Paavista lyöty vetoa jo 500 vuotta sitten – myös kardinaalit pelanneet
Paul W Rhode ja Koleman Strumpf artikkelissaan
Historical...
Tuomiokapituleissa odotellaan Luther-säätiön piispanvaalin tulosta
Kun nyt eläkkeelle jäävä Matti Väisänen (kuvassa) valittiin Luther-säätiön piispaksi, hän menetti pappisvirkansa Suomen luterilaisessa...
Kriisiin joutuneen yhteisön on annettava nopeasti tietoa
Median suhde kirkkoon ja sen järjestöihin on muuttunut 2000-luvulla radikaalisti. Media on ominut valtaa instituutioilta, joiden ovilla se ennen kiltisti odotti. Muutos tulee näkyviin...
Antti Miettinen Kirkon Ulkomaanavun talousjohtajaksi
Kirkon Ulkomaanavun uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty HTM-tilintarkastaja Antti Miettinen. Miettinen aloitti tehtävässään 1. maaliskuuta 2013.
Antti Miettinen on työskennellyt aiemmin muun muassa Suomen World Visionin...
Ulkomaanapu jakaa ruokaa ja siemeniä Mosambikin tulvien uhreille
Kirkon Ulkomaanapu tukee tulvista kärsineitä ihmisiä jakamalla ruokatarvikkeita. Lisäksi he saavat siemeniä ja työkaluja pienviljelyn...
Seppo Sulkko: ”Päihdetyössä on reilu meininki”
Nimi Seppo Sulkko tuottaa hetkessä internetin hakukoneesta yli 1 600 osumaa. Valtaosa niistä koskee Kirkkopalvelujen diakoniajohtaja Seppo Sulkkoa.
Hakukone paljastaa, että Sulkko on todellinen riippuvuuksien...
Piispojen some-elämä: Syntynyt, ei luotu
Facebookissa aiheuttaa mielenkiintoisen jännitteen. Toisaalta piispan odotetaan olevan inhimillinen, kuin yksi kadunmies muiden joukossa torikahvilassa. Samalla hänen kaikki...
Tuore kirja vauhdittaa eutanasiakeskustelua
Esko Seppänen ja Ilkka Taipale ovat toimittaneet eutanasiakeskustelun vauhdittamiseksi kirjan Eutanasia – Puolesta & vastaan, jossa parikymmentä eri...
Itägospel kokeilee hiphop-messua
Jaakko Löytty ja Daikini.
Ripari-ikään ehtineen Itägospelin tämänvuotisia esiintyjiä ovat Idän Ihmeet, Torsten Borg, Olli Helenius sekä hiphop-yhtye Pastorit...
Virren 169 sanoittajasta ”vaikea saada absoluuttista totuutta”
Erkki Piri katsoo, että virsi 169 on Paavali Ervastin sanoittama. Virsikirjassa sanoittajana pidetään ”mahdollisesti” Juho Rangista (tai Rankista)....