksi epäilty vainaja löytyi jo viime syyskuussa maan alle hautautuneen fransiskaaniluostarin kirkon...

Tampere haastoi Turun Yhteisvastuukeräykseen – katso video!

Leikkimielinen haastekampanja on käynnissä Facebookissa Turun ja Tampereen Yhteisvastuu-sivuilla. Vappuun saakka jatkuva Yhteisvastuu-keräys avustaa tänä vuonna...

Laki ja oikeus koetuksella Bangladeshissa

Bangladeshissa koettiin torstaina 31.1.2013 yleislakko, kun maan hallitusta vastustava Islamilainen puolue (Jamaat-e-Islami) järjesti mellakoita vaatien...

Suomalaisten enemmistö myönteinen samaa sukupuolta olevien avioliitoille

Aamulehden ensimmäisenä uutisoima kysely kertoo, että suomalaisten enemmistö suhtautuu myönteisesti samaa sukupuolta olevien avioliittoihin ja adoptio-oikeuteen. Vastaajista 57 prosenttia...