Lähetysjuhlilla eläviä kirjoja Roskilden malliin
Lähetysjuhlilla voi varmistaa, ovatko hurjat jutut ja kaupunkilegendat lähetystyöntekijöistä totta vai tarua.
Lainaa lähetti -kirjasto
...
Kuka pöntössäsi pesii?
Osallistuakseen Pönttöbongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pönttöbongaus ole kilpailu. Osallistujaa pyydetään kertomaan, paljonko ja...
”Kielenkäyttö on hiekkalaatikkotasoa”
Kyrkpressen että Yle Svenska, jonka otsikossa puhutaan noitajahdista.
– Työilmapiirissä on ongelmia ja pahoinvointi on tosiasia, tunnustaa seurakunnan kirkkoherrana...
Kirkon palvelukeskukselle ikävä takaisku
Muutamat isot yhtymät ovat jo lähettäneet kirkkoneuvostojensa päätökset Kipan johtokunnalle, että he siirtyisivät Kipaan vasta...
Heikki Huttunen sai vuoden Euroopan kansalaispalkinnon
Heikki Huttunen on valittu Euroopan kansalaispalkinnon saajaksi.
Joka vuosi yksi tai kaksi kansalaista tai yhteisöä jokaisesta jäsenmaasta saa tunnustuksen...
”Ukko on hän eikä se”
Eero Huovinen puhuessaan tänään Vaivaisukkojen paluu -seminaarin avauspuheessa Kerimäellä.
Vaivaisukkojen vetoavuus johtuu Huovisen mukaan siitä, että he ovat...
Valokuvaaja KUA:n Rauhan lähettilääksi
Palkittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi on valittu Kirkon Ulkomaanavun Rauhan lähettilääksi. Oikeus rauhaan on yksi Kirkon...
Piispa Askolalle tukea Yhteys-liikkeeltä
Irja Askolla saa tukea myös Yhteys-liikkeeltä. Askola on kertonut julkisuuteen joutuneensa vihapuheen kohteeksi kerrottuaan siunaavansa lähetystyöhön rekisteröidyssä parisuhteessa...
Tuomiorovasti, keitä ovat etelän valopäät?
Matti Pikkarainen kirjoitti eilen blogikirjoituksen, jossa hän käytti termiä etelän valopäät. Keitä he ovat kirkollisessa keskustelussa?
”Ja kaiken lisäksi,...
”Kirkolliskokous muutti kirkon järjestysmuodon sisältöä”
Jaakko Ripatti ottaa Kotimaa-lehden mielipidepalstalla olevassa laajassa kirjoituksessaan kantaa kirkolliskokouksen linjaukseen, jonka mukaan kirkkoherra ei enää johtaisi seurakuntaneuvostoa.
Ripatti...